sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Ihanat kuppikakut kurssi

johdatti launtaipäivän astetta makeammaksi herkullisilla muffineillaan.




Olen leiponut useita ja taas useita muffineita eri koostumuksilla mutta olen sitä mieltä että koskaan ei voi olla täysin valmis "kotikokki". Aina on olemassa ideoita ja ajatuksia, niin leipomisen kuin koristelemisen suhteen, joita ei itselle välttämättä ole lainkaan tullut mieleen ja näillä tuumin päätin ilmoittautua kuppikakkukurssille.

Kurssi kesti noin 4 tuntia jonka aikana saatiin käytännön vinkkejä mm. erityylisiin pursotuksiin, erilaisien tyllien avulla. Tämä osio olikin ehkä se paras idea-aitta minulle. Kurssilla sai halutessaan valmistaa myös koristeita sokerimassasta, mutta jätin tuon lajin väliin sillä halusin keskittyä pursotusten harjoittelemiseen ja muffinien koristeluun muilla tykötarpeilla.

Kurssilla leivottiin useita eri makumaailman kuppikakkuja, eri kuorrutteilla. Minä valitsin leivottavakseni vanilja-päärynämuffinit ja vieruskaverini leipoivat herkullisia banaani-mustikkamuffineja joista sainkin muutaman kappaleen kotiin namisteltavaksi. Kumpaisenkin laadun reseptin löydät alta.





Vanilja-päärynämuffinit
(n. 12 kpl)
4,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl sokeria
2,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 dl maitoa
2 kpl kananmunia
2 tl vaniljasokeria
75 sulaa voita

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita "märät" aineet keskenään  ja yhdistä kuivien kanssa. Lusikoi, tai pursota, taikina muffinipellille asetettuihin muffinivuokiin. Pursota keskelle päärynätäytettä. Taikinaan voi päärynätäytteen sijaan lisäillä päärynän palasia, pakastemarjoja tai paistaa ihan sellaisenaan. 

Paista uunissa 190 asteessa, n. 20 minuuttia.

Kuorrute
120 g voita
100 g tomusokeria
2 rkl maitoa
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa seos vaaleaksi ja kuohkeaksi. Pursota jäähtyneiden muffinien päälle. Täytä keskiö päärynätäytteellä.




Vanilja-päärynämuffinit olivat omaan makuuni ehkä jopa liian makeita ja vähentäisin ehdottomasti sokerin määrää. Myönnettäköön kuitenkin että olivat ne silti niin herkullisia!! Nam!

Seuraavaksi esittelyyn vieruskaverieni valmistamat banaani-mustikkamuffinit. Kuorrutus ja koristelu omaa käsialaani.




Banaani-mustikkamuffinit
(n. 12 kpl)
4,75 dl vehnäjauhoja
 1 rkl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
0,75 tl suolaa
1,75 dl sokeria
160 ml maitoa
1 iso banaani muusattuna
60 ml öljyä
2 rkl siirappia
1 tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita "märät" aineet keskenään ja yhdistä kuivien kanssa. Lisää joukkoon 2,5 dl jäisiä mustikoita. Lusikoi, tai pursota, taikina muffinipellille asetettuihin paperisiin muffinivuokiin. 

Paista uunissa 190 asteessa, n. 20 minuuttia.

Tuorejuustokuorrutus
200 ml kermaa
200 g tuorejuustoa
50 g tomusokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto ja tomusokeri. Pursota jäähtyneiden muffinien päälle. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti