maanantai 23. helmikuuta 2015

RISTIÄISKORISTE, TYTTÖ

Kun talo hiljeni ja taustalla kuului vain tyttöjen, tasainen, uninen tuhina päätin ottaa itselleni hetken aikaa. Laitoin kahvia tippumaan pannuun ja otin esille töistä lainaamani pitsimaton. Kahvin tuoksun leijaillessa keittiössä minulla oli jo jonkinnäköinen ajatus siitä, että mitä tekisin ja miten sen toteutan.




Onnellinen lapsuus on salainen puutarha, täynnä katoamatonta kauneutta, aamukastetta, lintujen laulua, kukkien tuoksua, puiden huminaa, valoa ja varjoja.







lauantai 21. helmikuuta 2015

RISTIÄISKORISTE, TYTTÖ

halusin kokeilla perinteisen pinkin sijaan vaaleansinistä väriä tytön ristiäiskoristeeseen. Ei mielestäni ollenkaan hassumpi vaihtoehto.




sunnuntai 15. helmikuuta 2015

YSTÄVÄNPÄIVÄKAKKU

tuli tehtyä yllätyksenä naapureille. On kiva muistaa ihmisiä jotka aidosti auttavat kun apua tarvitaan. Tässä tapauksessa lämpimän tallin lainaus on ollut meille korvaamaton apu.  

Kakun pohjaksi tein vaalean kakkupohjan ja täytteeksi valikoitui herkullinen puolukka- ja puolukkakinuskimousse.  
Kuorrutteena, parhaista parhain, kinuski.





Koristeet;
- Renshaw, pinkki sokerimassa
- Kaulintamassa, vaahtokarkinmakuinen
- Wiltonin pinkki pastaväri
- Efektisävy, helmiäinen Vanilla Mist
- Efektisävy, helmiäinen Pearl White
- Städter, kimallepulveri vaaleanpunainen
- Funcakes, pehmeä sokerihelmi (pinkki/valkoinen)
- Confetin lumihiutale -muotit, 3 kpl
- Confetin ruusunlehti -muotit, 3 kpl
- Iso tylla, Wiltonin 1M
- Iso tylla, koripunos 17mm Städter
- Confetin elintarvikeliima

HELLO KITTY

kakku syntyi sadun ja tanssin tai`asta sekä lättylaukan, tutun helmoja heilauttavasta, vauhdista.




Nuorin tyttäreni on tanssinut pienestä pitäen lastentanssissa ja heidän tanssikoulullaan oli avoimien ovien päivät. Tyttäreni mummi, eli minun äitini, tuli katsomaan pienen lapsenlapsensa tanssia ja voi sitä ilon määrää kun mummikin tuli paikan päälle. Eipä meinannut pikku ballerina keskittyä lainkaan itse tanssiin :)  

Pieni kakkunen kätki sisälleen raikkaan puolukka- sekä makeankirpeän puolukkakinuskimoussen. Kuorrutteena herkullinen kinuski sekä pinkkiä kermaunelmaa.



Balleriina tanssii tossut sipsuttaen. Sirosti ympäri pyörii, kaulaa kohottaen. Pienen sievän tytön kutsuu tanssiin mukaan. Pyynnöstä kieltäytyä eihän voisi kukaan.
















torstai 12. helmikuuta 2015

RUUSUKAKKU LUMIHIUTALEIN

Vuoden värin 2015, Marsalan, innoittamana tein mallikakkusen. Olen ehdottomasti ruskean värin ystävä joten käytän ruskeaa eri sävyissä mm. kodin sisustuksessa ja nyt myös kakuissa!




