sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vaaleat keksit

ovat meillä suurempaa herkkua kuin yksikään kaupan keksi.




En ole koskaan kokenut olevani mikään keksileipuri mutta tämän reseptin myötä olen saanut pikkuisen intoa keksien leipomiseen.

Intoa keksien leipomiseen on herättänyt osaltaan myös se että kaupan keksivalikoiman hyllyt sisältävät uskomattomia määriä lisäaineita ja haluan jossain määrin vähentää perheemme e-kirjain listaa. Mutta kyllä se suurin syy, miksi näitä keksejä leivotaan, on se että nämä keksit ovat järisyttävän hyviä. Olkoon niissä sitten e-koodeja tai ei!

Kuorrutin omat keksini pikeerillä mutta keksejä voi aivan hyvin kuorruttaa esim. suklaalla, sokerimassalla tai vaahtokarkkimassalla. Jokainen löytää sen oman suosikkikuorrutteensa kokeilemalla mutta minun suosikkini on selvästi pikeerikuorrute. Kerrottakoon muuten vielä että ne ovat keksejä jotka häviävät usein ensimmäiseksi tarjoilualuseltaan. 






Vaaleat keksit
(n. 70 kpl keskikokoisia keksejä)
Taikina
2 1/2 dl sokeria
1 3/4 dl voita tai margariinia
1 kananmuna
1/2 dl kuohukermaa
1 tl vanilliinisokeria
1 tl manteliaromia, raastettua sitruunankuorta jne.
6 -6 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1 /2 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa (voi jättää pois mikäli käytät esim. vähäsuolaista voita)

Vatkaa sokeri, voi, muna, kerma, vanilliinisokeri ja aromi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuuteen desilitraan jauhoja leivinjauhe sekä suola. Lisää seos taikinaan. Lisää jauhoja kunnes taikina on sopivaa. Muista että taikina jähmettyy kylmässä ja jauhoja lisääntyy taikinaan kaulittaessa. Sekoita pehmeäksi taikinaksi.

Peitä kulho ja anna "tekeentyä" jääkaapissa n. 1-2 tuntia, tai kunnes taikina on kovettunut.

Kauli taikina 3-5mm paksuiseksi levyksi ja ota muotilla kuvioita.

Paista uunissa 200 asteessa n. 4-7 minuuttia (keksin koosta riippuen) kunnes keksien reunat ovat vaalean kullanruskeat. Anna jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla.






Tämän kuvan myötä kiitos vielä kerran kaikille seuraajilleni instassa!
Käsittämättömän upeaa että teitä on jo näin monta!!

psst.... Kakkutupa Mian löydät myös facebookista!








Kinkkuvoileipäkakku

valmistettiin tällä kertaa ystävänpalveluksena äitini työkaverille.




Kinkkuvoileipäkakku on jatkanut tasaista suosiotaan juhlista toiseen ja voittokulku sen kun jatkuu.

Voileipäkakut ovat todellakin tulleet takaisin ja mikä ettei. Niiden maku hurmaa vuodesta toiseen ja ne tasapainottavat hyvin yleensä niin makeaa juhlapöytää. Olen usein kuullut että voileipäkakku olisi työlästä valmistaa mutta oman kokemukseni myötä voin kertoa että niin ei todellakaan ole.
Voileipäkakku on yksi suosikki tekeleistäni.

Sitäpaitsi, kevään ja kesän juhlat ovat jo ihan ovella joten mitä jos tekisit tarjolle voileipäkakun? Herkullisia voileipäkakun reseptejä löydät mm. Hellapoliisin sivuilta, käy kurkkaamassa!




lauantai 29. huhtikuuta 2017

Ristiäiskakku pitsillä

testasin Städterin upean säkenöivää pitsijauhetta alla olevaan mallikakkuun.




Tämän pitsin avulla valmistuu ehdottomasti kevään ja kesän juhlien upeimmat kakut. Kauniin ulkonäön lisäksi iso plussa on se että pitsin valmistaminen ei voisi olla tämän joutuisampaa ja helppoa. Tarvitset vain pitsimaton, palettiveitsen (tai raapan tms) ja valitsemasi pitsiaineen.

Pitsiä löytyy myös muissa, upeissa väreissä ja saatavilla on mm. kulta ja pinkki. Käy kurkkaamassa värivaihtoehdot Confetin sivuilta.




Ja näin pitsi valmistuu paketin ohjeiden mukaisesti;

Edel- koristetahna sivellään paletilla tai taikinakaapimella tasaisesti Städter koriste- tai reunakoristematon päälle. Matto asetetaan paistinpellille ja annetaan kuivua sopivan tuntuiseksi 80-100 asteessa, kiertoilmauunissa n. 30-40 minuuttia. Aina uunista riippuen paistoaika ja lämpötila voivat olla erilaisia. Kun ornamentit ovat kuivuneet, ne irrotetaan varovaisesti matosta ja niitä säilytetään  käyttöä varten suljetussa rasiassa. Kuvien alustojen kohdalla kuten fondant, koriste kiinnitetään elintarvikeliimalla.

