Sivut

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Kimin valmistujaisten gluteeniton/laktoositon kakku

noudatti samaa teemaa suklaakakun kanssa.




Kakku mitoitettiin 17 hlön mukaan ja pohjana toimi vaalea sokerikakkupohja gluteenittomana. Täytteeksi valikoitui vadelma- ja vaniljamousse.

Koristelun suunnittelusta vastuun otti lähihoitajan avopuoliso joten mukailin parhaani mukaan hänen toiveitaan. Ehdoton toive oli kuitenkin se että kakussa pitää olla näkyvillä sydänkäyrä joka löytyy tatuoituna herra lähihoitajan käsivarresta. Ihana idea, joka piti ehdottomasti toteuttaa! Tämäkin kakku on selkeästi yksi suosikeistani ja tämän, sekä sen suklaakakun, valmistaminen oli oikeasti todella hauskaa ja mukaansa tempaavaa puuhaa!







Joskus vain kaikki menee oppikirjojen mukaisesti eikä edes helle saanut projektia lannistumaan. Ehkä vähän toi haastetta mutta sehän tuo lisää jännitystä ;)  Onnistumisen iloa joka tapauksessa parhaimmillaan. Parasta oli kuitenkin se, että valmistunut oli tyytyväinen kakkuihinsa. Se on se juttu mikä pitää tämän homman kasassa ja jonka vuoksi haluaa aina venyä parhaimpaan mahdolliseen lopputulokseen. Kiitos siitä että sain tämän projektin ♥

Kimin valmistujaiskakku

valmistui heinäkuun helteiseen viikonloppuun teeman mukaisesti koristeltuna.




Kakku mitoitettiin 20 hlön mukaan. Pohjaksi valikoitui kevyehkö suklaakakkupohja jossa täytteenä tummasuklaa- ja vadelmamousse.

Kakkuun toivottiin lähihoitajaksi valmistuneen herran työhön liittyvää "ammattirekvisiittaa" mutta en voinut vastustaa lisätä pyörätuolin takapyörien taakse vauhtia antavia liekkejä! Herra lähihoitaja kun on automiehiä, tai ainakin näin olen itse hänet ajatellut. Toivottavasti en ole kovin väärässä. Saa korjata jos meni pieleen ;)







Heinäkuun helteet eivät olleet massan suurimpia ystäviä joten pyörätuolin kasaaminen ja kuivattaminen ei ollut ihan sillä selvä juttu. Teinkin pyörätuoliin tukirakenteita hyödyntämällä kukkalankaa ja samalla huomaten että varminta olisi laittaa pyörätuolin tueksi vielä läpinäkyvä pieni rasia. Tämä projekti oli kyllä yksi hauskimmista, vaikka aikataulu oli hyvinkin kireä, joten näissä tunnelmissa on mukava toivottaa vielä kerran



Isot onnittelut Kimille hienosta suorituksesta ja vauhdikkaita työvuosia valitsemallasi uralla!


perjantai 10. elokuuta 2018

Pienen tytön ristiäiskakku

on täynnä kesän makua jossa värimaailmana leikkii hempeä luonnonvalkoinen ja vaaleanpunainen.




30 hlön kakussa on gluteeniton vaalea sokerikakkupohja ja täytteenä mansikkamousse.

Helle, ja aikataulu, pisti haastetta tämän luomuksen valmistamiseen mutta kakku oli pysynyt koossa korkeudestaan huolimatta ja maistunut hyvälle. Matkassa oli muitakin huolia, ja mutkia, kuin kakun koossa pysyminen joten olen enemmän kuin onnellinen että tämä luomus saatiin juhliin kokonaisena ja tämän näköisenä. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Pääsääntöisesti valmistan aina itse kaikki kakkuun tulevat koristeet, ja elementit, mutta tällä kertaa oli turvauduttava macaronsien osalta Minnan apuun. Minna, jos kuka osaa tehdä parhaat macaronsit ikinä, niin ulkonäön kuin makumaailman suhteen, joten mahdanko itse jatkossakaan ryhtyä macarons savottaan?!







Onnea pienelle tytölle sekä hänen perheelleen. 

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Yo kermakakkuja

lähti helteiseen toukokuun loppuun useita kappaleita. Nämä versiot kulkeutuivat opiskeluaikojeni kaverin tyttären lakkiaisiin.




Ylempi kakku mitoitettiin 10 hlölle ja alempi 20 hlölle.

Molemmissa kakuissa on vaalea sokerikakkupohja ja täytteeksi valikoitui jo klassikoksi muodostunut mustikka- ja vaniljamousse. Kakut ovat gluteenittomia sekä laktoosittomia.





Lämpimät onnittelut Tiitille!

Yo kermakakut

pukeutuivat toiveesta laventelin ja pinkin sävyisiin ruusuihin.






Molemmat, vaalealla sokeripohjalla valmistetut, kakut ovat mitoitettu 15 hlölle. Täytteenä kinuskipuolukkamousse.







Lämpimät onnittelut valmistuneelle!



tiistai 7. elokuuta 2018

Gluteenittomat/laktoosittomat suklaamuffinit

vievät kielen mennessään.

Olen aikoinani kirjoittanut alla olevan ohjeen ylös pienelle paperilappuselle (jonka yläkulmassa on pieni merkintä tammikuu 2016 joten onhan tuosta tovi vierähtänyt) enkä lainkaan muista mistä ohjeen nappasin. Haluan pitää ohjeen ehdottomasti tallessa joten mikäpä sille olisi parempi paikka kuin blogini reseptiarkisto. Kiitänkin suuresti ohjeen tekijää, sillä nämä suklaamuffinit ovat mielettömän herkullisia ja ovat varastaneet jo monen herkkusuun kahvitteluhetken täydellisellä makuelämyksellään. Koostumus on juuri suuhun sopiva, sellainen mehevä eikä lainkaan kuiva. Suklaamuffini parhaimmillaan.

En malta olla kertomatta että olen suunnattoman onnellinen siitä, kuin myös äärimmäisen herkkä vatsani, että tänä päivänä voi heittää roskakoriin kaikki sellaiset ajatukset että gluteenittomat herkut olisivat jotenkin mauttomampia tai kuivempia kuin viljapitoiset kaverinsa. Näin ei todellakaan ole joten rohkeasti leipomaan gluteenittomia herkkuja pöytään ja voinen melkeinpä taata että tulet iloisesti yllättymään lopputuloksesta.



Suklaamuffinit
(12 kpl)

ainesosat
100 g pehmeää voita/margariinia
2 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maitoa
4 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
100 g tummaa suklaata, rouhittuna (Brunbergin tummasuklaa)

kuorrute
200 g voita 
1/2 dl kahvia
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta

ohje

Sekoita pehmeä rasva, sokeri, munat ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen rasvaseoksen joukkoon. Rouhi suklaa ja lisää taikinan joukkoon. Jaa taikina muffinivuokiin ja halutessasi ripottele suklaarouhetta vielä muffinien päälle. Voit hyvin tehdä muffinit myös minimuffinivuokiin mutta tällöin paistoaikaa kannattaa lyhentää alla olevasta ohjeistuksesta.

Paista 200 asteessa, noin 20 minuuttia. Kokeile cocktail- tai hammastikulla muffinien kypsyyttä. Muffinit ovat kypsiä mikäli tikkuun ei tartu enää taikinaa. 

Anna jäähtyä.

Muffinien jäähtyessä valmista kuorrute mittaamalla kulhoon kaikki ainekset. Vatkaa ainekset tasaiseksi kuorrutteeksi. Lusikoi kuorrute pursotinpussiin ja pursota kuorrute muffinien päälle.
HUOM! Mikäli haluat pursottaa korkean ja näyttävän kuorrutuksen niin tuplaa ohjeessa annettu ainesosien määrä. 



