Sivut

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Leppäkerttuvauvat

ihastuttavat söpöllä olemuksellaan.





Asiakas toivoi kakkuunsa persoonallista vauvakoristetta vaipalla joka olisi leppäkerttumainen. Niinpä ajatus lähti lentämään ja pieniä vauvoja leppäkerttuasusteineen syntyi useampi kappale. Yksi näistä lähti jo tilaajalleen mutta pari kpl:tta on vielä vapaana. Olisiko sinulla tarve juuri tällaiselle koristeelle? Jos on niin käy pikaisesti hakemassa omasi Raision Confetista.








Ja muistathan; -mikäli haluat yksilöllisen ja käsityönä valmistetun koristeen, esim. kastekakkuun, niin kipaise kurkkaamaan Confetti Raision (Itäniityntie 2, Laattasataman talo) koristevalikoimaa. Mikäli et löydä myyntitiskiltä mieluista kakkukoristetta niin osa koristeista voidaan valmistaa myös tilaustyönä, mahdollisuuksien mukaan. 


 

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Mustikka-valkosuklaamuffinit

ovat kesäisen sadepäivän mielenkohottajia.




Nämä muffinit maistuvat niin herkullisilta ja tuovat veden kielelle jo pelkästään ajattelemalla muffinin sisältä löytyvää suklaayllätystä.

Kesää viedään hurjaa vauhtia eteenpäin ja kelit eivät ole olleet niin kesäisiä kuin olisi voinut odottaa mutta faktahan taitaa olla se että kesä on kauneimmillaan vasta heinä- ja elokuussa. Tiedä häntä mutta minä nautin yhtälailla kaikista vuodenajoista ja tietenkin myös mustikoista. Mustikka-aika ei kuitenkaan ole vielä käsillä mutta liikuttavan liki. Nyt onkin hyvä hetki tyhjentää pakkanen viime kauden marjoista ja leipoa niistä vaikka mitä makeaa. Itse aloitin pakastimen tyhjentämisen näillä :)

Ennen kuin päästää itse asiaan, eli leipomaan, niin mainittakoon reseptissä ohjeistettavan että valkosuklaa tulee rouhia taikinan joukkoon mutta tälle on toki vaihtoehto. Minä upotan jokaiseen paperiseen muffinivuokaan yhden kokonaisen suklaapalan niin että pursotan ensimmäisenä työvaiheena vuoan pohjaan hieman taikinaa. Tämän jälkeen pudotan kokonaisen suklaapalan taikinaan ja peitän taikinalla. Vuoka tulee täyttää kokonaisuudessaan n. 2/3 osaa vuoan tilavuudesta. Näin taikina ei pursu paistettaessa vuoan yli.




Mustikka-valkosuklaamuffinit
(n. 12 kpl)

taikina
100 g voita
2,5 dl sokeria
2 kpl kananmunia
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
100 g valkosuklaata 
- tai vaihtoehtoisesti 12 palaa=1 pala/muffinivuoka
3 dl mustikoita

Sekoita kulhossa pehmennyt voi ja sokeri. Lisää sekoittaen kananmunat ja lopuksi maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen seokseen. Pilko valkosuklaa pieniksi kuutioiksi ja lisää kuutiot taikinaan. Sekoita hyvin. Lado muffinssivuokiin reilu ruokalusikallinen taikinaa ja ripottele päälle jäisiä
mustikoita. Lisää mustikoiden päälle vielä toinen ruokalusikallinen taikinaa ja ripottele lopuksi päälle mustikoita. 

Paista 200 asteessa, noin 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä. 

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kesälomakakku

sisältää kaikkea mitä rentoon kesään kuuluu!




Varvastossut on selvästi tämän kakun juttu ja kaikki muu pikkukiva on vain lisäpotkua kesään joka ei ehkä tänä vuonna ole ollut niin lämmin kuin olisi sopinut toivoa.

Kakun lähtökohta on selvästi se että kaikki koristeet voi tehdä vapaalla kädellä eikä muotteja tarvita lainkaan. Eli näissä tuumissa lähdetään rakentamaan kesää kakkuun ja näin se onnistuu!



