Sivut

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

RIPPIKAKUT

tulivat kuin lahjana työn alle sillä olen kovasti odottanut saavani "projektin" jonka teemana olisi rippikakku taikka -leivos. Nyt kauan odotettu "tilaus" tuli ja vielä tuplana :)

Kakku oli pitkälti jo ideoitu joten minulle jäi oikeastaan vain toteutus ja ehkä pienen pieni sovellus/hienosäätö. Soveltamisessa olen jo suht näppärä joten se meni loistavasti siinä, jo ideoidun, rinnalla ;)  alunperin oli tarkoitus värjätä kaulintamassa, vaahtokarkin makuinen, hennon vaaleanpunaiseksi mutta hylkäsin sen vaihtoehdon koska massan värjääminen tasapintaiseksi on haasteellista. Ei mahdotonta mutta työläs ja sitäkautta haasteellinen. Kaulintamassa on ns jäykempi versio sokerimassasta joten päädyin pitämään massan valkoisena. Vähän mietitytti että tuleeko kakuista "kylmän" näköisiä kun kakut kuorrutetaan kauttaaltaan valkoisella mutta koska pinkki oli ehdoton toive ruusujen värinä niin totesin että pinkki tuo omalla tavallaan kaivattua vastapainoa puhtaan valkoiselle. Siihen vielä jotain muuta väriä lisänä/bonuksena niin valkoinen ei ole enää niin hallitseva väri tässä kokonaisuudessa.

Spesiaali tässä "projektissa" oli kamerat. Kamerat toivottiin hopeisina ja niinhän ne toki toteutin. Se olikin sitten oma lukunsa ja kameroita, tai jotain epämääräisiä kasoja, tuli tehtyä muutamia. En tiedä miten kamerat oikeasti onnistuivat sillä en ole kamera ihmisiä niinkuin kuvistanikin saattaa päätellä :)  -mutta uskoakseni (toivossa on hyvä elää) nuo menettelivät.

Kakut täytettiin takuuvarmalla kinuskipuolukkamoussella.




Lapsukainen vielä eilen, tänäänkö jo aikuinen? Ei, vaan nuoruus tulee ennen sitä, aika onnen etsimistä. Käy siihen mielin avoimin, saat kauniit kuvat muistoihin.


Koristeet;
- Renshaw, fuksianpinkki sokerimassa
- Renshaw, pinkki sokerimassa
- Renshaw, vaaleanpunainen sokerimassa
- Renshaw, vihreä (emerald green) sokerimassa
- Kaulintamassa, vaahtokarkin makuinen
- Efektisävy, Silver Saturn
- Efektisävy, tomuväri Black Magic
- Städter, kimallepulveri vaaleanpunainen
- Städter, kimallepulveri vihreä
- Koristejauhe, Twinkle White
- Dr Oetker, Cupcake Minipearls
- Isot kaunokirjaimet ja numerot painokoristemuotti
- Pienet kaunokirjaimet painokoristemuotti
- Silikonimuotti neljä ristiä
- Hortensia koristemuotit
- Ruusun terälehtimuotit, 4 kpl
- Confetin ruusunlehtimuotit, 3 kpl
- Confetin elintarvikeliima



sunnuntai 21. helmikuuta 2016

BEBE-LEIVOKSET

ovat lapsuuteni, makumuistojen, helmiä joita en ole syystä tai toisesta koskaan tehnyt.

Mikä ihana yllätys olikaan että tämän kierroksen Sly ystäväni lähetti minulle ohjeen bebe-leivoksiin. Nyt en enää voinut jättää kokeilematta näiden makeiden leivonnaisten tekoa ja mikä makuelämys! Hetken olisin jo voinut vannoa että istuin pienessä punaisessa talossa, isoäitini luona, pyöreän pöydän äärellä namistellen näitä makeita leivoksia. Pienessä tuvassa, jossa tassutteli pari cockerspanielia Monza ja Riku. Jännä juttu miten jokin maku, ja tuoksu, voi tuoda mieleen jo menneitä aikoja vuosien takaa. Lapsuudesta, jonka aika on kullannut vuosien saatossa.