Omakohtaista kokemusta; Pitsin kuivumisaika on uunikohtainen, niinkuin ohjeessa kerrottiinkin. Minä kuivatin pitsin huoneenlämmössä laittamalla aineen "tekeentymään" illalla pitsimatolleen ja irrotin sen varovasti aamutuimaan käyttöä varten. Kokeilin valmistaa pitsiä myös uunissa ja omani valmistui 80 asteessa, n. 25 minuutissa joten uuneissa on todellakin eroja ja sitä omaa uunia on hyvä oppia tulkitsemaan.





Mallikakku 
halkaisija 15cm
korkeus 7,5 cm

Pinnoitus
Kakku on kuorrutettu vaahtokarkinmakuisella kaulintamassalla ja tämän kokoiseen kakkuun on hyvä varata massaa n. 250 g. Käytin kakun koristeisiin samaa massaa kuin tähän pinnoittamiseen joten massaa on hyvä varata vastaavanlaiseen kokonaisuuteen n. 500g. 

Kukat
Kukat valmistin kaksiosaisella petunia muotilla joka on yksi helpoimmista muoteista käyttää ja lopputulos on aina sanomattoman kaunis. Kukkien pinnoille sivelin efektisävyä, pearl white, ja viimeistelin kukat Wiltonin valkoisilla sokerihelmillä. Muottia voit käyttää myös muiden kukkien työstämiseen, esim. confetin kukkamuotit saavat näin kauniin ulkomuodon. 

Lehdet
Lehdet voi valmistaa käsityönä, ilman mitään sen kummempia muotteja mutta minä tein tällä kertaa ison lehden röpelöreunuksisella pisaramuotilla. Pienet lehdet valmistin pienimmällä terälehtimuotilla mikä setistä löytyi. Lehdet on värjätty Rainbow dustin vihreällä pastavärillä. Lehtiä voi elävöittää efektisävyillä ja näihin lehtiin sopii mielestäni loistavasti säkenöivä galactic green. 

Vauva
Vauvaa varten on olemassa silikoninen vauvamuotti joka on ehdoton "apuväline" vauvan työstämiseen. Vauvamuotteja löytyy useilta eri valmistajilta mutta mielestäni tämä muotti on selkeästi parhain. Tähän muottiin tarvitset massaa n. 25 g/vauva. Massan voi värjätä Wiltonin norsunluu/ihonsävyisellä pastavärillä. Näin saa ihonsävyn juuri sellaiseksi kun haluaa. Pastaväriä on hyvä annostella massaan cocktail- tai hammastikun avulla, tarvittaessa pikkuhiljaa lisäten. 

Kun vauva on otettu ulos muotistaan niin vauvan on hyvä antaa hetken kuivua, ennen kuin annat hiuksille ja kasvoille väriä. Värit saat siveltämällä haluttuihin kohtiin, esim. hiukset, suu, posket,  tomuväriä eri väreissä/sävyissä. Kun vauva on saanut "värinsä" niin on aika asustaa vauva, tai jättää asustamatta. Oman vauvani asustin niinkin kekseliäästi kuin vaipalla :)

Kuin pisteeksi ii:n päälle on kakku sidottu kauniiksi kokonaisuudeksi upean helminauhan avulla joka on valmistettu silikonimuotilla, 3 helminauhaa. Nauha on kiinnitetty kakkuun elintarvikeliimalla.





tiistai 25. huhtikuuta 2017

Herkullinen mustikkapiirakka

valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille mustikkasuille.




Tämä piirakka ei jätä ketään kylmäksi ja taipuu helposti myös uunipellin mittoihin vain tuplaamalla ainesosat.

Rakastan mustikoita yli kaiken ja tämä suunnaton rakkaus mustikoihin on periytynyt myös vanhimmalle tyttärelleni joka söisi mustikkapiirakkaa vaikka joka päivä, jos se vain olisi mahdollista. Mustikka on siis se marja jota meiltä löytyy aina pakkasesta ja siitä voi valmistaa kaikkea muutakin ihanaa, kuin piirakkaa, ympäri vuoden. Meillä valmistuu siten mustikasta niin rahkat, kiisselit kuin kakkumoussetkin ja mikä ettei. Mustikka on vain niin hyvää ja onhan sillä selvästi myös paljon puhuttuja, hyviä terveysvaikutuksia. Mustikka sisältää paljon a- ja b-vitamiinia, mangaania, kuitua sekä flavonoideja ym. terveellistä. Joten eiköhän laiteta tänäänkin lautaselle mustikkaa jossain muodossa, vaikka ripoteltuna piirakkaan :)

Mutta kerrottakoon vielä että mustikkapiirakalla on myös se ihana oikeus että se taipuu moniin koskettaviin tapahtumiin. Minulle nuo koskettavat tapahtumat menevät syvälle ihon alle ja elän hetkessä täysin mukana. Näin kävi myös Yrjönpäivänjuhlassa, kauniina keväisenä iltana, tuulen vihmoessa talvea taustalla. Antamatta lämmön vielä tulla.




Nuorin tyttäreni on liittynyt viime syksynä partioon ja partio järjestää joka kevät Yrjönpäiväjuhlan kirkossa. Juhla oli siirretty sattuneesta syystä maanantaihin kun yleensä se pidetään, kuulemani mukaan, Yrjön päivänä. Juhla alkoi juhlallisesti lippujen saapuessa partiolaisineen kirkon käytävää pitkin eteen. Siinä se minun pieni partiolainen marssi, muiden joukossa, liian pitkä partiopaita päällänsä kantaen partiohuiviaan ylpeänä pienillä hartioillaan.

