Sivut

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Jack Daniels kakku

Jarkon nelikymppisille!








Kakku on mitoitettu 20 henkilölle. Kakkupohjana on vaaleasokerikakkupohja. Täytteeksi toivottiin mansikkaa ja valkosuklaata.

Kakun ulkonäköön sain vapaat kädet. Ajatuksissani oli ostaa kakkuun muutama pieni Jack Daniels pullo mutta pikkupullojen löytäminen ei ollutkaan helppo juttu. Päädyin siis tuomaan Jack Daniels teemaa esiin kakkukuvien muodossa.





Onnea Jarkko!

Rippikakkuja

kahdessa eri koossa.




Kakut mitoitettiin 30 henkilölle. Pienempi, 10 hlön, kakku glut/lakt. Isompi 20 hlön lakt. Kakut täytettiin raikkaalla vadelmamoussella.

Kakkujen toteutukseen sain vapaat kädet joten ruusuilta ja suklaavalumilta ei voinut välttyä tässäkään tapauksessa ♥








perjantai 2. elokuuta 2019

Yksisarvinen

kakku valmistui pienen tyttösen syntymäpäiville.








Kakku on mitoitettu 15 henkilölle. Kakkupohjana toimii gluteeniton sokerikakkupohja. Täytteenä laktoositon mansikkamousse.

Kakkuun toivottiin pastellinsävyjä sekä tietysti pinkkiä! Ja tulihan siitä aikaste ihana ♥♥♥




Onnea synttärisankarille!



Lauran lakkikakut

tehtiin kaksin kappalein. Yksi iso lakt. kakku sekä toinen pieni glut./lakt. kakku.








Isompi kakku mitoitettiin 20 henkilölle ja pienempi versio 10 henkilölle. Kakkuihin valittiin täytteeksi aina yhtä herkullinen kinuskimousse puolukoilla.

Lakkikakkujen kaveriksi toivottiin vaaleanpunaisia ruusuja sekä ylioppilaan nimi.






Lämpimät onnittelut Lauralle ♥

Einon syntymäpäiväkakku

sai koristeeksi kaikkea ihanan makeaa.








Kakku mitoitettiin 20 henkilölle. Kakkupohjaksi valikoitui vaalea sokerikakkupohja joka täytettiin raikkaanmakealla mansikkamoussella.

Kakun keskipisteeksi tein toiveesta pienen sokerimassaauton, muutoin sain vapaat kädet. Päivänsankarin lempikarkkeihin lukeutuu nallekarkit joten oli selvää että ne tuli mahtua mukaan kaiken muun makean joukkoon.





Onnea Einolle!