Tarvitset; 

kakkupohjia 15 ja 20 cm
funcakes:n sokerimassoja
vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa 
wiltonin tulipunainen pastaväri
elintarvikeliima
kukkalankaa 
pilli
keksejä


ylin kakku; 
halkaisija 15cm
korkeus 7,5 cm

kuorrutukseen; n. 350 g vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa. Kaulintamassaa myydään 250 g ja 1 kg:n paketeissa joten ostaisin 2 x 250g pakettia. Ylimenevästä massasta voi tehdä koristeita ja värjätä niitä tarvittaessa halutun väriseksi. Itse värjäsin koristeita wiltonin punaisella pastavärillä. Punaisen värin sai  mm. rapu, aurinkolasien sangat jne. 

alin kakku 
halkaisija 20 cm
korkeus 7,5cm

kuorrutukseen; 500 g Funcakes:n pinkkiä sokerimassaa

Koristeisiin varaa 1 pkt iloisen värisiä sokerimassoja. 
Minä käytin funcakes:n massoista seuraavia värejä. 

-baby blue
- mellow yellow
- pretty pink
- tropical orange 
- spring green

Kutakin laatua meni n. 1/2 pkt:a




Varvastossut kannattaa, ja pitääkin, tehdä ajoissa valmiiksi mikäli haluaa saada tossut ryhdikkäästi kakun kruunuksi. Tossuihin tökätään joko kukkalankaa tai spaghettia tukemaan tossun rakennetta niin että langan/spaghetin toisen päähän sivellään elintarvikeliimaan ja varovaisesti asentamalla pistetään ns. liimapää tossujen kantoihin jonkin matkaa sisälle. Tossut voi jättää näin "tukirakenteineen" kuivumaan folioidulle aluselle. Itse vuoraan leivoslaatikon pohjan foliolla ja asetan sen hetkisen projektin koristeet siihen kuivahtamaan. Muistathan että mikäli kakku on gluteeniton niin sinun tulee käyttää kukkalankaa tukirakenteena! 

Kaikki muut koristeet kannattaa tehdä myöskin vähintään pari päivää ennen h-hetkeä valmiiksi jotta koristeet ovat varmasti kuivuneet juhlapäivään mennessä. Etenkin näin kesäaikaan kuivuminen saattaa olla haasteellista. Kesällä suosittelenkin käyttämään massan joukossa cmc-jauhetta jota saa leivontatarvikkeisiin erikoistuneista liikkeistä, mm. Confetista. Cmc-jauheesta voit valmistaa myös elintarvikeliimaa joten käyttö ei rajoitu pelkästään massan työstämiseen.




Koristeet voi valmistaa myös kukka- ja muotoilumassasta jolloin koristeet kuivuvat nopeasti ja niistä saa tarvittaessa ohuita ja kestäviä. Omakohtaisesti en suosittele käyttämään kukka- ja muotoilumassaa lasten kakkujen koristeissa juurikin massan kovuuden vuoksi mutta aikuisten kakuissa riittänee kun kertoo että koristeet ovat kovia pureskeltavaksi. Jokainen päättäköön siis itse syökö koristeet vai ei.  Pitänee myös muistaa että tätä massaa ei suositella lainkaan kakkujen kuorruttamiseen. Koristeissa toki aivan ihana ja toimiva massa, etenkin sokerimassakukkasissa aivan superihana massa, jota ilman en ainakaan minä tule toimeen. 

Koristeet kiinnitetään kakkuun elintarvikeliiman avulla. 

Pillit!
Joku ehkä ihmetteli että mihin ihmeessä tarvitaan pilliä?! No, sillä tehdään söpöjä pieniä palloja, vähän niin kuin vesipisaroita ;)   Pallot voi tehdä myös tyllalla tai mitä kotoa sattuu löytämään. Tästä tulikin mieleen että oletko huomannut että yllättävän paljon kotona on astioita, ym tavaraa, joita voi hyödyntää leivonnassa ja etenkin koristeiden tekemisessä. 

Kekseistä syntyy ihana hiekkaranta!
Tähän kakkuun keksejä ei mennyt montaa kappaletta joten kauppaan ei tarvitse lähteä mikäli kaapista löytyy n. 5-10 kpl keksejä. Sanottakoon tähän, ja myönnettäköön, että omassa kaapissani ei koskaan ole keksejä tarpeeksi sillä ne häviää jollain mystisellä tavalla enkä edes tiedä minne ;) 


Ja se on siinä, kesäinen kakku!  




