maanantai 9. lokakuuta 2017

Mokkapalat

ovat retroleivonnaisten must!




Taas muistin miksi mokkapaloja pitää leipoa aina uudelleen. Siksi, koska mokkapalat ovat yksi makumuisto, ja helmi, lapsuudestani. Se muisto, joka leivotaan aina uudelleen todeksi ja minkä mukana on pala katoamatonta kauneutta. Valoa ja varjoja, niitä kaikkea sopivassa mittasuhteessa. Ja se maku, kyllä se on aina yhtä houkuttelevan herkullinen. Sanomattakaan tuoksua, joka tuvassa leijuu kun mokkapalat ottavat ansaitun tilansa kahvipöydän keskeltä.




Mokkapaloja tehdessä on se oma taikansa, ehdottomasti. Taika on siitäkin ihmeellinen sana että yhtäkkiä mehevän paksut piirakkapohjani muuttuivat littanoiksi?! Miettisin sitä kuumeisesti muutamaan otteeseen että miten ohje, joka on toiminut vuodesta toiseen, onkin yhtäkkiä menettänyt otteensa. Tapoihin niin tottuneena hoksasin loppupeleissä että eihän se ihme ole, että taikinapohja on littana, sillä lieteen on tullut lisää mittaa.

Minulla on ollut käytössä vuodesta toiseen 50cm liesi ja tämä nykyinen liesi onkin sitten, kuin nurkan takaa yllättämällä, kasvanut 60cm:n! No, niinhän se peltikin tietenkin venyy uunin mukana, noin nopeasti huonoa matikka päätäni käyttäen, joten mokkapalojen taikinaan piti saada uudet mittasuhteet. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin ryhtyä taistoon mehevien mokkapalojen puolesta. Näissä tuumin tartuin ainesosiin ja ryhdyin muuntelemaan vanhan reseptini mittoja mutu tuntumalla. Ja se lopputulos, täydellisen pehmeät mokkapalat. Unohtamatta ollenkaan paksua kahvikuorrutetta. Nyt on hyvää!! Voisin melkeinpä sanoa että tämä resepti on paras millä olen ikinä leiponut mokkapaloja. Nam!




Mokkapalat
(pellillinen)

taikina
5 munaa
4 dl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
5 rkl kaakaojauhetta
3 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
300 g laktoositonta voita
3 dl laktoositonta täysmaitoa

Kuorrutus
n. 400 g tomusokeria
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
8 rkl kahvia
100-120 g laktoositonta voita 

Koristelu
nonparelleja/koristerakeita


Ohje

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Tähän menee aikaan useita minuutteja.  Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen maidon kera. Lisää lopuksi sulatettu voi. Sekoita taikina varoen tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. 

Paista  200 asteessa uunin keskitasolla, noin 15 minuuttia. Kokeile cocktail tikulla piirakan kypsyyttä. Piirakka on kypsä kun tikkuun tarttuu enää muutama mehevä murunen. 


Valmista kuorrute sillä aikaa kun piirakkapohja jäähtyy.  Sulata voi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja kaada hieman jäähtynyt voisula kuivien aineksien sekaan ja sekoita. Lisää lämmin kahvi samalla sekoittaen kuorruteseosta. Levitä kuorrute jäähtyneen piirakan pinnalle. Ripottele nonparellit kuorrutteen päälle. 

Anna kuorrutteen jähmettyä ja leikkaa terävällä veitsellä annospaloiksi. 


VINKKEJÄ
*käytä huoneenlämpöisiä raaka-aineita*
*käytä mahdollisuuksien mukaan aitoa voita sekä täysmaitoa*
*voit korvata maidon kermalla*
*käytä lähituottajan kananmunia sillä mitä vapaampi kana sen paremmat munat*



ja muutama sana mokkapaloista 

Reseptiä kehitellessä, eli samalla kun punnitsin/mittasin ja miettisin kuinka paljon mitäkin ainesosaa laitan taikinaan, unohdin kokonaan ottaa kuvia tekovaiheesta.




Vaihekuvat jäivät siis ottamatta luomisen innosta johtuen, joten otin muutamia kuvia piirakasta uunituoreena ja huomaa kuinka sileä, sekä kauniin ruskea, pinta leivonnaisessa on.

Taas pitänee muistuttaa että paistoaika vaihtelee uunin mukaisesti joten piirakkaa on hyvä seurata silloin tällöin, unohtamatta että jo pelkästään piirakan tuoksu kertoo milloin lähestytään sitä pistettä että piirakka on valmis. Tämä pätee myös muihin leivonnaisiin. Tuoksu kertoo paljon.