VINKKI! Marsala sävyn saat sekoittamalla Wiltonin burgundyn punaista sekä ruskeaa. Lisää värejä massaan vähitellen jotta saavutat haluamasi tummuusasteen. 



sunnuntai 8. helmikuuta 2015

RISTIÄISKAKKU TYTÖLLE

Pienen Oona tyttösen ristiäisiä vietettiin aurinkoisena, tuulisena sunnuntaina. Minä sain kunnian tehdä kakun tyttösen ensimmäiseen suureen juhlaan josta olin erittäin kiitollinen. On palkitsevaa kun näin harrastepohjaisena kotileipurina saan tällaisen luottotehtävän. Ristiäiset on iso juhla joka jää varmasti kaikkien läsnäolijoiden muistoihin ja silloin kakunkin on oltava lähestulkoon täydellinen.

Oonan äidillä oli kutakuinkin selkeä ajatus siitä että mitä kakkuun haluaisi. Toiveena oli vauva, sekä värimaailmaan pinkkiä ja valkoista. Tein vauvan taustalle ruusuja, kahdessa eri värissä. Talvisiin ristiäisiin sopii kauniit lumihiutaleet, niinpä tein hiutaleet täydentämään talvista juhlapäivää helmiäisloistoineen.

Sokerimassan maku jakaa ihmiset vähän eri "leireihin" joten päätimme yhteistuumin että kakun pinta kuorrutetaan sokerimassalla ja reunat pursotettaan kermavaahdolla. Tämä on osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi kakun kuorruttamiseen ja näin kakku maistuu takuuvarmasti kaikille.

Täytteenä herkullinen vadelma- ja valkosuklaamousse.



Kun on oikein pieni, 
voi istua lumihiutaleille, 
liitää maailman tuulien teille, 
kun on oikein pieni.




VINKKI!
*Vauvakoristeen voi pukea perinteisesti ristiäispukuun tai vaippaan. Miksei vauvaa voisi kuitenkin pukea esim. nallekarhun taikka pienen pupujussin asuun?! Vain mielikuvitus on rajana!*






perjantai 6. helmikuuta 2015

Fantasiakeksit


sopivat juhlaan kuin juhlaan ja asettavat yksilöllisellä koristelullaan jokaisen keksin ainutlaatuiseksi.


Kekseistä tulee ainutlaatuisia erityyppisillä kuorrutteilla. Keksit voi kuorruttaa esim. pikeerillä, suklaalla, sokerimassalla tai vaahtokarkkimassalla. Vaihoehtoja koristeluun saattaa olla muitakin mutta em. olen kokeillut ja todennut hyväksi. Yllä olevat keksit on kuorrutettu vaahtokarkkimassalla ja massan pintaan on liimattu elintarvikeliimalla kaunis pitsi. Pitsiaine on väriltään valkoinen mutta olen värjännyt pitsiaineen Wiltonin pinkillä pastavärillä.


Fantasiapikkuleivät
150 g voita
1 dl tomusokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
4 dl vehnäjauhoja

Vaahdota hieman pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi. Vatkaa kananmuna voi-tomusokeriseokseen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää lopuksi vatkaamalla joukkoon. 

Paista 200 asteessa, n. 8 minuuttia



Confetista löydät toinen toistaan ihanampia keksimuotteja.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

FANTASIAKEKSIT

valmistuivat tyttöjen käsissä Pappalle.




Tytöt saivat vapaat kädet keksien suunnitteluun ja toteutukseen. Keksit leivottiin jo hyvissä ajoin valmiiksi ja koristelu jätettiin kyläilypäivän aamuksi. Pieneen rasiaan pakattiin mm. vasarat, hohtimet ja kitarat. Tytöt olisivat koristelleet kaikki keksit mutta koska vaahtokarkkimassa ja sokerimassa jakavat vahvasti makumieltymyksiä niin sovittiin että jätetään osa kekseistä ilman koristusta.

Keksit leivottiin tällä, jo hyväksi todetulla, ohjeella.


VINKKI!
-Keksejä/piparkakkuja voi asettaa myös kakkujen päälle. Leivo ensin keksit/piparit ja koristele massalla tai pikeerillä!