torstai 22. syyskuuta 2016

Piimäkakku

lukeutuu suosikki kuivakakkuihini ja siksi ihmettelenkin että miksi tätä tulee leivottua todella harvoin.



Meillä ei juo kukaan muu piimää kuin talon isäntä ja sana piimä on jo itsessään "peikko" lapsille. Ehkä osittain pienen "piimäkammon" vuoksi kakku onkin jäänyt reseptipinon alimmaiseksi. Tämän kakun myötä resepti kuitenkin nostettiin uudelle tasolle, sinne kärkisijoille.

En kertonut kakun koostumuksesta etukäteen juurikaan mitään ja kakku maisteltiin varovaisesti tunnustellen. Ennen kakun maistamista kumpikin tyttö tivasi vuorotellen että onko varma ettei tässä ole banaania? Banaanikakku oli kuulemma järkyttävän pahaa... minusta kyllä yksi parhaimmista mutta makuasioista ei sovi kiistellä.

Lopputulemana oli se että lapsien mielestä kakku maistui piparkakulle ja hämmästys oli suuri kun kakku paljastuikin salakavalasti piimäkakuksi! Nyt meillä tykätään piparkakun makuisesta piimäkakusta mutta tytöt eivät edelleenkään juo piimää, enkä minä :)




Piimäkakku
(vuoan tilavuus 2,4 l)
3 kananmunaa
3 dl sokeria
175 g voita sulatettuna
2,5 dl piimää
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
0,5 tl neilikkaa

Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon vuorotellen kuivat aineet sekä piimä. Kaada lopuksi taikinan joukkoon sulatettu voi. 

Kaada seos voideltuun, korppujauhotettuun vuokaan.

Paista uunissa 175 asteessa, noin 50-60 minuuttia.

Anna jäähtyä hetki vuoassaan. Tarjoile.





Anna kakun jäähtyä hetki paistovuoassaan, n. 5 minuuttia,  jonka jälkeen voit kumota kakun ritilän päälle jäähtymään niin että kakku on edelleen vuoassaan, n. 10-15 minuuttia. Tämä siksi koska kuumana kakku murenee helposti.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti