Sivut

torstai 19. tammikuuta 2017

Pullakahvikakku

taikoo pullan kokonaan uuteen muotoon!




Tunnustaudun herkkusuuksi ja kaikki makea, no melkein kaikki, tekee kauppansa.

Herkulliselta kuulostava pullakahvikakku resepteineen löytyi leivotaan lehden sivuilta ja pitihän tuota kokeilla sillä tuore pulla on yksi parhaista herkuista mitä tiedän. Sanottakoon että pullakahvikakku hoitaa pullan virkaa kyllä erinomaisesti joten suosittelen kokeilemaan. Ei se nyt ihan aitoa pullaa korvaa mutta pääsee hyvin lähelle. Ja parasta tässä kokonaisuudessa on se että pullakahvikakku valmistuu nopeasti ja on todellakin helppo valmistaa.

Oman pullahetkeni täydensi uusi kakkukirjani joka tarjosi mitä ihanampia reseptejä käytettäväksi. 
Lämmin kiitos Nami-hiirelle ihanasta ja inspiroivasta kirjasta.  





Valmistin pullakahvikakun 1,4 litran vuokaan joka oli aavistuksen liian pieni. Suosittelenkin käyttämään hieman isompaa vuokaa.


Pullakahvikakku
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl maitoa
75 g voita
0,5 dl kardemumman siemeniä tai
1 rkl jauhettua kardemummaa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta


Sulata voi. Anna jäähtyä. Murskaa kardemummansiemenet morttelissa. Jätä odottamaan. Sekoita sokeri ja munat. Älä vaahdota. Riittää että munien rakenne menee rikki. Lisää maito, jäähtynyt voisula ja jauhettu kardemumma muna-sokeriseokseen. Sekoita kevyesti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Älä vaivaa ettei pullasta tule sitkeä. Kaada taikina hyvin voideltuun kahvikakkuvuokaan.


Paista 175 asteessa, n. 50-55 minuuttia. Varo tummumista!











2 kommenttia:

  1. Voi, miten hauskaa nähdä nami-hiiren kirjahyllyyn ilmestynyt tuplakirja uudessa kodissa ja käytössä!
    Vaikka hiiri leipoo tai tekee herkkuja harva se päivä, niin ei kahta samanlaista kirjaa sentään tarvita Ü

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä herkkuja pursuavasta kakkukirjasta. Ihania reseptejä ja kyllähän näistä jotain pitää kokeilla. Mutta mitä, se valinnan vaikeus...

      Poista