perjantai 8. tammikuuta 2021

Paras kahvikakku

on nimensä veroinen, täydellisen mehevä kahvikakku.








Olen ollut aina kahvikakkujen suuri ystävä, enkä ymmärrä lainkaan, miksi kahvikakkuja sanotaan kuivakakuiksi. Nehän on kaikkea muuta kuin kuivia! Paitsi, jos ovat olleet liian kauan uunissa. 

Tämän postauksen kakku on yksi parhaimmista vaaleista kahvikakuista. Lisää makua tuo kakkuun piilotettu mururaita. Alkuperäisessä ohjeessa kakkuun oli lisätty kuorrute, sekä omenamurskaa, mutta meillä omenat jää laittamatta allergian vuoksi. Omenan sijaan olen lisännyt joskus päärynää ja sekin toimii hyvin. Parasta kakku on mielestäni ihan pelkistettynä mururaidalla, ilman sen kummempia lisäyksiä. En siis lisää edes kuorrutetta, mutta mainitsen sen alla olevassa ohjeessa, jotta voit halutessasi lisätä makua kakkuun. 

Paras kahvikakku näyttelee suurta myös osaa kahvikakkujeni kategoriassa, joten ahkerimmat blogini kävijät ovat varmasti jo tutustuneet, kyllästymiseen saakka, tähän kakkuun ja ehkä leiponeetkin sen omaan kahvipöytäänsä. Ne jotka eivät vielä ole kokeilleet niin kokeilkaapa. 






 Paras kahvikakku
(n. 2,4 l vuoka)

200 g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl kermaviiliä (laktoositon)
5,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa

Muruseos
1,5 dl ruskeaa sokeria, esim. muscovado- tai fariinisokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
3 rkl voita
ripaus suolaa

Kuorrutus
2 dl tomusokeria
0,5 dl vaahterasiirappia


OHJE
Taikina
Sekoita voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen, välillä sekoittaen. 
Lisää taikinaan vaniljasokeri ja kermaviili, ja sekoita taikina hyvin. 
Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään ja lisää taikinaan.
Kaada puolet taikinasta voideltuun ja korppujauhotettuun kahvikakkuvuokaan.

Muruseos
Laita ainekset kulhoon ja nypi ainekset sekaisin. Ripottele kahvikakkuvuokaan muruseos. 
Kaada loput kakkutaikinasta muruseoksen päälle. 

Paista uunissa 175 asteessa noin 50 minuuttia. 
Kokeile kakun kypsyyttä cocktail- tai hammastikulla. 
Kakku on kypsä kun tikkuun ei tartu taikinaa. 

Anna kakun jäähtyä.

Kuorrute
Sekoita tomusokeri ja vaahterasiirappi tasaiseksi seokseksi. 
Lusikoi, tai pursota, seos kakun päälle niin että se valuu kauniisti kakun 
reunaa myötäillen aina alas saakka.










torstai 7. tammikuuta 2021

Sydänsurujen kakku

on leivottu jo monta kertaa todeksi ja se on aina vain yhtä hyvää. 







Leivon paljon kahvikakkuja, enkä aina päivitä niitä tänne blogiin, tai edes instaan kuvina. Tämän kakun halusin kuitenkin kaivaa blogini kätköistä esiin ja tuoda sen kaikkien saataville kuvien ja reseptin kera. 

Kakku on nimeltään sydänsurujen kakku. Nimi on mielestäni jotenkin niin haikean melankolinen, että haluaisin kutsua sydänsurujen kakkua mieluummin meheväksi suklaakakuksi, sillä sen maku on jotenkin ihanan suklainen ja täyteläisen samettinen. Sellainen täydellinen makuelämys jossa ei ole lainkaan melankoolisuutta. Mutta, rakkaalla lapsella on monta nimeä, jota tässä tapauksessa en halua muuttaa, jotta kakun oikea nimi säilyy. Vinkkinä vielä että alkuperäisessä ohjeessa on mitattu sokeria 4dl (jonka kirjoitin tähänkin ohjeeseen) mutta itse laitan sokeria max. 3.5dl ja taikinasta on tullut ihan hyvä niinkin.







Sydänsurujen kakku
(n. 2 l vuoka)
 5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
250 g maitorahkaa (laktoositon)
1/2 dl maitoa (laktoositon)
150 g voita (laktoositon)
2 kananmunaa

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään. Sekoita sulatettu voi, maito, kananmunat ja rahka jauhoseokseen. Sekoita sekaisin, mutta älä vaivaa.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.

Paista uunissa 180 asteessa, n. 50-60 minuuttia. Kokeile cocktail- tai hammastikulla kakun kypsyyttä. Kakku on kypsä kun tikkuun ei tartu taikinaa.

Anna kakun jäähtyä ja halutessasi kuorruta kakku.



Kuorrute;
2 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
2 rkl vahvaa kahvia
25 g margariinia tai voita(laktoositon)

Sulata margariini, tai voi, kattilassa ja lisää kuorrutukseen muut aineet. Jäähdytä hetki. Lusikoi kuorrutus kakun päälle. Leikkaa palasiksi, kun kuorrutus on jäähtynyt.







*Vinkki*
Mikäli joulusta on jäänyt karkkeja kaappeihin niin ne on hyvä "hävittää" vaikka leivonnaisiin. Meidän kaapista löytyi mm. piparminttukeppejä (candycanes) iso läjä joten päätin hyöty käyttää ne murskattuna kuorrutteen pinnalle


maanantai 4. tammikuuta 2021

Siskosten syntymäpäiväkakku

on täynnä suklaata ja kaikkea ihanan makeaa herkkua.









Kakku on mitoitettu 10 henkilölle. Kakkupohjana toimii mehevä suklaakakkupohja jossa täytteenä raikas vadelmamousse. 

Kakun koristeluun toivottiin mustikoita, suklaata sekä synttärisankarien nimet ja iät. 






Onnea Netta ja Oona!

 

Aatoksen ristiäiskakku

hempeän sinisen, valkoisen sekä hopean sävyissä.







Kakku on mitoitettu 15 henkilölle. Pohjana toimii vaalea sokerikakkupohja jossa täytteenä kinuskimousse vadelmilla. 

Kakku koristeltiin toiveiden mukaisesti pioneilla sekä macaronseilla. Pienenä tehosteena kermapintaan lisättiin lehtihopeaa.




 

Onnea Aatokselle komeasta nimestä!