keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Tiikerikakku

on yksi rakastetuimmista kahvikakku klassikoista.




Tiikerikakku hurmaa vuodesta toiseen ja tuo melkeinpä kaikille makumuistoja lapsuudesta.

Minun tiikerikakku on leivottu mummolassa ja siitä on jäänyt jäljelle niin paljon muutakin kuin makumuistoja ja ajan patinoima resepti. Siinä on helmi lapsuudesta ja tuoksu tutusta tuvasta johon mieli palaa hetkeksi. Sinne pieneen punaiseen mummon mökkiin, viljapellon laitaan joka jatkuu silmänkantamattomiin.

Alla oleva resepti on matka mummoni tupaan ja nyt tuo kahvikakkujen klassikko on tässä, kätesi ulottuvilla. Leivottuna tähän päivään.




Tiikerikakku
200 g voita (laktoositon)
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa (laktoositon)
2 rkl kaakaojauhetta

´
Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen joukkoon voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään, lukuunottamatta kaakaojauhetta. Lisää kerma, sekoita varovaisesti seos sekaisin. Ota massasta 1/3 erilleen ja sekoita siihen kaakaojauhe. 

Laita puolet vaaleasta massasta voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan, lisää päälle tumma massa ja loput vaaleasta massasta. 

Paista kakku uunin alatasolla 175 asteessa, noin 50-60 minuuttia. Varmista kakun kypsyys cocktail- tai hammastikulla. Kun tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on valmis.

Kumoa kakku vuoastaan hieman jäähtyneenä.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti