sunnuntai 13. elokuuta 2017

Ellan hevoskakku

oli yksi lempiprojekteistani sillä hevoset ovat aina olleet lähellä sydäntäni.




Tämän kakun myötä mieleeni astui monen monet eletyt hetket hevosien parissa.

Hevosen selästä käsin tuli tutuksi Suomen kaikki, toinen toistaan, upeammat vuodenajat. Niin kesäiset hiekkatiet joiden varsilla kasvoi villejä lupiineja, kuin syksyn ruskan läpi kulkevat sänkipellot ja lumen narskunta kavioiden alla. Unohtamatta lainkaan kevättä jolloin kurjet ilmoittivat aurassaan saapuneensa kotisuomeen ja hevonen siihen ikäänkuin vastaten höristen että huomasi kurkien saapuneen.

Nuo kaikki hetket lapsuudesta, aina aikuisuuteen, elin rakastamieni hevosien parissa joista muutama erityinen ihanuus on jättänyt ikuisesti kavionjälkensä sydämeeni. Chorus, New Forest poni jollaista ei ole ollut toista eikä tule olemaan. Ikuisesti muistaen, mutta lainkaan unohtamatta Capoa, kaunista ja temperamenttista kimoa joka aina ensilumen saavuttua heitti komeat pukkilaukat pitkin lumista tienoota.

Kieltämättä kakkuprojekti herätti ajatuksen siitä että pitäisiköhän uskaltautua takaisin ratsaille monen vuoden tauon jälkeen? Siinäpä pureskeltavaa mutta voin sanoa että mieli on lähtenyt jo useasti talleille.




Ihanista muistoista palaten Ellan kakkuun johon toivottiin, hevosaiheen lisäksi, perussokeripohjaa mansikka- ja valkosuklaamousseilla. Muutoin sain vapaat kädet.

Vapaiden käsien myötä päätin vihdoin ja viimein kokeilla Confettiin, jo keväällä, saapunutta Rolkemin uutuus tuotetta. Rolkemin efektisävyjä löytyy hopeana, kultana sekä pronssina. Valitsin efektisävyistä hopean sillä se sopi parhaiten tämän kakun teeman mukaiseen koristeeseen eli hevosenkenkään. Lopputuloksena oli upea, täydellinen väri. En voi kuin suositella.

Pienen twistin kakkuun toi liukuvärjäys jonka saa helposti aikaiseksi värjäämällä osan kermasta valitsemallaan pastavärillä. Itse suosin Progelin pastavärejä ja tässä kakussa käytin Progelin pinkkiä pastaväriä. Bonuksena lisäsin kakkuun tummasuklaavaluman. Näin hevoskakku oli valmis.





Ihanaa syntymäpäivää Ellalle 
ja paljon mahtavia hetkiä hevosien parissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti