Sivut

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

KINUSKI-PUNAHERUKKA JUUSTOKAKKU

Halusin saada vaihtelua jo hyväksi todettuun kinuskitäytteeseen tuomalla siihen kirpeyttä jollain muulla marjalla kuin vadelmalla taikka puolukalla. Näistä kumpikin on kyllä loistava pari kinuskille. Valinta ei varmasti mene pieleen, sen voin luvata. Tähän kakkuun tuli "uutuutena" punaherukka. Eikä mennyt kauheasti pieleen tämäkään versio. Ei oikeastaan lainkaan pieleen.

Punaherukka on näytellyt pieniä, ja isompiakin, rooleja leivonnaisissani johtuen siitä että meillä on punaherukkapensaita pellon laidalla riittämiin. En tiedä mitä lajiketta lienevät mutta punaherukat ovat isoja ja todella mehukkaita. Sen lisäksi niitä tulee valtavasti. Yhtenäkään vuonna ei olla jääty ilman suurta marjasaalista. Pakko kyllä myöntää että olen ruvennut hyödyntämään punaherukkaa vasta viime vuosina. Ennen ne jäi puskaan ja linnuilla oli mahtitarjoilut siellä pellon laidalla. Viime kesänä poimittiin reilusti yli 200 litraa punaherukkaa joista suurin osa meni tutuille koska omat pakastintilamme ovat rajalliset. Vaikka meillä onkin kaksi pakastinta niin eihän niihin yksittäistä lajiketta voi ladata satoja litroja. Pakastimeen kun kerätään kaikki kauden marjat.

Suosin leivonnaisissani ja muissakin tekeleissäni ehdottomasti kotimaista marjaa. Joko lähituottajilta, tutuilta taikka ihan itse poimien. Suomen luonto tarjoaa mahtavat marja-apajat, ei nyt tietenkään joka vuosi, joten ne kannattaa hyödyntää. Etenkin kun miettii mitä litrahinta on sesonkiaikana.

Kakun koristeluun en kerinnyt panostamaan koska "tilaus" tuli viime tipassa. Kakku sai kuitenkin kinuskikiilteen päälle pienet "kermakasat" sokerihelmineen.








sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Bambi

aiheinen kakku valmistui lumiseen, valkoisena hohtavaan talveen. Tammikuuhun, joka oli vihdoin saanut lumipeitteen pakkasien kera. Ihana talvi, niin odotettu ja vihdoin täällä. Tuoden mukanaan lumityöt kotipihalla. Tuoden mukanaan luistelun riemun ja ilon kiljahdukset pulkkamäessä. Punaiset posket ja punaisen nenänpää. Narskuva lumi jalan alla. Auringon kimaltavat säteet lumihangessa loihtien ympärilleen sanomatonta talven taikaa. Valkoista ja hopeaa, timanttien loistetta. Kaikkea sitä ja paljon muuta. Talvi.




Tälle kakulle ei oikeastaan ollut valmista kahvipöytää minne se asettuisi. Kakku syntyi hetken ajatuksesta, talven ja lumihiutaleiden inspiraatiosta. Valkoisesta ja hopeasta. Siinä se kakku sitten olla nökötti vanhan pirttipöydän päällä, ihan kuin olisi aina siihen kuulunutkin. Kuin sattumalta saatiin kotimatkallaan oleva kaverimme pysähtymään hetkeksi meille joten näin pieni kakkunen otti paikkansa juuri siitä mihin sen oli nähtävästi tarkoituskin jäädä. Pirttipöydällemme. Niin sitä keitettiin tammikuun hämärtyvässä illassa kahvit ja turistiin mukavia maistellen samalla vadelma- ja punaherukkatäytteistä kermakakkua.

Kakun täyte oli ns. testiversio. Olen tehnyt tämän täytteen aikaisemminkin, mutta vain eri marjoilla/hedelmillä. Tähän versioon halusin saada raikkautta ja talvista kirpeyttä. Mikä olisikaan mahtavampi yhdistelmä tällä ajatuksella kuin vadelmien ja punaherukoiden hurmaava liitto. Lopputulos oli se että vadelmien ja punaherukoiden liitto saattaa olla jopa yksi parhaimmista ja luulen että tätä tulee tehtyä jatkossakin. Tämän kokeiluversion oli pakko olla hyvää sillä täytekakkuja välttelevät lapsetkin lusikoivat kakkua tyytyväisenä. Lapset, joiden posket hehkuivat punaisina pulkkamäki reissun jäljiltä.




Bambi kakku
(15 cm vuoka)

Pohja;
4 munaa
1.5 dl sokeria
1.5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Voitele kakkuvuoka margariinilla ja jauhota vuoka gluteenittomilla korppujauhoilla.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää munasokerivaahtoon. Sekoita nuolijalla varoen. Kaada seos kakkuvuokaan.

Paista uunissa 175 asteessa, n. 30 minuuttia.


Täyte;
2 1/2 dl vaahtoutuvaa kevytvispiä (laktoositon)
250 g rasvatonta maitorahkaa (laktoositon)
250 g marjasekoitusta (esim. mansikoita, vadelmia, herukoita)
1/2 dl sokeria
1/2 dl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kevytvispi vaahdoksi. Sekoita joukkoon muuta aineet.


Kostutus;
2 dl maitoa (laktoositon)
1 tl vaniljasokeria


Kuorrutus;
4 dl vispikermaa (laktoositon)
 2 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa vispikerma ja vaniljakreemijauhe hyvin sekaisin ja kuorruta kakku.





Kyllä elämä on mukavaa, kun vain ymmärtää ottaa ohikiitävistä hetkistä kiinni. Nauttia niistä pienistä hetkistä, juhlasta, ja eritoten arjesta sillä arjesta elämä pääosin muodostuu. Ne pienet hetket ovat niitä onnen murusia, mitä ei kannata jättää huomioimatta. Niistä murusia kasvaa aikanaan makea kakku. Näissä mietteissä katsoin keittiön ikkunasta ulos. Siellä, ulkona, ison pihakuusen oksista putoili hiljalleen lunta ja keittiön täytti lämmin puheensorina. Vanhassa puuhellassa loimotti tuli vielä hetken, ennen kuin hiipuisi unilleen, ja tienoo valmistautui hiljalleen vastaanottamaan lähestyvää yötä metsän eläinten leikkiä kuunnellen. Olikohan se bambi joka pudotteli lumisista kuusista pehmeää ja utuista lunta maahan, jänöjussien jättäessä lumihankeen pieniä käpälänjälkiä?







SUKLAATIIKERIMUFFINIT

ovat aina yhtä suosittuja ja niin herkullisia. Sehän on sanomattakin selvää :)




Muffinien ohjeen olen napannut erään leivontakirjan sivuilta vuosia sitten. Kirjan nimeä en nyt muista sillä olen kirjoittanut ohjeen reseptikansiooni jossa sijaitsee ne ohjeet, helmet, joita tehdään vuodesta toiseen. Välillä niitä vähän muokkaillaan makumieltymyksien mukaan mutta alkuperäinen resepti on aina se ainoa ja oikea jonka pohjalta runko on rakennettu.




Suklaatiikerit
(12 kpl)

ainesosat
4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 dl tomusokeria
2 tl leivinjauhetta
 2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
 1 dl maitoa
100 g voita
50 g valkosuklaata
50 g tummaa suklaata

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata suklaat eri kipoissa, sulata myös voi. Sekoita kuivat aineet, kananmunat, maito ja sulatettu voi kerralla nopeasti vatkaimella sekaisin. Jaa massat eri kulhoihin, sekoita toiseen puoleen sulatettu valkosuklaa ja toiseen sulatettu tumma suklaa. Laita massat kahteen eri pursotinpussiin. Pursota kumpaakin massaa yhtä aikaa muffinivuokiin. 

Paista muffineja uunin keskitasolla 200 asteessa, noin 15-20 minuuttia.

Koristele muffinit haluamallasi tavalla.









torstai 21. tammikuuta 2016

MINION, KEVIN

on nuorimmaiseni rakas minioni jota löytyy meiltä pehmona sekä pieninä, vähemmän pehmeinä, leluhahmoina. Ne sitten leikkivät sulassa sovussa, välillä toki vähemmän sovussa, frozenista tuttujen tyttöjen sekä iki-ihanan Olaf lumiukon kanssa. Poikia tähän leikkiin ei huolita joten Kristoffista ei tässä yhteydessä sovi mainita vaikka Kristoff meiltä löytyykin, ja vielä tuplana.





Tämän kakun tarina on suuri rakkaus Keviniin joka ei sen enempää esittelyjä kaipaa!

Koristeet tein pääosin kukka- ja muotoilumassasta mitä en yleisesti suosittele lainkaan lasten kakkuihin. Tämä kakku tulee kuitenkin meidän omaan kahvipöytään joten osaan "varoittaa" vieraita etukäteen koristeiden kovuudesta. Toki, näitä koristeita ei syödä. Ne vain siirretään kakun päältä pois kunhan ovat tehtävänsä suorittaneet. Kukka- ja muotoilumassan suuri etu on vain se että massa kovettuu nopeasti ja on äärettömän hyvä juurikin hahmojen tekoon sekä kukkien. Tämä kakku koristeineen tuli ajatukseeni vasta pari päivää sitten joten Renshawn "tavallinen" sokerimassa ei ollut vaihtoehto minionin tekoon, tai yleensäkin isojen hiutaleiden tekoon, joilta vaaditaan koossa pysymistä. Toki, ns tavallisen massan sekaan voi sekoittaa CMC-jauhetta. CMC-jauhe poistaa sokerimassasta kosteutta, ja tekee massasta näin ollen joustavampaa, nopeammin kuivuvaa ja koristeista kestävämpiä. Pienet hiutaleet ja lumipallot tein vaahtokarkkimassasta joten ne voi korjata parempaan talteen eli massuun :)

Täytteenä kakussa yksi rakastetuimmista, puolukkakinuskimousse.










VINKKI

Mikäli päädyt käyttämään koristeiden teossa ns tavallista sokerimassaa niin laita CMC-jauhetta annosteluohjeella 250 g:n sokerimassaa n. 1 tl CMC-jauhetta (tai vastaavasti pienempään määrään 125 g:n, n. 1/2 tl CMC-jauhetta). Käytä massa saman tien. Se ei kestä säilytystä, koska kuivuu niin nopeasti. 

CMC-jauheesta voit valmistaa myös elintarvikeliimaa veden avulla. Sekoita lämpöiseen veteen (0,5 dl) 1/4 tl jauhetta, sekoita ja anna tekeytyä muutama tunti ennen käyttöä. Liima säilyy kannellisessa purkissa noin viikon verran huoneenlämmössä.



KINKKUVOILEIPÄKAKKU

valmistui nimpparipöytään makeita herkkuja tasapainottamaan.




Totta puhuttuna mieheni toivoi voileipäkakkua joten pitäähän raskaan työn raatajaakin palkita hyvyyksillä. Hän ei ole makeiden kakkujen, ym leivonnaisten, ystävä joten mielestäni oli enemmän kuin reilua pyrkiä täyttämään kahvipöytä niin että jokaiselle on tarjolla jotain mieluista.

Kokosin voileipäkakun ensimmäistä kertaa pyöreään muotoon ja se oli kyllä aika hauskan näköinen ilmestys :)  ehkä teen seuraavaksikin kakun tähän malliin?!





SUKLAAMUFFINIT

valmistui nimpparisankarin toiveesta. Pikku sankarini ei pidä täyte- eikä voileipäkakuista niin tein hänelle herkun josta hän pitää! Sitä paitsi, eihän juhlapöytä ole mitään jos sankarille ei löydy mieluista suupalaa! Tosin, maistui nämä muillekin ;)

Sankarin ohjeistuksen mukaan jokaiseen yksittäiseen muffiniin piilotettiin ns suklaasydän eli pala suklaata. Päälle pursottelin herkullista suklaakuorrutetta jonka sai lusikoida suuhunsa ennen kuin pääsee käsiksi itse asiaan eli muffiniin ja sen makeaan suklaasydämeen. Muffinit koristeltiin kaulintamassasta tehdyillä lumihiutaleilla sekä hortensioilla. Hortensiat säivät värinsä Pacific Blue sävyisellä helmiäis efektisävyllä.

Muffinitaikinan kaadoin iki-ihaniin frozen muffinivuokiin jotka löysimme tyttöjen kanssa Citymarketin valikoimasta. Yllätyksekseni muffinivuoat olivat ns. paksua ja ryhdikästä paperia. Mikä ihana yllätys sillä em ominaisuuden vuoksi (paksu paperi, oletan) suklaataikinan rasva ei päässyt läpäisemään muffinipaperivuokaa. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin rasvan läpi tunkeminen muffinipaperivuoasta. Toki, muffiniopaperivuokia voi latoa useampia päällekkäin, näin se ensimmäinen ikävämmän näköinen rasvainen muffinipaperivuoka ei hypi silmille.


























sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Uunidonitsit

ovat lasteni ehdottomia suosikkeja.




Ensimmäiset versiot donitseista herätti lapsissa kysymyksiä kuten seuraavaa eli äiti, miksi näissä ei ole reikää keskellä... no, koska äiti laittoi liikaa taikinaa vuoan koloihin vaikka ohjeessa selvästi luki että täytä kolo puoleenväliin asti, niin minähän en uskonut, vaan täytin kolon melkein koko syvyydeltään ☺  Tekevälle siis sattuu ja kaikesti oppii mutta niinkuin näette, nyt meidän donitseissa on todistettavasti reiät keskellä, kuten kuuluu!!!

En oikeasti voi olla kehumatta kuinka mielettömän hyviä donitseja tällä ohjeella tulee, eikä näitä todellakaan saata vastustaa ♥  Ohjeen löysin Emma Iivanaisen leivontakirjasta joten ohjeen "kunniaa" en voi ottaa itselleni. Muokkasin ohjetta hieman omaan makuuni jättämällä kardemumman pois kokonaan ja mielestäni donitsit eivät edes kaivanneet kardemummaa joten sen voi halutessaan jättää aivan hyvin pois.




Donitsit
(12 kpl)

aineosat
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
1 kananmuna
1 1/2 dl maitoa
1/2 dl rypsiöljyä

Voiteluun
50 g voita

kuorrute
200 g tummaa suklaata

koristelu
nonparelleja ja sokerimassakukkia


ohje

Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, kardemumma ja suola. Sekoita toisessa kulhossa kananmuna, maito sekä rypsiöljy. Lisää kuivat aineet nesteisiin ja sekoita taikinaa. Siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota donitsit vuokaan täyttäen kolot puoleen väliin asti. Mikäli käytössäsi ei ole pursotinpusseja niin voit lusikoida taikinan vuoan koloihin.

Paista 200 asteessa,  n. 8 minuuttia.

Sulata tällä välin voi mikrossa tai liedellä. Anna donitsien jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa ne sitten leivinpaperin päälle jäähtymään. Voitele donitsit pullasudin avulla heti paiston jälkeen sulatetulla voilla.

Sulata suklaa varovasti mikrossa tai liedellä. Värjää suklaata halutessasi jauhemaisilla elintarvikeväreillä. Kasta donitsit kuorrutteeseen ja koristele esim. nonparelleilla, erilaisilla sokerimassakukkasilla tai kookoshiutaleilla.




lauantai 16. tammikuuta 2016

RISTIÄISKAKKU TYTÖLLE

pienen Ada tyttösen ristiäisiä juhlittiin keskellä kauneinta, lumisen valkoisena hohtavaa, talvea ja minä sain kunnian tehdä hänen ensimmäiseen suureen juhlaansa kakut.




Adan äidillä oli toiveena hempeän vaaleanpunainen ja puhtaan valkoinen värimaailma jossa olisi koristeena helminauhaa, herkkää pitsiä, pieniä kukkasia ja vauva ristiäismekossaan. Näillä ohjeilla rakentui kokonaisuudessaan kaunis kakku.

Kakku täytettiin toiveenmukaisesti kuningatar- ja vaniljamoussen yhdistelmällä.

Kakun kuvan napsaisin kiireellä vasta työpaikallani sillä tämä talven armoton pimeys aamutuimaan ei sovi lumialleni. Niinpä päätin odottaa talviaamun heräämistä täyteen loistoonsa ja antaa luonnonvalon hoitaa tehtävänsä. Toki kakun kuvauspaikan määritteli myös odottamaton auton takalaatikon jumitus joka pääsi yllättämään totaalisesti ja laittoi aamun aikataulun uuteen uskoon.
 
Olin alustavasti sopinut että tuon kakut juhlapaikalle, ennen työpäivääni, mutta takalaatikko muutti suunnitelmat. Onneksi juhlijat olivat osanneet varautua siihen että saattaisivat joutua hakemaan kakut työpaikaltani. Tosin kakkujen piti selviytyä puoleenpäivään asti kylmässä autossa joka ei välttämättä ollut paras ajatus. Liian kylmä ilma kun voisi jäädyttää kakut ja tämä seikka toi taas oman pienen jännitysmomenttinsa aamuun. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin! Kakut pääsivät juhliinsa ja olivat lunastaneet oman paikkansa kahvipöydästä ulkonäöllään ja mikä tärkeintä, makumaailmallaan :)







Lahjan parhaan jos lapselle antaa vois, 
vierelle jonkun kulkua turvaamaan tois, 
pölyt pienen tytön polvista pyyhkimään pois. 
Onnea, iloa, ihmeitä koettaviksi, 
hyviä hetkiä kera rakkaiden elettäväksi,
kaiken tään pienelle lahjaksi sois. 
Nyt paljon onnea elämää varten, 
lahjoja hyvien haltijatarten!





KINKKUVOILEIPÄKAKKU

lähti matkaan makean kakun kaveriksi.

Kuvia on näin aamusta hieman hankalaa ottaa kun valotus on mitä on. Kuvat pitäisi ehdottomasti ottaa luonnonvalossa mutta sitä ei talviaamuisin ole tarjolla. Kuvaan kakkuni ym. leivonnaiset loistavalla Lumiallani joten kuvien laatu ei ehkä ole se kaikkein mahtavin mutta näillä olen päättänyt pärjätä, ainakin toistaiseksi. Jossain vaiheessa koetan panostaa kunnon järjestelmäkameraan mutta kaikki aikanaan. Nautin niin suunnattomasti kakkujen tekemisestä ja koristelemisesta että minulle on jäänyt ns kakkoseksi kuvien laadun herätteleminen. En tunne siitä hirveää huolta mutta välillä kuvien laatu harmittaa kuten tänä aamuna.

Tänä aamuna harmitti sitäkin enemmän kyllä auton pakkasesta ja jäästä jumittunut takalaatikko joka ei auennut nätisti kiskomalla eikä sitten muuten mitenkään muullakaan tavalla. Eipä tullut mieleen, vaikka olisi tietenkin pitänyt, että takalaatikko ei aukea jos sitä ei näillä pakkasilla välillä käytä, tai vastaavasti sulattele. Pakkaan pääsääntöisesti aina kakut isoihin styroxlaatikoihin jotka eivät mahdu muualle kuin juurikin takalaatikkoon joten siinä sitten seisoin hölmönä takalaatikon edessä joka ei auennut, ei edelleenkään. Styroxlaatikot eivät mahdu auton lattialle sisätilaan, eivätkä sovi penkille koska penkki ei luonnollisestikaan ole suora. Siinä sitten piti sooloilla ja loppujen lopuksi kakut lähtivät matkaan toinen styroxlaatikossaan takapenkillä, kiinni turvavöissä ja penkki fyllattyna tyynyillä ym. Toinen kakku pääsi viralliseen pahviseen kakkulaatikkoon jonka asetin viereeni etupenkille. Etupenkki oli "vuorattu" styroxlaatikon kannella ja jääkaapin ylimääräisellä lasilevyllä.

Oli siis kunnon aamujumppa kakkujen kera :)  tuo kaikki jumppa oli kuitenkin vaivansa väärti ja kakut pääsivät onnellisesti perille juhlapaikkaansa pienien kommelluksien myötä. Mikä parasta tässä kaikessa onkaan niin yksinkertaisesti tekemisen ilo ja se kun kuulee että kakku oli herkullinen. Niinkin herkullinen että juhlien vieraat olivat ottaneet lisää kakkua, nekin jotka eivät niin välitä voileipäkakuista. Näin kotikokkina, ihan itse oppineena, voin vain olla äärimmäisen onnellinen siitä että niin moni on luottanut minuun juhliensa tarjoilujen suhteen. Jokainen juhla on omanlaisensa, tärkeä ja ainutlaatuinen että ei voi oikeasti muuta kun olla nöyrä ja otettu kaikesta kiitoksesta mitä olen saanut oman rakkaan harrastukseni myötä. Tästä on taas hyvä jatkaa uusien haasteiden pariin.




Mokkapalat

valmistui meidän yllätys kyläilijöille (veljeni sekä Nella koira) joista toinen "kyläilijä" väsähti illan mittaan saamistaan rapsutuksista sekä halauksista. Tuo väsähtänyt tyyppi ei ollut siis veljeni :)




Meillä tarjoillaan kahvin kanssa pääsääntöisesti aina jotain itse tehtyä mikäli aika antaa periksi, ja yleensä antaa. En osta juurikaan kaupasta herkkuja sillä mielestäni kotona tehty on parasta. Maukasta ja varmasti uunituoretta. En väitä etteikö kaupastakin saisi herkullisia leivonnaisia mutta tämä on minun tapani tehdä asioita. Ei varmasti oikea, eikä varmasti ainoa tapa, mutta yksi tapa kuitenkin.

Alla oleva ohje löytyi leivontakirjastani vuodelta 2009. Vuodelta, jolloin nuorin tyttäreni syntyi. Blogistani löytyy hyvinkin samantapainen ohje, joka juontaa lapsuudestani ja on mielestäni se ainoa oikea, mutta tämäkin on ehdottomasti kokeilemisen ja maistamisen arvoinen suklainen piirakka.

Mokkapalat
(pellillinen)
pohja;
3 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 dl maitoa (laktoositon)
200 g sulatettua voita(laktoositon)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot vuorotellen maidon kanssa. Sekoita lopuksi joukkoon sulatettu rasva. Paista leivinpaperilla vuoratun uunipellin päällä uunin keskitasolla.

Paista uunissa 200 asteessa, n. 15-20 minuuttia.
 
Kuorrutus;
4 dl tomusokeria
5 rkl sulatettua voita
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
vahvaa kahvia

Valmista kuorrutus sekoittamalla ainekset sekaisin, lisää kahvia sen verran että seoksesta tulee notkea. Levitä valmis kuorrutus jäähtyneen piirakan päälle. Koristele esim. nonparellein ja sokerimassakukkasin.







Meidän nelijalkainen kyläilijä, Nella koira. Niin suloinen ja ihana pakkaus. Rakkaalla lapsella, myös karvaisella lapsella, on yleensä monta lempinimeä ja tytöt nimesi hänet Irviksi. Tytöt lauloivat Irville laulun (halimisien ja rapsutuksien lomassa), Pieni tähtönen, joka oli muunneltu Irville sopivaksi. Kertosäe menikin näin; pieni Irvinen, kaunis suloinen, sinä olet viesti aamun uuden :)

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

RISTIÄISKORISTE, TYTTÖ

puettiin ristiäismekkoon johon soviteltiin kaunis pitsireunus.


Vastasyntynyt elämä nukkuu sylissä. Pieni suu on raollaan, silmät tiukasti kiinni. Puoli vuotta myöhemmin silmät säteilevät riemua, kun onnellinen pieni suu haukkaa palan maailmaa.





sunnuntai 10. tammikuuta 2016

KINUSKI-PUOLUKKA KERMAKAKKU

pukeutui kinuski- ja kermavaahtoon. Vaahtojen alla herkullinen ja aina yhtä rakastettu kinuskimousse puolukoiden kera. Kakun päälle ripottelin muutamia pieniä suklaanpalasia, tummaa- sekä valkosuklaata.

Tarkkasilmäisille tiedoksi että otsikon mukaisesti kakku on laktoositon mikä ei tietenkään siinä mielessä pidä paikkaansa että valkosuklaa sisältää laktoosia (maitojauhe). Valkosuklaata voi toki itse tehdä jolloin siitäkin on mahdollista saada laktoositon versio. Maku ei kuitenkaan pääse liki kaupan valkosuklaata.

Tähän kakkuun "uskalsin" laittaa valkosuklaata koska tiesin että kenelläkään ei ole ns. laktoosivaivaa. Tässä vaiheessa moni varmaan ihmettelee että miksi sitten tehdä laktoositon kakku jos ei tarvitse. Yksinkertaisesti sanottuna siitä syystä että kaapissa sattui olemaan monta kermaa laktoosittomana :) Ostan pääsääntöisesti aina ison laatikon kermaa koska lähikaupasta tuo kerma loppuu aika-ajoin, ilman mitään sesonkiakaan. Olen myös huomannut että usein kakkuja pyydetään nimenomaan laktoosittomana, ihan vain varmuudeksi koska juhlijan perheessä ei välttämättä tiedetä kaikkien vieraiden yliherkkyyksiä tarjottavan suhteen. Tällöin on hyvä aina olla varalla laktoositonta kermaa jääkaapissa koska joskus kakkuja lähtee yllättävänkin nopeatempoisesti. Silloin ei ole aikaa ajaa isompaan kaupunkiin hakemaan muutamia kermatölkkejä :)

Sama pätee myös gluteenittomaan versioon. En tiedä onko allergiat ym herkkyydet lisääntyneet, vai tiedostetaanko ne vain aiempaa paremmin, mutta yllättävän paljon toivotaan myös gluteenitonta versiota. Suoraan sanottuna, jos saisin itse päättää niin tekisin kaikki kakkupohjat automaattisesti gluteenittomana. Gluteenittomasta jauhoseoksesta tulee ehdottomasti paras kakkupohja. Toki myös kalliimpi sillä jauhoseoksen hinta on aika "makea". Olen kuitenkin sitä mieltä että lopputulos on niin hyvä että se on tuon koko "makean" hinnan veroinen.


lauantai 9. tammikuuta 2016

PINKKIÄ JA PITSIÄ

testimielessä.

Tämän kakun tarina on kiteytetty tuossa ensimmäisessä lauseessa. Halusin kokeilla miltä pitsi, ja tietenkin itse kakku eli kokonaisuus, näyttää kun pitsi "nostetaan" hieman kakun päälle.

Koristeet;
- Renshaw, fuksian pinkki sokerimassa
- Renshaw, pinkki sokerimassa
- Renshaw, vaaleanpunainen sokerimassa
- Kaulintamassa, vaahtokarkin makuinen
- Efektisävy, helmiäinen Vanilla Mist
- Städter, vaaleanpunainen kimallepulveri
- Wiltonin sokerihelmet, kulta
- Confetin pitsiaine, valkoinen
- Silikoninen pitsimatto 1
- Ruusun terälehtimuotit, 4 kpl
- Ruusu koristelumuotti, useita eri kokoja
- Hortensia koristemuotit
- Silikonimuotti, 3 helminauhaa
- Confetin elintarvikeliima

maanantai 4. tammikuuta 2016

Ryhmä Hau ( Paw Patrol)

on jättänyt tassunjälkensä monien pienien lapsien leikkeihin ja nyt Ryhmä Hau löytyy myös kakusta!

Kakku on ihanan helppo tehdä ja sopii erinomaisesti aloittelevalle kakuntekijälle kuin kiireisellekin, jo kokeneemmalle tekijälle. Itse käytän kakkukuvia tasaisin väliajoin. Joskus toiveen mukaisesti ja joskus juurikin kiireen vuoksi.




Koristeet;
- Renshaw, pastellinvihreä sokerimassa
- Renshaw, suklaanruskea sokerimassa
- Renshaw, punainen sokerimassa
- Kaulintamassa, vaahtokarkin makuinen
- Efektisävy, helmiäinen Pearl White
- Wiltonin sokerihelmet, valkoinen
- Wiltonin minimuotit, sydämet
- Wiltonin silikonimuotti, fabric
- Confetin kukkamuotit, 4 kpl
- Confetin elintarvikeliima
- Valmis sokerimassa kakkukuva, Paw Patrol