Kun kaikki olivat asettuneet paikoillensa tuli juhlan alkaa. Juhlassa kerrottiin pyhän Yrjänän tarina, mikä tietenkin liittyi vahvasti itse juhlaan, ja toki kirkossa kuultiin paljon muutakin partioon liittyvää. Pääsimme myös laulamaan yhteislauluja lapsien johdattamana. Yhteislaulut ovat lauluja jotka menevät aina ihoni alle, ja kun lapset esittivät laulun Tuulien teitä, niin se tuuli meni sydämeen, kun äsken tuolla ulkona keväinen tuuli johti tiensä luihin ja ytimiin. Siinä kirkon penkillä, urkujen säveltäessä laulua, katsoin oman tyttäreni hentoja mutta vahvoja hartioita. Niin elämää täynnä. Siinä hän istui kirkon penkillä näyttäen niin pieneltä, että teki mieleni mennä halaamaan häntä, ja ottaa lähelleni, jotta voisin suojella häntä kaikelta.




Ulkona puut huojuivat auringon ja pilvien leikin keskellä ja kyyneleet valuivat poskilleni. Miten tämän samaisen kirkon penkillä tuleekin aina tunteet vahvasti pintaan? Voin vastata kysymykseeni tietäen että olen suunnattoman onnekas ja minua on siunattu suurella rakkaudella, tuplasti, joten siksi ne tunteet tulevat pintaan ja antaa niiden tulla. Tiedostaen samalla että elämä on tässä ja nyt, huomisesta ei kukaan tiedä.

Juhlan päätteeksi teimme koko kirkkoväki partiolaisineen sisaruspiirin ja sidoimme kätemme yhteen. Partion vetäjät puhuivat tovin ja sen jälkeen lauloimme yhdessä laulun tää ystävyys ei raukene. Kun teimme lähtöä kirkosta tyttäreni pysäytti minut ja kysyi. Äiti, olithan sinäkin mukana piirissä? Kun me kerran olemme aina yhdessä? Kyllä, olin piirissä katsoen hänen sinisiin, kysyviin silmiinsä. Hän laittoi kätensä käteeni hymyillen silmillään, ja koko olemuksellaan, ja me astuimme käsi kädessä ulos kirkosta aurinkoon. Viileään maanantai-iltaan. Ja kotona odotti mustikkapiirakka <3




Mustikkapiirakka
(vuoan halkaisija n. 24cm)
2 kananmunaa
1,75 dl sokeria
1 dl kermaa (laktoositon)
1 dl maitoa (laktoositon)
100 g sulatettua voita tai margariinia (laktoositon)
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
 n. 3-4 dl mustikoita 
-tai vaihtoehtoisesti vadelmia, herukoita tms.


Vatkaa kananmunat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kerma, maito ja sulatettu voi keskenään. Sekoita toisessa kulhossa keskenään leivinjauhe ja vehnäjauhot. Lisää kuivat aineet ja nesteet vuorotellen muna-sokerivaahtoon. Sekoita ainekset, nuolijaa apuna käyttäen, varovaisesti sekaisin. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan. Levitä taikina tasaiseksi ja lisää lopuksi mustikat taikinan pinnalle. Halutessasi voit ripotella sokeria mustikoiden päälle.
 
Paista mustikkapiirakka uunissa 200 asteessa, n. 25 minuuttia.

Anna jäähtyä.









lauantai 22. huhtikuuta 2017

Salted Caramel marengit

maistuvat nimensä mukaisesti karamellille.




Marengit ovat saaneet uuden nosteen makutomusokereiden myötä ja nykyään näitä makustettuja marenkeja löytää melkeinpä jokaisen leivontalehden sivuilta sekä leivontabloggareiden blogeista jossain muodossa.

Marengit ovat saaneet näin uuden "elämän" ja taivas kuinka hyviä nämä makutomusokeroidut pikku makeat ovatkaan! Ei ihme että marenkeja löytyy tarjottavana niin kakuista, muffineista tai ihan niineen herkuteltuna. Makutomusokerien lisäksi voit maustaa marenkeja myös erimakuisilla uutteilla joita on tarjolla ainakin leivonta-alan erikoistarvikeliikkeissä.




Salted Caramel marengit
  (yksi pellillinen)
2 kananmunan valkuaista
- laitoin vain tipan pastaväriä koska halusin marenkien jäävän selvästi vaaleanpunaiseksi

Kuumenna uuni 100 asteeseen. Aseta leivinpaperi uunipellille. 

Erottele valkuaiset keltuaisista huolellisesti ja vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää tomusokeri vaahtoon pienissä erissä koko ajan vatkaten. Marenkivaahto on valmista kun se on jämäkkää, ja kiiltävää, eikä valu kulhosta vaikka sen kääntäisi ylösalaisin. Kaada marenkivaahto pursotinpussiin jossa on valitsemasi tylla. Voit pursottaa marengit lähekkäin sillä ne eivät laajene uunissa.

Kuivata marengit uunin keskitasolla n. tunnin ajan tai kunnes ne irtoavat nostettaessa helposti leivinpaperista.





