tiistai 7. helmikuuta 2017

Piparinmakuiset Runebergin muffinit

maistuvat aika tavalla joululta.



Lapset halusivat ehdottomasti leipoa Runebergin päivänä asiaan kuuluvasti Runebergin torttuja mutta niin että ne eivät maistuisi oikeilta Runebergin tortuilta!

Tässä vaiheessa totesin että joudun selvästi sooloilemaan, joten....   Näissä tunnelmissa tuli tuumattua että muffineiden tekemisestä on kulunut omassa mittakaavassani ikuisuus joten tortut saavat taipua muffineiksi ja sillä tavoin että omat pikku herkkusuunikin pitäisivät niistä. Lasten ehdoilla leivoin nämä herkulliset piparimuffinit.





Piparimuffinit
(12 kpl)

taikina
150 g voita (laktoositon)
1 dl sokeria
3/4 dl fariinisokeria
3 kananmunaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl piparkakkumaustetta
1 1/2 tl leivinjauhetta

kostutus
sokerivesi

kuorrutus
1-1,5 dl tomusokeria
n. 2 tl vettä
n. 2 tl vadelmahilloa tai -marmeladia



Ohje
Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja fariinisokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat seokseen yksitellen sähkövatkaimella hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan sekoittaen vain sen verran, että taikina on tasaista.

Jaa taikina muffinivuokiin.

Paista uunissa 175 asteessa, n. 17 minuuttia. Kokeile tikulla muffinien kypsyyttä. Tikkuun saa tarttua meheviä murusia. Varo paistamasta muffineita liian kuiviksi. Nosta valmiit muffinit heti jäähtymään pois kuumalta pelliltä.

 Muffinien jäähdyttyä kostuta tortut sokerivedellä, kutakuinkin runsaalla kädellä.  Muutoin muffineista saattaa tulla kuivahkoja ja se ei liene tarkoitus.

Levitä lusikalla kostutetun muffinin päälle joko kaupan valmista vadelmahilloa tai vadelmamarmeladia. Myös oma tekemä vadelmahillo, tai marmeladi, käy oikein hyvin. Minä oikaisin tässä työvaiheessa ja käytin kaupan vadelmahilloa. Laitoin jokaiseen muffiniin n. 2 tl hilloa.


 Tee tomusokerista ja vedestä sakea kuorrute. Seoksen tulee olla melko paksua ettei se valu, mutta kuitenkin sellaista, että pystyt sen pursottamaan vadelmamarmeladin ympärille. Mikäli et lähde tekemään itse kuorrutetta niin voit käyttää tomusokerin korvikkeena kaupan hyllyltä bongattua tuubimallista Dr Oetkerin sokerikuorrutetta.

Sitten vain lusikat esiin ja herkuttelemaan piparinmakuisilla Runebergin muffineilla :)
ps. omiin muffineihin lisäsin vielä pikkuisen piparimurua,  nam!




Runebergin muffinit onnistuivat loistavasti mutta alla oleva tarina kertoo seuraavaa...




Taikinan tekovaiheessa mainitsin että vatkaa sähkövatkaimella hyvin.... ei tarkoita kuitenkaan että näin hyvin!  Näin meni sitten solmuun toinen vispilä että hurahti. Olin ilmeisesti kiinnittänyt toisen vispilän huonosti paikoilleen ja vatkainta sammuttaessani toinen vispilä irtosi ja sotkeentui vielä pyörivään kaveriinsa. Että näin tällä kertaa.

Kysymys kuuluukin....  Ei kenelläkään sattuisi olemaan myynnissä ylimääräistä vispiläparia tai sähkövatkainta, varustettuna tuotemerkillä Bosch??




Vaikka vispilä koki karmean kohtalon niin lohduttauduin näillä herkullisilla suklaajätskitötteröillä, joita oli jäänyt jopa pari kappaletta laatikosta jäljelle, jotka Nami-hiiri lähetti minulle Sveitsistä saakka. 


Laatikossa oli tosiaan useampi pari tötteröitä joten meidän tuvassa taitaa asua namistelijoita useampikin kappale, minun lisäkseni, kun tötterötkin katoaa itsestään... ja samalla perheen pienin namistelija siivoa suklaasta suunpieliään :)  eipä tarvitse miettiä mihin katosivat tötteröt!!!! Kerkesin sentään pelastamaan paketin mukana tulleet lakunauhat parempaan talteen, ainakin hetkeksi!








Tötteröt (ja lakunauhat) olivat itse asiassa ihanan makea yllätys paketissa jota olin odottanut kovasti. Paketissa oli nimittäin tuote joka on ollut hankintalistallani useat kuukaudet. Neliövuoka!!! Voi onnenpäivää, iso iso kiitos Nami-hiiri. Osaat aina yllättää positiivisesti. Ihanaa, että on sinun kaltaisia ihmisiä olemassa. Pelastit juuri useat voileipäkakut ja muotokakut.

Sydämellinen kiitos Nami-hiiri, taas kerran.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti