lauantai 29. kesäkuuta 2019

Valmistujaiskakku

meni malliksi Raision Confettiin.




Kakun juttu on selvästi hempeät, pastelliset värisävyt sekä helppotekoisuus. Tähän ei oikeasti mene juurikaan aikaa sillä koristeet voi valmistaa jo hyvissä ajoin valmiiksi. Näin voi jaksottaa työvaiheet usealle päivälle. Itse teen koristeet valmiiksi joskus jopa kuukausi aikaisemmin kun koristeille on tarvetta. Massasta tehdyt koristeet kannattaa säilyttää kannellisessa rasiassa, tai leivoslaatikossa, jonka kansi on hieman raollaan jotta koristeet saavat ilmaa ja kuivuvat muotoonsa. Kantta ei saa sulkea tiiviiksi! Rasian pohjalle kannattaa taitella esim foliosta iso levy jotta koristeet eivät tartu kiinni rasiaan.


KUKKAMUOTIT
Kukat on todella helppo tehdä muoteilla joilla jokainen onnistuu saamaan aikaiseksi kauniit ruusut sekä pionit. Myyntipakkauksen takaa löytyy selvät ohjeet jotka opastavat kädestä pitäen saamaan aikaiseksi kukkasen jonka olet valinnut työn alle. Löydät muuten Confetin verkkosivuilta kyseisen tuotteen tuoteselosteesta linkin youtube videoon, jossa näet kukan teon alusta alkaen, vieläkin yksityiskohtaisemmin kuin pakkauksen takaa, ja saat myös kokonaiskuvan muotin käyttömahdollisuuksista.

Klikkaa tästä tuotteisiin
* Helppo ruusumuotti ja helppo ruusumuotti 2.
 - käytin kakussa helppo ruusumuottia.
* Helppo pionimuotti
* ruusunlehtimuotti




MASSA
Jotta kukat onnistuisivat helposti niin oikean massan valitseminen on tärkeää. Itse käytän aina kaulintamassaa, funcakesin sokerimassaa tai/sekä kukka- ja muotoilumassaa. Näitä massoja voi myös käyttää yhdessä esim. kaulintamassaa 50% ja kukka- ja muotoilumassaa 50%. On kuitenkin hyvä muistaa että kukka- ja muotoilumassalla ei tule kuorruttaa kakkua! Mikäli haluaa värjätä kukat ym niin suosittelen eritoten ProGelin pastavärejä sillä niissä on vahva ja hyvä pigmentti. Värjään ProGelillä käytännössä kaiken mitä voi kuten massat, marengit, macaronsit, kermat ja kreemit. Tässäkin kakussa on käytetty ProGelin pastaväriä hieman eri vahvuuksin (pionit ja marengit).

Suosittelen käyttämään massana joko
* vaahtokarkin makuista kaulintamassaa
* funcakes sokerimassaa
* Renshawn kukka- ja muotoilumassaa

ja värjäykseen ProGel pastaväri, persikka




KORISTEET
Riippuen juhlien teemasta, voit valita monenlaisia eri tekstillä olevia puisia kakkukoristeita kakkuusi. Koristeet on valmistettu koivuvanerista. Koristeen voi maalata esim elintarvikemaaleilla. Kuvan koristeen maalasin kullanvärisellä metallinhohtoisella elintarvikemaalilla.

Kakun kylkeen voi laittaa pientä bling blingiä lehtikullan muodossa. Lehtikulta on helppo käyttää ja sopii hyvin massa- sekä kreemipintoihin. Lehtikullalla voi koristella myös marengit sekä macaronsit.

Kakun päälle voi hyvin lisäillä teemaan sopivia juttuja kuten kuvan kakussa olevan yolakin. Lisäksi kakkuun on ripoteltu kullanvärisiä sokerirakeita sekä isoja, kullanvärisiä suklaapalloja.

Valuma on tehty Wiltonin candy melts napeilla sulattamalla napit mikrossa ja lisäten niihin kiehuvan kuumaa vettä jotta seoksesta tulee juoksevaa. Tähän ei ole olemassa ohjetta, että kuinka paljon vettä tulisi lisätä mihinkin määrään. Sen oppii tekemällä. Sanoisin että varovasti aloittaen teelusikallinen kerrallaan.

Kts. suuntaa antava ohjeistus->  Sulata meltsit vesihauteessa tai mikrossa. Sulata n. minuutti ja sekoita. Jatka sulattamista ja sekoita välillä. Kun napit ovat sulaneet niin lisää kuumaa, melkeinpä kiehuvaa, vettä lusikalla hiljalleen lisäten.  Seos muuttuu aluksi todella rakeiseksi mutta lisäämällä vettä seokseen siitä saa juoksevan tasaista.Värjää halutessasi meltsit pastavärillä. Itse käytän värjäämiseen progelin pastavärejä. Wiltonin Candy meltsit ovat gluteenittomia mutta sisältävät laktoosia.

* ylioppilaslakki
* ylioppilas kakkukoriste
* lehtikulta
* wilton, candy melts
* kullanvärinen metallinhohtoinen elintarvikemaali
* kullanväriset extra large suklaapallot




MARENGIT
Ohjeeseen  -> Mango- ja passionhedelmämarengit
Vinkkejä marenkien valmistamiseen ja värjäämiseen -> marengit


♥ Ja näin kakku on koristeltu ♥



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti