KESÄINEN MANSIKKA-VALKOSUKLAAKAKKU

hurmaa hennon pinkin ja puhtaan valkoisen sävyissä. Valkoisessa on aavistus jo tulevaa juhannusta, juhannusruusujen taikaa. Taikaa, joka värittää ruusujen keskustan lämpimällä vaniljalla. Vaniljalla, joka häipyy askel askeleelta taipuen kullan kimallukseen. Vähän samoin kuin ilta-aurinko kultaa taivaanrannan laskeutuessaan länteen, pikkuhiljaa häivyttäen.

Olenkin joskus miettinyt että minkälaisen kakun tekisin, noin ulkonäköä ajatellen, itselleni. Siinä olisi varmasti herkkyyttä ja puhtaita, ehkä utuisiakin, värejä sävyineen päivineen. Aavistus kullan kimalletta ja sellaista pitsiä jota aikoinaan oli vanhan rintamamiestalomme vilpolan ikkunaa somistamassa. Vilpola on jo elänyt aikansa ja sitä ei talomme yhteydessä enää ole. Siinä oli kuitenkin jotain vanhaa aikaa henkivää ja jollain lailla minun on vilpolaa ikävä, sellaisella hyvällä tavalla. Sellainen kakku olisi minun kakkuni ja nyt se on taiottu todeksi. Sellainen kakku, joka omalla tavallaan kuvaa minua. Herkkä, hauras mutta kuitenkin omalla tavalla vahva. Vahvuus, sen elämä on tuonut mukanaan. Sitä tarvitaan mutta ehdottomasti myös herkkyyttä. Niissä yhdistyy suuri voimavara.

Maut valikoitui tulevaa mansikka-aikaa odottaen ja valkosuklaa antaa mansikalle vastustamattoman tehosteen. Näin koko kakku on tasapainossa. Värit, sävyt ja maut ovat sulautuneet yhteen.