* Kakun taustalla elää tarina jonka haluan jakaa eteenpäin 
sillä tässä saattaisi olla ideaa myös muille kakkuilijoille *

Työnantajani oli järjestänyt omille synttäreilleen ohjelmanumeron jossa synttärivieraiden tuli tehdä kakku joka olisi identtinen tämän kakun kanssa. Kakun toteutukseen aikaa oli luonnollisesti rajattu ja ideahan on se että rajattuna aikana kakku ei todennäköisesti tule onnistumaan, ainakaan niin että se olisi juurikin alla olevan kopio. 

Olisikin muuten mielenkiintoista nähdä millaisia luomuksia vieraat saivat aikaan....

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Sofian mansikkakermakakku

maistui mansikalta ja kermalta. Ja kyllä, niin kesältä!!




Suloinen kummityttömme täytti kesäkuun puolessavälissä 1 vuotta ja hänen isänsä toivoi kahvipöytään perinteistä mansikkakermakakkua joka on kieltämättä kakkujen kiistaton kuningatar!

Sofian äiti toivoi koristeeksi kukkasia ja perhosia jotka täydensivät kesäistä mansikkakakkua loistavasti. Valitsin koristeiden väriksi hempeää pastellia ja lisänä halusin kakkuun pienen pientä twistiä. Twisti oli tällä kertaa suklaaganache joka sopi kuin nenä päähän tähän koostumukseen. Valumakakkukin kävi mielessä mutta sitten ajatus perinteisestä kermakakusta olisi kadonnut liian kauas. Kakku oli hyvä näin.
 




Mansikkakermakakku
(vuoan halkaisija 15cm)

Pohja
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Kostutus
1 dl maitoa (laktoositon)
1 tl vaniljasokeria

Täyte
n. 5 dl mansikoita
3 dl kermaa (laktoositon)
125 g maitorahkaa (laktoositon)
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

PINNALLE

suklaaganache
0,5 dl kuohukermaa (laktoositon)
50 g tummaa suklaata (laktoositon)

kuorrutus
4 dl kermaa (laktoositon)
2 rkl vaniljakreemijauhetta
tippa ProGel pinkkiä pastaväriä

koristeet 


TEE NÄIN

Pohja
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahtoon. Kääntele varovasti tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan.

Paista uunissa 175 asteessa, n. 30 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Tarkista kypsyys cocktail- tai hammastikulla paiston loppuvaiheessa. Kakku on kypsä kun tikkuun ei tartu enää murusia.

Anna kakun jäähtyä vuoassaan n. 5 minuuttia. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä kokonaan. Kääri kakku kelmuun ja anna sen makustua mielellään seuraavaan päivään. Näin kakku on helpompi leikata osiin.

täyte ja kostutus
 Perkaa ja viipaloi mansikat. Vatkaa kerma, lisää rahka ja sokerit. Sekoita kostutusliemen maito ja vaniljasokeri keskenään.

 Leikkaa kakku kolmeen osaan. Nosta pohjalevy tarjoilualuselleen. Sivele sille kolmasosa kostutusliemestä. Levitä pohjalle puolet mansikan viipaleista ja näiden päälle puolet kermarahkasta. Nosta päälle toinen levy, kostuta se ja täytä. Nosta kolmas levy päälle ja kostuta hyvin. Levitä ohut kerros täytettä (kermarahkaa) kakun pintaan ja anna kakun vetäytyä jääkaapissa muutamia tunteja.


suklaaganache 
Lämmitä kerma kattilassa höyryäväksi ja nosta kattila liedeltä. Pilko suklaa kulhoon. Kaada kuuma kerma suklaan päälle ja sekoittele seosta vähän väliä, kunnes se on tasaista. Kuuma kerma sulattaa suklaan turvallisesti. Anna kuorrutteen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lusikoi se sitten kakun päälle.

kuorrutus
Vatkaa kerma ja vaniljakreemijauhe. Erota n. 1/3 kermasta omaan kulhoonsa ja värjää loppuosa (2/3) lisäämällä kermaan valitsemaasi pastaväriä. Tämän vaiheen voi toki jättää väliin ja pursottaa kakku täysin puhtaanvalkeaksi. Lusikoi kermavaahto pursotinpussiin ja pursota kakku kauniiksi.




VINKKI!
*  Kesähelteillä kannattaa käyttää vispikermaa. Se vaahtoutuu hitaammin kuin kuohukerma, mutta pysyy paremmin koossa *
* Vaihda mansikat satokauden marjoihin. Onnistuu hyvin myös kirsikoista, vadelmista, mustikoista ja viinimarjoista*
*  Talvella voi käyttää purkkihedelmiä tai viinirypäleitä, mandariineja tai banaania *