Bebe-leivokset 

30-40 kpl

 Pohja
200 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 muna
4 1/2 dl vehnäjauhoja

 Täyte
3 1/2 rkl sokeria
4 tl perunajauhoa
1 3/4 dl kuohukermaa
2 keltuaista
175 g voita
2 tl vaniljasokeria

 Sokerikuorrute
5 1/2 dl tomusokeria
4 rkl vettä
punaista tai vaaleanpunaista elintarvikeväriä
nonparelleja



Ohje

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauhot muutamassa erässä. Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen leivinpaperin päälle 1/2 cm paksuksi levyksi. 

Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Sekoita kattilassa keskenään sokeri ja perunajauhot. Lisää kuohukerma ja keltuaiset. Kuumenna vispilällä sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Anna jäähtyä. Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja kiisseli. Vatkaa tasaiseksi. Levitä täyte pohjan päälle. Nosta jääkaappiin, kunnes täyte on jähmettynyt. 

Sekoita tomusokeri ja vesi tasaiseksi seokseksi. Värjää kuorrute elintarvikevärillä vaaleanpunaiseksi. Jos käytät nestemäistä elintarvikeväriä, saatat joutua lisäämään tomusokerin määrää. Kaada kuorrute täytteen päälle. Levitä veitsellä tai lastalla tasaiseksi. Anna kuorrutteen jähmettyä jonkin aikaa. Leikkaa levystä sitten pieniä neliöitä. Koristele.





Minulla oli kotona, vielä paketissaan, kaappini kätkössä tartalettipelti joten käytin sitä leivoksia tehdessäni. Olin ostanut pellin vuodenvaihteessa, juuri bebe-leivoksia varten. Tekeminen nähtävästi odotti vain omaa vuoroaan, tätä hetkeä :) Mikäli sinullakin on pelti, taikka leivosvuokia (alumiiniset kertakäyttövuoat tai silikonivuoat), niin voit tehdä bebet myös niihin. Tällöin kannattaa voidella vuoat vuokasprayllä joita löytyy ruokakaupoista. Tee näin; -muotoile taikinasta tasainen pallo ja painele se vuoan pohjalle ja reunoille. Painele taikina vuoan alakulmiin ja pohjalle ohuelti, jotta muoto säilyy kuppimaisena myös paistamisen jälkeen.

Korvasin, ohjeesta pikkuisen poiketen, sokerikuorrutteen tekemällä kuorrutteen mansikkatomusokerilla. Näin säästyi värjäämisen "vaiva". Mikäli haluaa tehdä kuorrutteen ohjeen mukaisesti niin korvaisin tuon elintarvikevärin pastavärillä. Pastaväri on geelimäisempää eikä näin ollen juokseta seosta.




RUNEBERGINTORTUT

ovat yllättäen lapsieni suosikkileivonnaisia joten niitä piti tehdä lisää. Mikä voisikaan olla sen parempi syy leipoa jotain makeaa :)

Myönnän kyllä että olen itsekin ihastunut Runebergintorttuihin, nimenomaan tähän versioon. Tässä versiossa en ole käyttänyt mantelia ja kostutus on toteutettu sokerivedellä (suosittelenkin käyttämään kostutukseen sokerivettä mikäli tortut ovat tarjolla myös lapsille). Yleisesti katsottuna Runebergintorttu kostutetaan konjakilla, rommilla taikka punssilla.  Itse en henkilökohtaisesti pidä alkoholista makuna/aromina joten sokerivesi on oikein loistava vaihtoehto edellämainituille. Toki, makuja on monia ja niistä ei sovi kiistellä joten jokainen varmasti löytää itselleen parhaan vaihtoehdon tässäkin asiassa.

Resepti torttuihin löytyy blogistani, klikkaamalla tätä :)



Kinkkumuffinit

toivat vastapainoa tämän päivän makeille leipomuksille. Heti kun toivuin pikku flunssasta niin piti päästä leipomaan kaikkea pientä ja hyvää. Muffineita tietenkin, nehän ovat heikkouteni, mutta vähän muutakin :)

Kinkkumuffinit vievät kivasti suolaisen pikkunälän. Tein ensimmäistä kertaa sovelletun version kinkkumuffineista ja ne jäivät aavistuksen kuiviksi. Maussa itsessään ei ollut mitään vikaa mutta taikinan koostumusta pitää ehdottomasti muuttaa. En pidä lainkaan leivonnaisista, on ne sitten suolaisia taikka makeita, jotka jättävät kuivan suutuntuman. Siinäpä siis pikku haaste itselleni ;)



Ulkona oli niin upea ilma että käytiin tyttöjen kanssa happihyppelyllä. Kunnon lomailua :)


Lumiukko Olafin rakentamista


Punaherukkapensaat lumipeitteessä,
vielä hetken kunnes kevät on täällä
Lumienkeli

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

SUKLAAMUFFINIT

syntyy käden kääntäessä kunhan kaapista löytyy seuraavat ainekset. Näissä muffineissa on mukana hieman "extraa" murojen muodossa!