Marenkien valmistamisessa on omat pikku niksinsä, niin kuin kaikessa leivontaan liittyvässä. Ohjeistuksissa annetaan usein uunin lämpötilaksi 100 astetta (niin kuin yllä olevassa reseptissä) mutta tuossa asteessa, minun uunissa, marengit tummuvat ja halkeilevat. Alensin lämpötilaa 80 asteeseen ja näin saan kauniit sekä ehjät marengit uunista ulos. En käytä myöskään kiertoilmaa. En edes silloin kuin laitan uuniin kertaheitolla kaksi pellillistä marenkeja. Sanottakoon vielä että jokaisella on oma tapansa valmistaa esim. juurikin näitä marenkeja. Tämä on minun tapani ja se toimii minulla. Se, miten sinä saat marenkisi onnistumaan riippuu käyttämistäsi välineistä, raaka-aineista sekä uunisi käyttöominaisuudesta.


VINKKI!
* välineet pitää olla täysin puhtaat ja rasvattomat sillä pienikin määrä rasvaa kulhossa tai vispilöissä voi heikentää marengit rakennetta *
* marengit säilyvät huoneenlämmössä tiiviissä purkissa *





Marenkien kuivuessa uunin lämmössä kävin nuorimman tyttäreni kanssa pihalla pienellä happihyppelyllä. Näin aika meni joutuisammin ja marenkien odottaminen uunista ei käynyt niin kovin työstä. Nuorimmaiseni kun rakastaa makutomusokeroituja marenkeja niin tunti tuijottaen uuniluukun avautumista on pitkä aika, sekä hänelle kuin kieltämättä minullekin :) 

Happihyppelyn ohessa huomasin että takapihalla, rapaperipensaan tykönä, oli selvästi havahduttu siihen että kevät on niinkin pitkällä, että pienet punaiset raparperinpäät uskalsivat kurkkia mullan kätköistä kohti aurinkoa. Tämä on minulle varma merkki (kurkiauran lisäksi) että kyllä, kevät on täällä. Ja miten odotankaan että pääsen keittämään tuoreista raparpereista kevään ensimmäisen raparperikiisselin


Ihana kevät on täällä!





torstai 20. huhtikuuta 2017

Tuulomantorttu

on liian hyvää tehtäväksi usein ja taas se mokoma hävisi pelliltään parissa päivässä.




Makean ystävänä tunnustan syöneeni itseni ähkyn partaalle tämän järkyttävän mehevän, suussa sulavan, herkun myötä.

Ja miksi tortun pitääkin olla vielä parempaa pakkasen kautta käytyään (tällä kertaa se ei kerennyt pakkaseen) ja hieman kohmeisena kahvin kanssa tarjottuna, apua! Liian hyvää, mums! Näissä fiiliksissä tein päätöksen että meillä pidetään hiukan taukoa tämän herkun leipomisen suhteen jotta kerkeän tekemään muutakin kuin lenkkeilemään ja elämään pienessä "sokerihauskassa".




Tuulomantorttu
(pellillinen)

Pohja
3 munaa
3,75 dl sokeria
200 g sulatettua voita
2 dl maitoa
5,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
(2 rkl kaakaojauhetta, mikäli haluat pohjan suklaisena)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot vuorotellen maidon kanssa, sekoita lopuksi joukkoon sulatettu voi. Paista leivinpaperilla vuoratun uunipellin päällä.


Paista uunissa 200 asteessa, noin 15-20 minuuttia.


Kuorrutus
400 g tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
8 reilua rkl voita
n. 6 rkl kahvia

Valmista kuorrutus sekoittamalla ainekset sekaisin, lisää kahvia sen verran, että seoksesta tulee notkea. Sekoita ja levitä piirakan päälle.


VINKKI!
* pohjasta tulee ihanan mehevä ja korkea kun kaadat taikinan pellille jonka max. koko on 34cm x 34cm (syvyys n. 5cm) *
* halutessasi voit lisätä kuorrutteeseen 2 tl vaniljasokeria *
* leikkaa torttu terävällä, lämpimällä, veitsellä annospaloiksi *
* voi pakastaa, ja melkein pitääkin, sillä maku vain paranee ja paranee. Etenkin kohmeisena h-y-v-ä-ä *



Vaikka se torttu syötiinkin vikkelästi massuihin niin ehkä parempaa kuin tämä ylistämäni tuulomantorttu on kuitenkin höyryävän kuuma aamukahvi, uusin leivotaan lehti sekä todistus siitä että olen selvästi tehnyt jotain elämässäni oikein <3





keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kinkkuvoileipäkakku

on se kakku joka löytyy meidän synttäripöydästä "vakiovarusteena".




Makean tarjottavan lisäksi pyrin tarjoamaan aina jotain suolaista sillä suolaisen menekki on käytännössä katsoen taattu.

