maanantai 19. syyskuuta 2016

Syntymäpäivä arvonta

9.9.2016 Kakkutupa Mia täytti 1 vuotta!
Vauvavuosi takana ja taaperovuodet edessä :)




Tämä blogivuosi on pitänyt sisällään kaikenlaista makeaa ja vähän suolaistakin leivonnaista. Takana on taisteluita taikinoiden koostumuksien kanssa ja pettymyksiä kun taikina, tai sen maku, ei ollutkaan sellainen kun sen oli mielessään ajatellut.  Vastapainoksi on ollut myös paljon ilon ja onnistumisen hetkiä. Kaikkea sitä, sopivasti tasapainossa keskenään.

Kakkutupa on siis kasvanut monella tapaa. Se on kokemuksia ja makuelämyksiä rikkaampi. Toiveissa on myös jotain muuta, kehittymistä ja kasvamista. Kakkutupana ja yksilönä, ihmisenä. Mutta se miten kakkutupa kehittyy riippuu toki monesta muuttuvasta tekijästä ja niiden lopputulemasta. On myös unelmia, -niitä pitää olla. Mikä sen ihanampaa kun kävellä raikkaassa syysaamussa, katsella kurkiaurojen hiljaista paluuta jonnekin kauas ja antaa ajatuksien viedä eteenpäin, kevyin askelin tavoitellen samalla unelmia. Ehkä ne joskus toteutuvat, ehkä eivät, mutta usko unelmiin saattaa joskus avata ovia joita ei tiennyt edes olevan.


Ja sitten..
- arvonta ja arvonnan palkinnon esittely!

Kokosin omakustanteisesti arvontaan palkinnon. Halusin palkinnon olevan kiva ns pieni yleispaketti joka sopii kaikkien kotileipureiden käsiin, taidoista riippumatta, ja joilla on varmasti käyttöä kun leivotaan jotain hyvää todeksi.

Palkinto sisältää seuraavat tuotteet;

 PME:n alumiininen kakkuvuoka. Vuoan halkaisija on 15 cm ja korkeus 10 cm. Korkealla vuoalla leivot upeita, näyttäviä kakkuja. Vuoka on käsinpestävä ja se pitää voidella hyvin.

Wiltonin 1M, iso tylla. Tämä 6 teräinen tähtitylla on ns. must tylla, jokaisella kotileipurilla tulisi olla tällainen. 1M tyllalla saat aikaiseksi kauniit, syväuraiset pursotukset esim. ruusupursotus kakkuihin. Myös muffinien kuorrutteen pursottamiseen tämä on aivan mahtava apuväline. Tylla on ruostumatonta terästä.

 Städterin pursotinpussit. Pursotinpussit ovat kertakäyttöisiä ja paketista niitä löytyy 10 kpl:tta, koossa 35 cm. Pursotinpusseja voit tarpeen vaatiessa leikata pussin yläpuolelta pienempään kokoon. Etenkin silloin "leikkaus" saattaa olla tarpeen kun pursotat pieniä määriä (esim. suklaa, pikeeri) tarkkuutta vaativien kakkujen, tai keksien tms., yksityiskohtiin. Tällöin pussin yläosa ei taitu ikävästi pursottamisen tielle.

Pahviset kakkualuset. Kakkualusten halkaisija on 20 cm. Aluset ovat tukevaa pahvia ja paketti sisältää alusia 3 kpl:tta. Aluset ovat toiselta puolelta hopeita, toiselta kultaisia. Näin voit itse valita kumman puolen haluat milloinkin käyttää. Aluset voit käyttää myös ns. kakkupahveina, kerroskakkujen välissä. Kerroskakkujen alle nämä ovat kuitenkin liian ohuita (kerroskakkuja varten on olemassa paksumpia alusia). Alusia voi myös leikata ihan keittiösaksien avulla pienemmäksi, tarpeen niin vaatiessa.

+ Pieni yllätys! Koska kyseessä on yllätys niin sitähän ei tietenkään voi paljastaa tässä ja nyt. Se selvinnee arvonnan päätyttyä arvonnan voittajalle!




Arvonnan säännöt;

- Osallistumisaika on 19.9 - 26.9.2016. Voittajan nimen julkaisen blogissani 29.9.2016 mennessä.

- Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen. Kerro vaikka  lempileivonnaisesi, kuulumisia, jne. Sana on vapaa. Yksi kommentti/henkilö. Jätä kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitteesi.

- Arvon voittajan satunnaisnumerogeneraattorilla (random.org) ja olen voittajaan sähköpostitse yhteydessä arvonnan päätyttyä. Mikäli en saa voittajaan yhteyttä viikon kuluessa arvonnan päättymisestä, arvon uuden voittajan!

- Arvontaan voi osallistua kuka tahansa mutta lähetän palkinnon vain kotimaiseen osoitteeseen (Suomi).

- Arvonnan palkinnon toimitan postilähetyksenä. En ole vastuussa mahdollisista toimituksen aikana tapahtuneista vaurioista tai postin hukkaamasta lähetyksestä.

Onnea arvontaan!

10 kommenttia:

  1. Onnea 1-vuotiaalle! Kävin kurkkimassa mitä ihanuuksia olet jälleen loihtinut, ovat kauniita! Arvonnassa toivottavasti hyvällä onnella mukana. Hauskoja syyskuun päiviä! Anne ( annenpuuhat@gmail.com)

    VastaaPoista
  2. Onnea synttärinä! :) Kiitos inspiroivista postauksista, ja kauniit kuvat otat aina. Mukavaa syksyä! lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Mukaan ihanan palkinnon arvontaan. Ja kyllä on herkullisen näköisiä leivonnaisia. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Onnittelut!
    Juustokakut ovat minun heikkouteni.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Onnittelut!
    Juustokakut ovat minun heikkouteni.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Onnea! Kuppikakut on lemppareita.
    mahuuto@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Onnittelut 1-vuotiaalle! <3 Leivonnaiset kaikissa muodoissaan maistuu minulle herkkusuulle :D Viime aikoina olen leiponut marjapiirakoita ja tehnyt kakkuja poikani synttäreille. Nyt on tosi ollut taukoa kaikesta leipomisesta, kun teloin jalkani :( Kiitos inspiroivasta blogista, olet osi taitava ja toivottavasti jatkan blogin kirjoittamista vielä pitkään! :) kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea herkkujen täyteisestä vuodesta :) Ihan mahtavia taidonnäytteitä on ollutkin! talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Onnea :) kyllä tässä nytkin tuli vesi kielelle kun herkkujen kuvia katselee. kipa89@windowslive.com

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea blogille! Ihania palkintoja ��

    VastaaPoista