Suklaamuffinit
(12 kpl)

ainesosat
1 dl maitoa
100 g voita
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
100 g maitosuklaata
1 1/2 dl muroja

Kuumenna maito ja voi yhdessä niin että voi sulaa maidon joukkoon. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon vuorotellen kuivia aineita ja maitoseosta. Rouhi suklaa ja lisää joukkoon yhdessä murojen kanssa. Nostele massa varovasti muffinivuokiin. 

Paista 175 asteessa n. 15 minuuttia.






Suklaanruskea satiininauha kietoutui kauniisti muffinien ja murojen värimaailmaan. Nauhan ostin suosikkimyymälästäni, Sonjan Sisustuspuodista.










tiistai 16. helmikuuta 2016

Yllätyksiä toisensa jälkeen

miten mukavaa, ja yllättävääkin, saada postia :)  Postia, jota en osannut lainkaan odottaa. Pieni paketti, ruskeassa kuoressaan, herätti kyllä hetken hämmennystä ja suuren määrän uteliaisuutta. Enpä siis malttanut odottaa kuoren avaamista siihen saakka että saisin takin ja pipon nakattua pois päältäni vaan napsasin nopeasti saksilla kuoren auki ja mitä sieltä paljastuikaan!!! Ihanin leipäpussi ikinä!!

Itse asiassa, näin tämän leipäpussukan lf:n sivuilla ja se jäi mieleeni niin että päätin kommentoida Nami-hiiren kirjoittamaa viestiä. Viestiä, joka sisälsi juurikin alla olevan kuvan mukaisen pussukan. En olisi ikinä kuvitellut että löytäisin tämmöisen pussukan, saatikka saisin! Iso kiitos Nami-hiiri superihanasta yllätyksestä. Tätä en kyllä raaski heti käyttöön pistää. Pidän hetken esillä ja ihastelen :)


PALKINTO, Lf (3. sija)

ihanan aurinkoinen päivä toi jo selkeästi lupausta keväästä ja lintujen taukoamaton liverrys vain vahvisti lupausta. Tuntuu kuin luonto olisi herännyt eloon joka tavalla. Harmikseni jouduin jättämään, jo tavaksi tulleen, aamulenkin väliin eilisen vatsakipuilun vuoksi joka piti yönkin "mukavasti" otteessaan. Olisi ollut niin ihanaa nautiskella raikkaasta ulkoilmasta. Niin tai näin, otin jokatapauksessa kipuilun sillä mielellä että tulipa katsottua yön pitkinä tunteina talven aikana tallennetut Rocky filmit. Ne kaksi viimeisintä Rockya. Kyllä, olen hulluna Rockyyn :)

Mutta asiaan! Tänään posti toi tullessaan paketin jossa oli tammikuun leivontahaasteen palkinto. Leivontahaasteen aiheena oli talvinen kakku tai cupcake. Päädyin tekemään Bambi aiheisen kakun jonka avulla sijoituin kolmanneksi. Samalla tuli testattua huippuhelppoa ja yksinkertaista vadelmapunaherukkatäytettä.

Paketista löytyi silikoninuolija, voiveitsi ja pöytäliina. Koskaan ei voi olla liikaa nuolijoita ja voiveitsiä joten nämä olivat erittäin tervetulleita täydennyksiä kaappeihini. Pöytäliinakin pääsee aikanaan käyttöön kunhan vain tulee juhlia joihin liina asettuu kauniisti väriensä puolesta.



"Palkintokakku", Bambi, löytyy täältä, klik :)


maanantai 15. helmikuuta 2016

ANNIINA BALLERINA


Kuva-arkistoni kätköistä löytyi sattumalta viime keväinen Anniina Ballerina sokerimassakoriste joka syystä tai toisesta (eli unohdin) oli jäänyt päivittämättä blogiini. Tässä se nyt tulee :)

Rakastetusta Anniina Ballerina sarjasta taiottiin tyttäreni toivoma sokerimassaversio :)  Koriste aseteltiin kakkuun joka lähti tanssikoulun opettajalle kiitokseksi kuluneesta kaudesta.





Anniina;
- Renshaw, vaaleanpunainen sokerimassa
- Renshaw, pinkki sokerimassa
- Renshaw, fuksianpinkki sokerimassa
- Renshaw, musta sokerimassa
- Kaulintamassa, vaahtokarkin makuinen
- Wiltonin vihreä (kelly green) pastaväri
-Wiltonin violetti pastaväri
- Elintarviketussi Jet Black
- Efektisävy, tomuväri Pink Candy
- Städter, kimallepulveri vaaleanpunainen
- Confetin elintarvikeliima



Anniina kakun koristeena ruusujen kera. Kakku löytyy täältä, klik :)


torstai 11. helmikuuta 2016

Ihania yllätyksiä!

Sateisen päivän piristys ilmestyi makeasti postilaatikkoon heti alkuviikosta :)

ja pian laatikkoon ilmestyi myös toinen ihanaakin ihanampi kirjekuori joka kätki sisälleen "lempirievun"!! Kiitos ja vielä kerran kiitos ihanista yllätyksistä!




Redrose-emon Ystävänpäiväyllätys :)

Internetissä tutustuu ihmisiin, joista ajan myötä tulee ystäviä. Jutellaan keskenämme kuin olisimme aina tunteneet toisemme. Tiedämme välimatkan, joka meidät erottaa ja saattaa olla, ettemme koskaan tapaa, mutta silti me kiinnymme näihin ihmisiin. Virtuaaliystävyys ei tunne rajoja ja se voi olla yhtä aitoa kuin muukin ystävyys.

Hyvää Ystävänpäivää! 



Sly:ni Ystävänpäiväyllätys :)






tiistai 9. helmikuuta 2016

YSTÄVÄNPÄIVÄ

Mikä ihana syy leipoa jotain makeaa mutta jossa on mukana myös aavistus kipakkaa kirpeyttä.

Tämä kakku sai kruunukseen kukka- ja muotoilumassasta tehdyt kaareutuvat sydämet. Sydämien luo johti ruusujen täyttämä polku. Ruusujen välistä pilkotti, satunnaisesti, muutamia mielikuvituksen värittämiä ruusunlehtiä. Ja jotenkin ruusuista tuli vaaleanpunaisia vaikka en tunnusta itseäni mitenkään vaaleanpunaisen ystäväksi. Ja jostain syystä, monet leivonnaiseni/koristeet, saavat juurikin nuo vaaleanpunaiset ruusut rinnalleen. Ja jostain syystä, vuosia sitten, heinäkuun helteen alla, myös morsiuskimppuani koristivat vaaleanpunaiset ruusut. Jollain omituisella tavalla tuo vaaleanpunainen kietoutuu ja taipuu moneen. Ehkä minä sitten olenkin vaaleanpunaisen ystävä, jollain selittämättömällä tavalla :)

Kakun suklaisen kuoren alle kätkeytyi vadelman- ja suklaamoussen täydellinen liitto. Kirpeää ja makeaa, niillä yleisesti katsottuna onnistuu.




Koristeet;
- Renshaw, pinkki sokerimassa
- Renshaw, fuksian pinkki sokerimassa
- Renshaw, kukka- ja muotoilumassa, valkoinen
- Kaulintamassa, vaahtokarkin makuinen
- Efektisävy, helmiäinen Pearl White
- Städter, kimallepulveri vaaleanpunainen
- Koristejauhe, Twinkle White
- Confetin elintarvikeliima
- Confetin ruusunlehtimuotit, 3 kpl
- Ruusun terälehtimuotit, 4 kpl


sunnuntai 7. helmikuuta 2016

MUSTIKKAMUFFINIT

Olen suuri muffinien ystävä ja luulen että blogini myötä se on tullut hyvin ilmi. Muffiniohjeita on äärettömän paljon, laidasta laitaan. Marjaisia, suklaisia, mausteisia, melkeinpä mitä vaan sattuu mieleen tulemaan. Eri variaatioita, niin koostumuksen kuin koristelunkin suhteen. Muffinit voi koristella tai yhtä hyvin jättää koristelematta. Helppoja tehdä, vähän tiskiä.

