sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

LUMIKKI

aiheinen kakku oli tyttäreni toiveena tänä vuonna. Meillä on eletty ruusunpunaista prinsessakautta jo tovi ja kausi jatkukoon.




Tyttäreni halusi että kakkuun laitetaan valmis kakkukuva, enkä laittanut lainkaan vastaan. Aikataulu on syntymäpäiväjuhlien alla kutakuinkin hektinen joten kakkukuva oli todella loistava valinta.

Halusin tuoda kakkuun jotain omaakin joten tein pieniä ruusuja lehtineen Sallisen marsipaanista. Värjäsin marsipaanin Squires Kitchenin eri värisillä pastaväreillä.

Kuvan otettuani huomasin että vaaleanpunaiseksi värjäämäni nimikirjaimet eivät oikein toimi vaaleanpunaisen kermavaahdon päällä. Ensikerralla teen toisin :)