Viime vuosina olen nostanut tarjoilupöydälle voileipäkakun vaikka en lukeudukaan suuren suureksi voileipäkakkujen ystäväksi. Olen kuitenkin huomannut että vieraamme rakastavat nimenomaan voileipäkakkuja joten sitä tehdään mitä kansa vaatii :)

Vaikka en niin välitäkään voileipäkakkujen mausta niin voin kertoa että koristelu on jotain aivan mahtavaa. Voisin uppotua tuntitolkulla asettelemaan herkullisen värisiä hedelmiä ja vihanneksia kakun päälle.  Ja mikä parasta, näitä koristeita jää aina hieman yli ja niistä voi sitten näpertää iltavoikkarien päälle ihanan värikimaran, samalla huomaten miten se voikkari maistuukaan paremmalta kun siinä on väriä ja sen myötä hieman luonnetta!









maanantai 17. huhtikuuta 2017

Sitruunajuustokakku

sulatti monet herkkusuut tyytyväiseen hymyyn tyttäreni syntymäpäivillä.




Kun leipoo ensimmäistä kertaa jotain jota et voi maistaa missään vaiheessa, niin pistäähän se vähän totiseksi, mutta tämä resepti oli niin takuuvarman oloinen että en epäröinyt leipoa sitä tarjolle.

Luotan aukottomasti siihen että lähisuku kertoo puolueettoman mielipiteensä kaikista leivonnaisista joita on tarjolla, ja niinhän siinä kävi että tämä(kin) herkku katosi synttäripöydästä vähin äänin. Suosituimmaksi nousi kuitenkin selkeästi aikaisemmin postaamani oreo juustokakku joka on yksi minun suosikki juustokakuista! Mutta ei tämä sitruunainen juustokakku oreolle juurikaan hävinnyt joten kannattaa ehdottomasti kokeilla, etenkin jos olet sitruunan ystävä.




Sitruunajuustokakku
(vuoan halkaisija n. 20cm)
Pohja
180g digestivekeksejä
75 g voita

Täyte
2,5 dl kuohukermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
1 sitruunan mehu ja kuoriraaste


Pohja
Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Aseta irtopohjavuoan reunus, tai reunavuoka, tarjoiluvadille. Painele keksimuru-voiseos tiivisti pohjaksi. 

Täyte
Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Pese sitruunan kuori hyvin. Raasta kuori pieneksi raasteeksi ja purista sitruunasta mehut talteen. Vatkaa kerman joukkoon notkistettu tuorejuusto ja lisää sokeri. Lisää sitruunamehu ja kuoriraaste. Kaada täyte pohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin "tekeentymään" yön yli.

Halutessasi koristele kakku tai jätä koristelematta.




















keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kermakakku anopille

maistui kaikille ja hävisi ensimmäisen kattauksen myötä nopeasti pöydästä.




Gluteenittoman kakun valmistamisessa on omat pikku niksinsä ja usein päädyn valmistamaan pohjan perunajauhoin. Se on paras ja helpoin tapa varmistaa että kakku on täysin gluteeniton, ilman pienintäkään hippusta gluteenia.

Tämä kakku on myös se kakku josta kaikki meidän vieraat pitävät ja jota melkeinpä toivotaan tarjolle. Kakkupohja on selvästi suussa sulava ja kieltämättä, onhan se niin. Sen enempiä kehumatta. Usein on jopa niin että tämä kakkupohja pesee vehnäiset kaverinsa.




Kakkupohja
(vuoan halkaisija 15cm)
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella. Lisää joukkoon siivilöity peruna- ja leivinjauhe. Sekoita taikina varovaisesti, joko puukauhaa tai nuolijaa apuna käyttäen, sekaisin.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Vuoan voit jauhottaa esim. gluteenittomilla korppujauhoilla, karkeilla riisijauhoilla tms. 


Paista uunissa 175 asteessa, n. 30 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Tarkista kypsyys cocktail- tai hammastikulla paiston loppuvaiheessa. Kakku on kypsä kun tikkuun ei tartu enää murusia. 

Anna kakun jäähtyä vuoassaan n. 5 minuuttia, Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä kokonaan. Kääri kakku kelmuun ja anna sen makustua mielellään seuraavaan päivään. Näin kakku on helpompi leikata osiin. 



VINKKI!
* voit tehdä tämän pohjan myös kääretorttupohjaksi *
* mikäli teet pohjan kääretorttu versiona niin paista pohjaa tällöin 200 asteessa, n. 8-10 min *
* mikäli haluat tehdä kakun/kääretortun kaakaoisena niin korvaa 0,5 dl perunajauhoista kaakaojauheella *

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Oreo juustokakku

taittaa makeanhimon helposti.




Oreo juustokakkuja on voinut bongata jo useamman ajan leivonta-alan blogeista, sekä leivontalehdistä, ja tämä kakku onkin sopiva sekoitus kaikkea bongaamaani.

Olen aina pitänyt oreo kekseistä, tai ainakin siitä alkaen, kun kyseinen keksi rantautui Suomeen :)   Siten olen mielenkiinnolla seurannut Oreon matkaa myös leivonnaisiin ja niin päätin itsekin leipoa juustokakun joka täyttäisi makuhermot herkullisella oreolla makustettuna. Ja miten herrrrrkullista tämä onkaan, jestas. Tämähän vie melkein kielen mennessään, nams (ja lenkkitossut kiittää kun pääsevät ulkoilemaan vähän useammin ja pidemmälle)!




Oreo juustokakku
(vuoan halkaisija 18-20 cm)

Keksipohja 
150 g Oreo tai dominokeksejä
40 g voita

Täyte
150 Oreo tai Dominokeksejä
300 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kermaa
3/4 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria


Pohja
Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Aseta irtopohjavuoan reunus, tai reunavuoka, tarjoiluvadille. Painele keksimuru-voiseos tiivisti pohjaksi.

Täyte
Rouhi keksit paloiksi monitoimikoneessa. Mittaa kulhoon kerma ja vatkaa se kevyeksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja vatkaa vielä hetki. Siivilöi joukkoon sokerit ja vatkaa tasaiseksi vaahdoksi. Lisää keksimurut ja vatkaa, kunnes seos on niin paksua että sitä voisi pursottaa. Älä vatkaa kuitenkaan liikaa, ettei seos juoksetu. 

Aseta reunakalvo, tai leivinpaperisuikaleet, vuoan reunoille. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita. Siirrä kakku jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi tai mieluummin yön yli. Itse käytän kakun aina yön yli jääkaapissa jotta maut tasoittuvat.

Koristele kakku haluamallasi tavalla tai jätä koristelematta. Itse pursotin kakun pinnalle kermanokareet joiden väliin asettelin puolikkaita oreo keksejä. Ja jotta sain koristeluun lisää makeaa potkua niin paloittelin joukkoon erikokoisia, paloiteltuja/murskattua, oreo keksejä. Kaiken tämän kruunasi ihanat oreo suklaanapit joita ripottelin keksien joukkoon.

Koristelu
1 dl kermaa
0,5 rkl vaniljakreemijauhetta
Oreo tai Dominokeksejä
Marabou Oreo suklaanappeja 


VINKKI
* vähennä tomusokerin ja vaniljasokerin määrää mikäli et halua makean makeaa versiota *
* mikäli pidät paksummasta keksipohjasta niin valmista pohja suhteella 200 g keksejä sekä 50 g voita * 
* tuplaa kuorrutemäärä (kerma ja vaniljakreemijauhe) mikäli haluat kermakoristetta reilusti *





sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Banaaninmakuiset marengit

sulavat suuhun ja ovat parhaita maistamiani marenkeja!




Hedelmistä suosikkiherkkuni on banaani ja siksi olikin mahtavaa että Confetti kasvatti makutomusokeri valikoimaansa mm. tällä maulla, Banana Split!

Meillä syödään paljon banaaneja ja hedelmäkori loistaa melkeinpä aina pirteän keltaisena. Välillä käy kuitenkin niin että osa banaaneista pääsee ruskettumaan aavistuksen liikaa jolloin ne on hyvä hyöty käyttää leivontaan. Ja meillähän leivotaan!!! Niin banaanikakkua kuin banaanimuffineja ja nyt myös makutomusokerin avulla banaanimarenkeja, nams!




Banaaninmakuiset marengit
2 kananmunan valkuaista
n. 100 g banana split makutomusokeria
ProGelin keltainen pastaväri


Laita uuni lämpeämään n. 100 asteeseen. Valmistele pellit leivinpaperilla valmiiksi.


Erottele keltuaiset huolellisesti valkuaisista. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi lisäten samalla tomusokeria joukkoon pienissä erissä. Marenkivaahto on valmista kun se on jämäkkää eikä valu kulhosta vaikka sen kääntäisi ylösalaisin. Värjää marenkivaahto halutessasi pastavärillä varovaisesti sekoittaen. Kaada vaahto pursotinpussiin ja pursota marenkeja leivinpaperille. Marengit eivät laajene uunissa joten ne voi pursottaa lähekkäin.

Laita marengit uuniin kuivumaan n. tunniksi. Valmiit marengit ovat kevyitä ja kuivuneet kokonaan, kun irtoavat helposti leivinpaperista. 

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Kinderpiirakka

voiko joku leivonnainen olla oikeasti näin j-ä-r-j-e-t-t-ö-m-ä-n hyvää? Vastaus on KYLLÄ, ja se on tässä!




Maku on taivaallinen, täydellinen suklaaparatiisi jossa ei ole laskettu kaloreita. Eikä ehkä edes kannata sillä jo pelkästään sokerin määrä on niin päätä huimaava että se pistää hetkeksi miettimään mittasuhteita. Että oikeasti, 6 dl sokeria? Kyllä vain....

Lopputulema on kuitenkin se että kaikki ne jotka rakastavat suklaata tulevat ihastumaan tähän makeaan, suklaaöveriin herkkuun. Ja bonuksena tämän kaiken päälle se että kinderpiirakka on todella helppo ja nopea tehdä. Tiivistettynä niin että kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja kiehautetut nesteet lisätään kuivan ainesseoksen joukkoon. Kaupan päälle vispataan vielä kananmunat taikinan sekaan. Helppoa, eikö vain?!





Kinderpiirakka
(pelti n. 34x34)
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 dl kiehuvaa vettä
300 g sulatettua voita tai margariinia
4 munaa

Sekoita sokeri, vehnäjauho, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään. Kiehauta vesi ja sulata voi tai margariini. Sekoita varovaisesti nesteet kuivien aineiden joukkoon. Lisää munat yksitellen taikinaan.

Paista uunissa 200 asteessa, n. 30 minuuttia. 

Jäädytä piirakkapohja hyvin ennen kreemin ja suklaan laittoa.


