perjantai 25. joulukuuta 2015

KINUSKIKAKKU

pukeutui talveen lumihuntuineen.

Kakkuun toivottiin talvista ulkonäköä ja makumaailmaan sopivasti raikkautta. Talveen, ja eritoten jouluun, kuuluvat itseoikeutetusti lumihiutaleet sekä kuusi, joka on pukeutunut talviseen asuunsa. Hiutaleet kuusen kera sitoutuivat kauniisti yhteen ohuen lumiharson saattelemana.

Alunperin kakun päälle piti tulla kinuski joka valuisi hiljalleen, sieltä täältä sattumina, alas kohti alustaa. Päädyin kuitenkin tähän vaihtoehtoon joka ei mielestäni ole lainkaan hassumpi. Täytteenä raikas kinuskipuolukka- ja puolukkamousse.






keskiviikko 16. joulukuuta 2015

KERMAKAKKU, marjoilla & hedelmillä

kulkeutui edeltäjänsä tavoin jouluiseen kahvitustilaisuuteen. Tässä versiossa täytteenä vadelma- ja vaniljamousse.








KERMAKAKKU, marjoilla & hedelmillä

Tästä kermakakusta on tullut jo huippusuosittu, melkeinpä "klassikko", kakkujeni joukossa. Enkä ihmettele, maku on oikeasti raikas ja täynnä herkullisia hedelmiä/marjoja.

Kakun täytteenä mustikka- ja vaniljamousse.








perjantai 11. joulukuuta 2015

SUKLAAKAKKU

sai toimia kiitos kakkuna työpaikan vaihtumisen johdosta.




Kakku oli helppo toteuttaa sillä toiveet olivat selkät ja makumaailmakin oli melkeinpä valmiiksi mietitty. Koristetoiveena oli kukkia, sydämiä, jalanpainaumia, kiitos teksti ja jotain kivaa. Kaikki toiveet pystyin suurimmalta osin täyttämään pienellä visioinnilla. Jotain kivaa osio oli tässä kakussa nuo ns pitkospuut, joille tein pieniä jalanpainaumia, jolloin näyttää siltä että tie vie eteenpäin ja on aika jatkaa matkaa. Kohti tulevaa ja jättää mennyt taakse. Kohdata uusia haasteita, uusia tuulia työn saralla.

Kakun täytteenä vadelma- ja maitosuklaamousse. Kuorrute suklaaganache.