Alla olevan ohjeen mukaiset muffinit ovat marjaisia ja takuuvarmoja suosikkeja kahvipöytään. Tällä ohjeella voit tehdä muffinit myös esim. vadelmista tai puolukoista.


Mustikkamuffinit
(n. 10 kpl)
50 g voita tai margariinia
2 munaa
1 3/4 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
3/4 dl maitoa
200 g mustikoita

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoja nuolijalla käännellen muna-sokerivaahtoon vuorotellen voisulan ja maidon kanssa. Sekoita taikinaan mustikat. Säästä hieman mustikoita muffinien pinnalle.Täytä muffinivuoat taikinalla. Ripottele pinnalle mustikoita.

Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.









ECLAIR-LEIVOKSET (ranskalaiset tuulihatut)

Ajatuksissani on ollut useaan otteeseen että tekisin Eclair-leivoksia mutta olen jotenkin vain päätynyt tuttuihin ja turvallisiin muffineihin, ehkäpä jo liiankin tuttuihin sillä sitä jotenkin "jämähtää" siihen kaavaan mihin on vuosien saatossa mukautunut. Ehkä siksikin että tutuista leivoksista on helppo tehdä muunnelmia, soveltaa ja antaa mielikuvituksen laukata tehden samalla makeita sekä yllättäviäkin twistejä leivonnaisiin. Suuri kiitos sly ystävälleni joka lähetti minulle reseptin Eclair leivoksiin. Reseptisi vähän niinkuin "pakotti" minut hyvällä tavalla toteuttamaan ajatustasollani käyneen leivonnaisen :)

Eclair-leivokset toivat raikkaan tuulahduksen muffinien täyttämään keittiöön (joita muuten taas tein eriversioina) ja maistuivat niiiiin hyviltä! Ihan niin hyviltä kuin olin kuvitellutkin. Eclairia tehdessäni rupesin jo mielessäni soveltaamaan ohjetta mutta päätin pysytellä "kaavassa" joka on tietenkin järkevää kun kokeilee itselleen uutta reseptiä. Olen muutamia kertoja lähtenyt "omille teilleni" uusien reseptien kanssa ja joskus se on ollut hyvinkin onnistunut versio mutta välillä sitten vähemmän. Tällä ohjeella tein elämäni ensimmäiset Eclairit, meidän perheen "laskiaispullat" :)


Eclair-leivokset

Tuulihattutaikina
265 ml maitoa
210 ml vettä
2 rkl sokeria
150 g voita (jos suolatonta, lisää ripaus suolaa)
260 g jauhoja
8 munaa

Kuumenna maito, vesi, sokeri ja voi kattilassa kiehuvaksi ja lisää jauhot ja sekoita hyvin. Kypsytä levyllä n. 3-4 minuuttia, kunnes taikina on kiiltävää ja irtoaa reunoista. Anna jäähtyä huoneenlämpoiseksi. Lisää yksitellen kananmunat ja vatkaa hyvin. Laita taikina pursotuspussiin ja pursottele pellille n. 9 cm pituisia pötkylöitä. Leivonnaiset kohoavat runsaasti. Paista 220 asteessa 20 minuuttia ja sen jälkeen laske lämpötilaa 180 asteeseen ja paista 25 min. Älä avaa uuninluukkua kesken paiston, jotta leivokset eivät lässähdä.

Täyte 
2 dl kevytmaitoa
1/2 vaniljatankoa
33 g sokeria 
40 g maissitärkkelystä 
25 g muna
3/4 dl kermaa

Mittaa maito kattilaan, lisää vaniljatanko ja vaniljan siemenet. Kiehauta. Sekoita toisessa kulhossa keskenään muna, sokeri ja maissitärkkelys. Lisää ensin lusikallinen kuumaa maitoa munaseokseen, sekoita. Lisää sitten munaseos hiljalleen maitoon sekoittaen samalla. Anna vielä kiehahtaa ja ota pois levyltä, anna jäähtyä. Vaahdota kerma kuohkeaksi ja sekoita se vaniljakreemiin. Säilytä kylmässä.

 Halkaise hyvin jäähtyneet tuulihatut pitkittäin ja pursota pohjalle ensin hillo (käytin vadelma- ja mansikkahilloa) ja sen päälle itse täyte. 

Kuorrutus
100 g tummaa suklaata
3/4 dl kuohukermaa

Paloittele suklaa. Lämmitä kerma kattilassa lähes kiehuvaksi. Kaada kerma suklaapalojen päälle ja sekoita tasaiseksi. Kasta eclairien kansipuoli suklaaseen, anna jähmettyä jääkaapissa. Kun suklaa on jähmettynyt voit asettaa suklaisen kannen vaniljatäytteisen pohjapalan päälle. Leivokset ovat viimein valmiita nautittavaksi! 


VINKKI!

- Eclair:n voi kuorruttaa myös näin; 

200 g tomusokeria
30 ml vettä
5 ml sitruunamehua
elintarvikeväriä

Sekoita tomusokeri, vesi ja tilkka sitruunamehua tasaiseksi. Lisää halutessasi elintarvikeväriä. Sivele kuorrute kevyesti leivosten päälle!

perjantai 5. helmikuuta 2016

Runebergintortut

on kehittynyt kansallisrunoilijan aikana eläneen porvoolaisen kondiittorimestarin leivonnaisesta, joita runoilijan sanotaan nauttineen aamiaiseksi. Usein kuullun käsityksen mukaan runebergintortun kehitti kansallisrunoilijan vaimo Fredrika, jonka tiedetään tehneen miehelleen vehnä- ja korppujauhoista, keksimuruista ja manteleista vadelmahillolla ja sokerikuorrutuksella koristeltuja leivoksia. Tarina kertoo, että Runebergillä oli makean nälkä ja hän pyysi vaimoltaan jotain makeaa, mutta sitä ei kuitenkaan kaapeista löytynyt. Niinpä Fredrika teki leivonnaisen niistä aineksista mitä hänellä oli.




Alkuperäisestä Fredrikan reseptistä on olemassa lukuisia muunnoksia. Alla oleva ohje on myös, monien muiden reseptien tavoin, muunnos alkuperäisestä. Tein torttuun vielä pienen "twistin" lisäämällä tortun sisään vadelmahyydykettä.

Leivonta-alan erikoistarvikeliikkeistä, ja isoimmista päivittäistavarakaupoista, löydät vuokia/muotteja joilla voit tehdä "oikeaoppisesti" korkeita Runebergin torttuja. Torttuja voi tehdä yhtä hyvin myös muffini- sekä kakkuvuokiin. Vain mielikuvitus on rajana.




Runebergintortut
(n. 10 kpl)
150g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
1,5 dl piparimurua/mantelirouhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

vadelmasydän
3 dl vispikermaa
1/2 prk vadelmahyydykejauhetta
0,5 dl vettä 

kuorrutus

1-1,5 dl tomusokeria
n. 2 tl vettä

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Jaa taikina vuokiin. 

Paista 175 asteessa, uunin alimmalla tasolla n. 20-25 min.

Jäähdytä.

Torttujen jäähdyttyä kostuta tortut sokerivedellä, kutakuinkin runsaalla kädellä.  Muutoin tortuista tulee kuivahkoja ja se ei liene tarkoitus. Tortut voit kostuttaa myös punssilla, rommilla taikka konjakilla. Itse halusin käyttää sokerivettä koska tortut ovat tarjolla myös lapsille.

Valmista vadelmasydän;

  Kaiva jokaiseen torttuun omenaporalla kolo ja täytä torttu vadelmasydämellä seuraavasti.
Huom! Reseptin mukaisella määrällä tulee runsaasti täytettä joten voit kaivertaa huomattavasti isomman kolon vadelmasydäntä varten kuin minä kaiversin.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää hyydykejauhe, joka on ensin sekoitettu 0,5 dl kylmää vettä. Lusikoi vadelmamousse pursotinpussiin ja pursota kolot melkein täyteen. Pinnasta pitää tulla tasainen.  Lusikoi pinnalle pieni vadelmamarmeladi kasa ja tasoista se kauniiksi.  