Voikreemi;
150 g voita
5 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kunnolla vaahdoksi, n. 10 minuuttia. Lisää joukkoon vaniljasokeri, vatkaa vielä hetki (pari minuuttia riittää). Levitä kreemi jäähdytetyn pohjan päälle ja laita piirakka jääkaappiin, n. puoleksi tunniksi, jotta kreemi kovettuu. Tämä vaihe on välttämätön jotta lämmin, sulatettu suklaa ja kreemi eivät sekoitu keskenään.


Kuorrutus;
250 g maitosuklaata
25 g (4-5 palaa) valkosuklaata

Itse sulatan suklaat mikroa apuna käyttäen mutta suklaat voi sulattaa myös vesihauteessa.

Sulata maitosuklaa. Kaada suklaa piirakan päälle kolmessa erässä niin että kaada ensin 1/3 osaa ja levitä suklaa. Toista tämä vielä pariin otteeseen, tyyliin 2/3 ja levitä suklaa, 3/3 osaa ja levitä suklaa. Suklaan voi levittää esim. palettiveitsellä tai raapalla. Mikäli kaadat suklaan kerralla kovetetun kreemin päälle, jämähtää suklaa paksuksi kerroksiksi, eikä pohjaa saa enää peitettyä suklaalla kokonaan.

Sulata valkosuklaa. Lusikoi suklaa esim. pieneen minigrip-pussiin ja leikkaa pussin toiseen alareunaan pieni reikä josta saat pursotettua valkosuklaan raitoina maitosuklaan päälle. Marmoroi pinta vetämällä cocktailtikulla edestakaisia vetoja.


Viimeisenä työvaiheena haetaan kuppi kahvia ja keskitytään olennaiseen,  
- herkutteluun!




VINKKI!
* leikkaa piirakka paloiksi kun se on hieman jähmettynyt sillä muutoin suklaapinta halkeilee ikävästi leikatessa *
*  piirakan voi pakastaa *





maanantai 3. huhtikuuta 2017

Paras kahvikakku

on todellakin nimensämukainen ja paranee pakastimen kautta käytyään.




Löysin reseptin netistä alkuvuodesta jolloin iski mieletön into, syystä tai toisesta, kokeilla erilaisia reseptejä kahvikakkuja silmälläpitäen.

Tämä oli resepteistä paras ja siksi tätä on leivottu meillä useaan otteeseen tässä kevään aikana. Pitänee edelleen todeta että tämän paremmaksi kahvikakku, vaalealla taikinalla, ei juurikaan voi mennä. Se on paljon sanottu se, sillä tämän(kin) postauksen takana piileskelee kotileipuri joka allekirjoittaa nimensä kaikkeen missä on osallisena suklaa tai kinuski :)

Kakun "juttu" on selvästi se että siihen valmistetaan herkullinen muruseos joka tekee siitä vieläkin vastustamattoman (huh, olipa sanahirviö!). Muruseoksen kaveriksi voisi halutessaan lisätä esim. hedelmää, paloina tai soseena. Lähinnä tulee mieleen päärynä tai omena, mutta se lienee makuasia. Itse voisin kuvitella käyttäväni kumpaa vain mutta ehkä tämän muruseoksen kanssa omena seurustelee aavistuksen paremmin. Ja jotenkin, muistaakseni näinkin tällaisen omenalla höystetyn version jossain reseptiviidakossa....




Paras kahvikakku
(n. 2,4 l vuoka)
200 g voita (laktoositon)
3 dl sokeria
3 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl kermaviiliä (laktoositon)
5,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa

Muruseos
1,5 dl ruskeaa sokeria, esim. muscovado- tai fariinisokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
3 rkl voita (laktoositon)
ripaus suolaa



Ohje

Sekoita voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen, välillä sekoittaen. Lisää taikinaan vaniljasokeri ja kermaviili, ja sekoita taikina hyvin. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään ja lisää taikinaan.

Kaada puolet taikinasta voideltuun ja korppujauhotettuun kahvikakkuvuokaan.

Laita ainekset kulhoon ja nypi ainekset sekaisin. Ripottele kahvikakkuvuokaan muruseos. Kaada loput kakkutaikinasta muruseoksen päälle. 

Paista uunissa 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä cocktail- tai hammastikulla. Kakku on kypsä kun tikkuun ei tartu taikinaa. 

Anna kakun jäähtyä. 


lauantai 1. huhtikuuta 2017

Överikakku

sisältää kaikkea ihanaa kuten marenkeja, suklaata ja macaronseja.




On selvää että jo pidemmän ajan kakkubloggarit, ja intohimoiset kotileipurit, ovat ottaneet omakseen dripcake tyylisen kakun. Kakkuun voi lisätä melkeinpä mitä vain koristeeksi ja näin antaa kakulle oma persoonallinen ulkonäkönsä.

Tämän tyyliseen kakkuun voi lisätä paljon muutakin kuin vain näitä kuvanmukaisia hyvyyksiä. Esimerkiksi karkit täydentävät hyvin ns "överikakkua" mutta ei pidä unohtaa hedelmiä ja marjoja. Sitä paitsi, muutaman kuukauden päästä saadaan jo nauttia oman maan raparperista sekä mansikoista. Voi ihanuutta ja kesän makeutta!

Mutta mennäänpä kakun esittelykierrokselle, eli itse asiaan,  ja siihen että miten mallikakku rakentui tähän muotoon :)




Kakun tekniset tiedot;
halkaisija 20 cm
korkeus 15 cm

Pinnoitus; Kakku on kuorrutettu vaahtokarkinmakuisella kaulintamassalla johon on lisätty Renshawn sokerimassaa, suhteella 50/50. Massaa meni tämän kokoiseen kakkuun n. 1 kg. Kakku on korkea joten se lisää luonnollisesti tarvittavaa massamäärää. Massa on värjätty Rainbow Dustin persikan sävyisellä pastavärillä jonka pigmentti on todella kaunis. Ihan yksi parhaimmista. Tästä väristä tuli selkeä suosikkini ja ehdottomasti juurikin tämän valmistajan valmistamana.

Valuma; Kakun massapinta sai hatukseen nyt niin muodissa olevan valuman (netistä löytyy paljon kuvia kyseisistä kakuista hakusanalla dripcake). Valuman valmistin Rainbow Dustin valkoisella Candy Meltsillä. Tämän kokoiseen kakkuun meltsejä tarvittiin puoli pussia.




Olen kuullut monenlaisia tapoja sulattaa meltsit juoksevaksi ja päätinkin kokeilla kuulemiani vaihtoehtoja. Lopputulos oli se että päädyin jatkossa sulattamaan suklaat ilman apukonseja, kuten olen tähänkin saakka tehnyt. Vaikka oma suosikkini on sulattaa suklaat näin niin en alleviivaa sitä että tämä olisi ehdottomasti ainoa ja oikea tapa sulattaa suklaat. Lopputulokseni perustuu vain ja ainoastaan omaan kokemukseeni. Jokainen löytää sen oman ja parhaan tapansa sulattaa suklaat niin että seos on toivotunlainen.


* vedellä *  
- sulatus 30 sek., täysi teho
- sekoitus ja lisäsin mutu tuntumalla kuumaa vettä
- lopputulos; suklaa juoksettui.

* öljyllä *
- sulatus 30 sek., täydellä teholla
- sekoitus
- sulatus n. 10 sek., täydellä teholla
- sekoitus ja lisäsin mutu tuntumalla muutamia tippoja öljyä
- lopputuloksena "oikea" koostumus. 

* ilman mitään "apukonsteja" *
- sulatus 30 sek., täydellä teholla
- sekoitus
- sulatus 15 sek. täydellä teholla
- sekoitus
- sulatus n. 10 sek. täydellä teholla
- lopputuloksena "oikea" koostumus.

Suklaan "mikrottamisesta" yleistä; Se, että lämmittää suklaata mikron täydellä teholla on varmasti riski sinällään mutta kun oppii tuntemaan oman mikronsa niin löytää sen parhaimman tehon/ajan siihen että ei polta suklaata missään vaiheessa sulatusta. Moni kokee "mikrottamisen" ongelmallisena juuri tämän "palamisriskin" vuoksi. Mitään ohjesääntöä, tai taikasanaa, en osaa antaa siihen että miten sen suklaan saakin joka kerta ulos mikrosta niin että se ei pala. On ehdottoman tärkeää muistaa että jokainen mikro on omanlaisensa, ihan samoin kuin liedetkin. Kai se on yksinkertaisuudessaan niin että pitää vain kokeilla ja kokeilla, kunnes löytyy se oikea suhde tehoon/aikaan. Suklaan voi toki myös sulattaa vesihauteessa jos tuntee sen turvallisemmaksi vaihtoehdoksi.

Suklaalla kuorruttaminen meltseillä; Kun suklaa on kaadettu kakun päälle tulee olla nopea sillä suklaa jämähtää kakkuun todella nopeasti joten aikaa ei ole tuhlattavaksi. Kannattaa siis pitää palettiveitsi lähellä jotta pinnantasoitus tapahtuu mahdollisimman nopeasti.

Marengit; Kakku sai koristeekseen tekemiäni Strawberry Milkshake marenkeja jotka on pursotettu Wiltonin 6B tyllalla. Reseptin marenkeihin löydät tästä postauksesta, mansikanmakuiset marengit.

Macarons; Myönnän heti.... kaupan hyllyltä tylsästi ostettuja macaronseja. Löytyy isompien päivittäistavarakauppojen pakastealtaasta.

Persikanväriset pallot; Valmistin samasta massasta millä kuorrutin kakun. Käytin ns ylijäämän hyödyksi ja pyörittelin massasta erikokoisia palloja käsin. Pallojen kannattaa antaa kovettua hetki ennen kuin pyörittelee ne helmiäishohtoisessa tomuvärissä. Tomuttamisen sijaan pallot voi myös suihkauttaa helmiäissuihkeella hohtaviksi. Suihkeen avulla välttyy tomuttamiselta.




Poikavauva kukassa

on hurmaava koriste ristiäiskakkuun.




Kuvan mukaisen koristeen valmistin asiakastilauksena.

Mikäli sinäkin haluat yksilöllisen ja käsityönä valmistetun koristeen, esim. kastekakkuun, niin kipaise kurkkaamaan Confetti Raision (Itäniityntie 2, Laattasataman talo) koristevalikoimaa. Mikäli et löydä myyntitiskiltä mieluista kakkukoristetta niin osa koristeista voidaan valmistaa myös tilaustyönä, mahdollisuuksien mukaan.