Levitä kuorrute jäähtyneen piirakan pinnalle.

Olen lukenut että joissakin ohjeissa kuorrute tulee levittää lämpimän piirakan pinnalle, mutta näillä ainesosilla, ja näillä mittasuhteilla, suosittelen laittamaan kuorrutteen nimenomaan jäähtyneen piirakan pinnalle. Ripottele nonparellit heti kuorrutteen pintaan jotta nonparellit tarttuvat kuorrutteeseen. Jo asettuneeseen kuorrutteeseen nonparellit eivät tartu vaan ropisevat iloisesti pois kuorrutteen pinnalta.







Mokkapalat ovat uunituoreena järjettömän herkullisia mutta odotapa seuraavaan päivään! Yllätyt takuulla, sillä nämä mokkapalat tarjoavat aivan mielettömän H-E-R-K-U-L-L-I-S-E-N makuelämyksen hieman levättyään. Maku sen kuin paranee!

Ja muistathan että voit myös pakastaa mokkapalat (jos pakastettava suinkin jää). 



14 kommenttia:

  1. Heippa! Ohje vaikuttaa kerrassaan herkulliselta! Mitä kaakaojauhetta olet ohjeessa käyttänyt? Ovat niin kauniin tummia. Käyköhän tavallinen kaakaojauhe?:) terv.Riina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tällä ohjeella, on varmasti sen arvoinen. Pohjasta tulee ihanan mehevä, ei lainkaan kuiva. Itse käytän leivonnassa korkealaatuista kaakaojauhetta, esimerkkeinä van houten ja fazerin cacao. Toki voit käyttää myös tavallista kaakaojauhetta. Kiva kun kävit blogissani ja toivottelenkin tässä samalla sinulle leivonnan täytteistä lähestyvää joulunaikaa. Ja hei, käypä kommentoimassa mitä pidit mokkapaloista :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. No voi mitä herkkupaloja! Tällä reseptillä teen mokkapalat ensi kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekin?! Mokkapalat ovat oikeasti niin herkullisia että vievät melkein kielen mennessään! Näihin ei vaan kyllästy ikinä. Klassikko ♥ ja hei, käy ihmeesä kommentoimassa mitä pidit ohjeestani! Aurinkoisen ihanaa pakkaspäivää sinulle.

      Poista
  4. Hei, mitenköhän kannattaisi lähteä korvaamaan kananmuna tässä? Mietin, että jos vaahdottaisin margariinin ja sokerin ja sitten lisäisin muut aineet ja lisäisin joukkoon banaania ja omenasosetta tuomaan kosteutta. Oletko ikinä kokeillut miten onnistuu muna sokerivaahdin korvaaminen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi että vastaukseni on kestänyt hurjan kauan mutta kommenttisi oli nähtävästi jäänyt listalleni joka odottaa tarkistusta. Käypä kurkkaamassa Suklaapossun sivuilla sillä hänellä on paljon munattomia ohjeita joten uskoisin että hän on paras ohjeistamaan sinua tämän asian tiimoilta. Aurinkoita syksyä!

      Poista
  5. Voi kun näyttää superhyvältä! Tämä on kyllä mun helmikuun eka herkkuleivonnainen,kun tammikuu taaperretaan ilman makeita. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ♥ kokeile ihmeessä sillä tämä klassikkoleivonnainen on kyllä vuodesta toiseen niin herkullinen! Mukavaa tammikuun jatkoa sinulle ja helmikuussa sitten suut makkiaks!!

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Hei. Vastaukseni on kestänyt kohtuuttoman kauan joten anteeksi siitä. En ole kokeillut mutta uskoisin että toimii hyvin niinkin. Olen itse tehnyt tällä ohjeella gluteenittomat mokkapalat -> http://kakkutupamia.blogspot.com/2016/08/mokkapalat.html
    Mukavaa tammikuuta sinulle.

    VastaaPoista
  9. Kiitos tästä ohjeesta. Ensimmäistä kertaa onnistui aivan upeasti!! Myös puolison toivoma kuohkeus ja tummuus pohjassa toteutui ;) Tätä lähti pelillinen myös hänen työkavereille nautittavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihanaa kuulla että onnistuit heti ensi yrittämällä! Tää on kyllä oikein hyvä ohje, yksi suosituimmista blogissani. Aurinkoista kesää sinulle ja kiva kun kävit kommentoimassa.

      Poista