Valmista kuorrute;
Tee tomusokerista ja vedestä sakea kuorrute. Seoksen tulee olla melko paksua ettei se valu, mutta kuitenkin sellaista, että pystyt sen pursottamaan vadelmamarmeladin ympärille. 



 Sonjan Sisustuspuodista löytyy valtava määrä erivärisiä, ja sävyisiä, organzanauhoja joita ei vain malta olla ostamatta ja käyttämättä kuvausrekvisiittana. Näihin kuviin kietoutui mukaan kaunis fuksianpinkki organzanauha kahdessa eri leveydessä. 







keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Helmikuun SLY paketti

Sain odotetun helmikuun Sly paketin, itseasiassa ensimmäisen Sly pakettini, jo heti kuun alkupäivinä.

Pakettia avatessani auringon säteet paljastivat melkeinpä varmuudella sen että jauhoja olisi ainakin luvassa.... Kyllä, jauhoja ja vaikka mitä! En olisi ikinä kuvittelut että paketti voisi sisältää näin paljon kaikkea ihanaa ja käytännöllistä. Leipojan juttuja, täydellistä. Paketti oli ajatuksella koottu kokonaisuus, ehdottomasti. Paketissa oli myös useita reseptejä ja reseptien mukana oli mm. Eclair sekä Bebe leivoksien ohje, kiitos ystävälleni :)   Tulen varmasti testaamaan joitain näistä resepteistäsi mitä minulle lähetit.

Loistavaa, että ystäväni oli lisännyt pakettiini myös maissitärkkelyksen. Maissitärkkelystä käytän päivittäisessä ruoanlaitossa että leivonnassa. Maissitärkkelys on myös loistava lisä kaulittaessa massoja. Eipä tartu massa kiinni alustaan, eikä tahraa mielestäni samoin kuin tomusokeri.

Harmi vain että posti ei tunne sääliä paketteja kohtaan sillä muutama pahvirasia (perunajauho ja maissitärkkelys) oli kokenut kovia ja repeytynyt ikävästi irvistäen kulmistaan auki. Pahvirasiat olivat pöllyttäneet paketin sisältä ja ulkoa puuterimaiseen lumeen kauttaaltaan. Toisaalta, talveen kuuluu pieni puuterilumi joten eipä tämä haitannut lainkaan. Olen suunnattoman tyytyväinen ihanaa, ihanaan ja vielä kerran ihanaan pakettiini! Kaikki toiveeni oli huomioitu, kiitos ystäväni missä sitten oletkin. Mielenkiinnolla, ja jännityksellä, odottaen maaliskuuta!

Paketti sisälsi;
- Pakastuspussit
- Mansikan makuinen tomusokeri
- Perunajauhot
- Maissitärkkelys
- Siro erikoishieno sokeri
- Dr Oetker, sydän koristekuvio
- Vaniljatanko
- Pandan valkoinen suklaa
- Tumma leivontasuklaa
- Vaahtokarkkeja
- Rengasmuotit


maanantai 1. helmikuuta 2016

PÖLLÖ JA SIENET

jäi päivittämättä blogiini joten lisätäänpä nekin mukaan. Kuvan löytäessäni muistan hyvin että tehdessäni pöllöä, ja sieniä, oli ihanan keväinen päivä. Jännä juttu miten jotkin asiat jää syystä tai toisesta mieleen, ihan niin kuin se olisi ollut eilinen. Muistan senkin että aamulenkillä linnut lauloivat ja selvästi huomasi että kovaa vauhtia kesäkin lähestyy. Mikä ihana syy tehdä jotain kivaa lenkin päätteeksi :)

Koristeet olivat selkeästi vain ja ainoastaan kevätpäivän askartelua. Näille kavereille ei ollut oikeastaan mitään tarvetta mutta halusin tehdä elämäni ensimmäisen pöllön :)  ja unohtamatta kärpässieniä!





  Koristeet;
- Renshaw, suklaanruskea sokerimassa
- Renshaw, pinkki sokerimassa
-Renshaw, punainen sokerimassa
- Renshaw, musta sokerimassa
- Kaulintamassa, vaahtokarkin makuinen
- Wiltonin oranssi pastaväri
- Wiltonin ruskea pastaväri
- Wiltonin valkoinen väriaine
- Elintarviketussi Jet Black
- Confetin elintarvikeliima