VINKKI
* korvaa maitotuotteet laktoosittomilla tuotteilla tarvittaessa*
* käytä aina huoneenlämpöisiä elintarvikkeita, ellei reseptissä toisin mainita *
* älä ylitäytä muffinivuokia ennen paistoa. Yleensä 3/4 vuoan korkeudesta on hyvä määrä *
 *säilytä muffinit mahdollisuuksien mukaan huoneenlämmössä *
* Kuorruttaminen kannattaa tehdä mahdollisimman lähellä tarjoiluajankohtaa *
Voit piilottaa muffinien sisään kokonaisen suklaapalan. Tällöin nosta lusikalla nokare taikinaa muffinivuokaan, aseta päälle yksi suklaapala ja peitä taikinalla *






sunnuntai 5. elokuuta 2018

Kakku opettajalle

on matemaattisesti pätevä.







Kakut ovat siitä(kin) ihania että niissä saa näkyä tekijän persoona, eritoten silloin kun kakun voi suunnitella täysin omien vahvuuksien avulla. Nämä opettajille osoitetut kakut ovat selvästi juuri sitä, omien vahvuuksien käyttämistä. Esikoiseni vahvuus on koulutiellä ehdottomasti englanti ja matematiikka joten kakun teema valikoitui sen mukaisesti.

Esikoiseni on matemaattisesti taitava (luojan kiitos että ei ole perinyt minun matikkapäätäni) ja päihittää minut mennen tullen tehtävissä joissa on vähänkin matemaattisia piirteitä. Hän taitaa myös kieliä ja keskustelemme välillä pitkiä toveja englantia. Englannin puhumisesta on ollut minullekin hyötyä sillä näin tulee kerrattua menneitä opiskeluja ja huomattua että paljon on jäänyt muistiin. Eikä toisaalta ihme, sillä opiskeluaikoinani tykkäsin englannin tunneista suunnattomasti. Samalla perheen kuopus on oppinut englantia, kuin ohimennen, ja heittää väliin kommentteja englanniksi. Ihania hetkiä ja ihania lapsia, niin englannin- kuin suomenkielisenä ☺




Esikoisen suunnittelema, ja toteuttama, kakku vietiin aurinkoisena toukokuun aamuna opettajalleen ja näin lukuvuosi sai makean joskin hämmentävän päätöksen. Olen tottunut että lapseni saa täyden huomion, kuten kuuluukin, antaessaan omalla ajatuksellaan ja kädenjäljellään koristetun kakun opettajalleen mutta tällä kertaa opettaja halasi myös minua ja sanoi kiitos vanhemmuudestasi. Näihin tunnelmiin lukuvuosi päättyi ja pitkä kesäloma alkoi. Se kesäloma, joka jo nyt lähenee loppuaan ja antaa elokuun maalata maisemat kellertäväksi, samalla antaen tilaa syksylle joka värittää maisemat loistoonsa lämpimästi ruskeaan ja oranssiin taittaen.


Kakku opettajalle

pukeutui lämpimään kesään.




Kevätlukukauden päättyessä kotikeittiössäni valmistui toinen toistaan makeampia kakkuja ja tällöin myös lapset osallistuvat kakkuiluun omilla, ainutlaatuisilla taideteoksillaan.

Nuorimmaiseni rakastaa pursottamista joten lähtökohtana oli se että kakun pitää olla kermapinnoitteinen jotta siihen saa kauniin kukkamaisen pursotuksen alareunaan. Hän rakastaa siis kukkia, mutta myös värejä, joten tiesin heti että kakku tulee olemaan kesän "värinen/näköinen" jokalailla.






Nuorimmaiseni on äärimmäisen aurinkoinen ja empaattinen persoona mutta hänellä on myös vahva puolensa, kaiken sen herkkyyden rinnalla. Niiden yhteensovittaminen on joskus haastavaa mutta uskon että vuodet tasoittavat luonteen kaikki sävyt sopivasti paikoilleen. Kakussa näkyykin juuri hänen persoonansa ja kaikki mitä hän rakastaa. On siis suurenmoista että omaa itseään voi toteuttaa näinkin kätevästi ja luoda esiin jotain sanomattoman ainutlaatuista ja kaunista. Sitä on myös molemmat tyttäreni, ainutlaatuisia ja kauniita ♥