sunnuntai 8. helmikuuta 2015

RISTIÄISKAKKU TYTÖLLE

Pienen Oona tyttösen ristiäisiä vietettiin aurinkoisena, tuulisena sunnuntaina. Minä sain kunnian tehdä kakun tyttösen ensimmäiseen suureen juhlaan josta olin erittäin kiitollinen. On palkitsevaa kun näin harrastepohjaisena kotileipurina saan tällaisen luottotehtävän. Ristiäiset on iso juhla joka jää varmasti kaikkien läsnäolijoiden muistoihin ja silloin kakunkin on oltava lähestulkoon täydellinen.

Oonan äidillä oli kutakuinkin selkeä ajatus siitä että mitä kakkuun haluaisi. Toiveena oli vauva, sekä värimaailmaan pinkkiä ja valkoista. Tein vauvan taustalle ruusuja, kahdessa eri värissä. Talvisiin ristiäisiin sopii kauniit lumihiutaleet, niinpä tein hiutaleet täydentämään talvista juhlapäivää helmiäisloistoineen.

Sokerimassan maku jakaa ihmiset vähän eri "leireihin" joten päätimme yhteistuumin että kakun pinta kuorrutetaan sokerimassalla ja reunat pursotettaan kermavaahdolla. Tämä on osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi kakun kuorruttamiseen ja näin kakku maistuu takuuvarmasti kaikille.

Täytteenä herkullinen vadelma- ja valkosuklaamousse.



Kun on oikein pieni, 
voi istua lumihiutaleille, 
liitää maailman tuulien teille, 
kun on oikein pieni.




VINKKI!
*Vauvakoristeen voi pukea perinteisesti ristiäispukuun tai vaippaan. Miksei vauvaa voisi kuitenkin pukea esim. nallekarhun taikka pienen pupujussin asuun?! Vain mielikuvitus on rajana!*






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti