sunnuntai 21. helmikuuta 2016

BEBE-LEIVOKSET

ovat lapsuuteni, makumuistojen, helmiä joita en ole syystä tai toisesta koskaan tehnyt.

Mikä ihana yllätys olikaan että tämän kierroksen Sly ystäväni lähetti minulle ohjeen bebe-leivoksiin. Nyt en enää voinut jättää kokeilematta näiden makeiden leivonnaisten tekoa ja mikä makuelämys! Hetken olisin jo voinut vannoa että istuin pienessä punaisessa talossa, isoäitini luona, pyöreän pöydän äärellä namistellen näitä makeita leivoksia. Pienessä tuvassa, jossa tassutteli pari cockerspanielia Monza ja Riku. Jännä juttu miten jokin maku, ja tuoksu, voi tuoda mieleen jo menneitä aikoja vuosien takaa. Lapsuudesta, jonka aika on kullannut vuosien saatossa.


Bebe-leivokset 

30-40 kpl

 Pohja
200 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 muna
4 1/2 dl vehnäjauhoja

 Täyte
3 1/2 rkl sokeria
4 tl perunajauhoa
1 3/4 dl kuohukermaa
2 keltuaista
175 g voita
2 tl vaniljasokeria

 Sokerikuorrute
5 1/2 dl tomusokeria
4 rkl vettä
punaista tai vaaleanpunaista elintarvikeväriä
nonparelleja



Ohje

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauhot muutamassa erässä. Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen leivinpaperin päälle 1/2 cm paksuksi levyksi. 

Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Sekoita kattilassa keskenään sokeri ja perunajauhot. Lisää kuohukerma ja keltuaiset. Kuumenna vispilällä sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Anna jäähtyä. Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja kiisseli. Vatkaa tasaiseksi. Levitä täyte pohjan päälle. Nosta jääkaappiin, kunnes täyte on jähmettynyt. 

Sekoita tomusokeri ja vesi tasaiseksi seokseksi. Värjää kuorrute elintarvikevärillä vaaleanpunaiseksi. Jos käytät nestemäistä elintarvikeväriä, saatat joutua lisäämään tomusokerin määrää. Kaada kuorrute täytteen päälle. Levitä veitsellä tai lastalla tasaiseksi. Anna kuorrutteen jähmettyä jonkin aikaa. Leikkaa levystä sitten pieniä neliöitä. Koristele.





Minulla oli kotona, vielä paketissaan, kaappini kätkössä tartalettipelti joten käytin sitä leivoksia tehdessäni. Olin ostanut pellin vuodenvaihteessa, juuri bebe-leivoksia varten. Tekeminen nähtävästi odotti vain omaa vuoroaan, tätä hetkeä :) Mikäli sinullakin on pelti, taikka leivosvuokia (alumiiniset kertakäyttövuoat tai silikonivuoat), niin voit tehdä bebet myös niihin. Tällöin kannattaa voidella vuoat vuokasprayllä joita löytyy ruokakaupoista. Tee näin; -muotoile taikinasta tasainen pallo ja painele se vuoan pohjalle ja reunoille. Painele taikina vuoan alakulmiin ja pohjalle ohuelti, jotta muoto säilyy kuppimaisena myös paistamisen jälkeen.

Korvasin, ohjeesta pikkuisen poiketen, sokerikuorrutteen tekemällä kuorrutteen mansikkatomusokerilla. Näin säästyi värjäämisen "vaiva". Mikäli haluaa tehdä kuorrutteen ohjeen mukaisesti niin korvaisin tuon elintarvikevärin pastavärillä. Pastaväri on geelimäisempää eikä näin ollen juokseta seosta.




4 kommenttia:

  1. Kauniin ja herkkulisen näköisiä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat herkullisia maultaan ja kiitos kaunis kommentistasi :)

      Poista
  2. Tuollaisten klassikoiden tekeminen on jotenkin jo ajatuksena pelottavaa. Mutta lopputulos taitaa olla rohkaistumisen arvoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin on sillä itsekin vain jätin ja jätin kokeilematta. Minulle se oli siinä mielessä vaikeaa, ja pelottavaakin, lähteä tekemään jotain jossa itselläni on niin vahva makumuisto. Onneksi lähdin kokeilemaan reseptiä ja miten helpottavaa olikaan kun maku oli niin hiuksenhienosti juurikin sitä mitä lapsuuteni bebet olivat. Kokeile ihmeessä, ovat kertakaikkiaan herkullisia :)

      Poista