RISTIÄISKORISTE, tyttövauvan tossut

Sain kummityttömme kakut, sekä niiden koristelun, vastuulleni. Mikä ihana vastuu josta otin kaiken irti!

Kun talo nukkui elokuun pimenevään iltaan niin kakkutuvan tossutehdas aloitti yövuoron. Yövuoro valmisti muutamia pareja tossuja joista jatkoon valitsin yhden parin. Se pari seisoskelee nyt pienellä kakkualusella odottaen itse juhlapäivää.

Tossut tein Renshaw:n kukka- ja muotoilumassasta sekä vaahtokarkin makuisesta kaulintamassasta, suhteella 50/50. Tällä koostumuksella tossut asettuivat kauniisti muotoonsa ilman erityisiä tukirakenteita.
 En löytänyt sellaista vaaleanpunaisen sävyä johon olisin ollut tyytyväinen joten värjäsin em valkoiset massat Wiltonin pinkillä pastavärillä. Näin sain juuri sen sävyn jonka oli mielessäni "nähnyt".

Tossujen tarinaa saa kertoa myös omien tyttärieni ristiäiskakut joiden keskipisteenä oli pienet, suloiset vaaleanpunaiset tossut <3

Ensimmäiset tossut olivat Saara mummin ostamat. Mummi osti tossut kotipitäjänsä paikallisesta konditoriasta ja tossut olivat kakun keskipiste. Itse kakku valmistui mummin keittiössä.

Esikoinen kastettiin toukokuussa, vuonna 2006, keskellä kauneinta kevättä. Kevättä, joka oli saanut omenapuun kukat hehkumaan täyteen loistoonsa. Omenapuut kylpivät valkoisissa omenankukissaan ja niistä kukista aseteltiin kimppuja siroihin maljakoihin. Maljakoihin, jotka seisoivat ylväinä vanhan vilpolamme ikkunalaudoilla. 

Vilpolaa ei enää ole ja aika on kullannut paljon muistoja. Muistoja, jotka on eletty ja muistoja jotka odottavat vielä syntyään. Mutta joka kevät kun omenapuut kukkii muistan esikoiseni ristiäispäivän. Silloin oli poutapäivä, taivaalla leikki pieniä pilvenhattaroita ja kaikkialla tuoksui omenankukkien huumaava tuoksu. 

Ja minulla oli jotain suurempaa sylissä, kaunis tyttäreni.

Toiset tossut tein itse, kuopukseni ristiäisiin. Ne olivat pienen pienet marsipaanitossut, olisivatko olleet mitaltaan 3-4 cm? Sen muistan että tekemistä niissä oli, ei ne itsestään valmistuneet. Olin tosin jo perehtynyt hieman koristeiden tekoon mutta aika alkutekijöissä mentiin. Lopputuloksena ne kuitenkin näytti tossuilta, aivan kuten pitikin.

Kuopus kastettiin keskellä sydäntalvea, tammikuussa 2010. Maa oli valkeana lumesta ja korkeat nietokset maalasivat maiseman talven ihmemaaksi. Talon nurkissa pakkanen koputteli kylmää sillä pakkasta oli useina päivinä reippaasti yli -20 astetta. Taisi olla ensimmäinen talvi kun vanhan rintamamiestalon kattokin jouduttiin putsaamaan lumen alta esille. Kova talvi mutta auringon täyttämä.

Vilpolan ikkunoissa puolestaan leikki tuhannet jääkiteet kimaltaen kilpaa aamuauringon kanssa joka hävisi hiljalleen talon toiselle seinustalle jatkaen siellä leikkiään. Aamuauringon kanssa kilpaa loisti myös pienen tyttäreni hymy. Sellainen kaunis hymytyttö, vauvana ja nyt. Hymykuoppa toisessa poskessa ja suuret siniset silmät. Syli täynnä rakkautta.