sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Pieni mansikkakakku ja muuta höpinää

Mansikkakakku maistuu luonnollisesti mansikoille ja on kakuista ehkä yksi rakastetuin.




Mansikkakakku on omasta lapsuudestani selkeä makumuisto ja sitä tarjottiin melkeinpä jokaisen syntymäpäiväpöydässä tuohon aikaan. Eikä se mansikkakakun hohto ole koskaan kadonnut vaikka tarjolla on toinen toistaan upeampia makuelämyksiä sillä se kahvipöytä, missä mansikkakakku on tarjolla, tuoreine mansikoineen, on aina syöty hyvällä halulla pois eli yksi on ja pysyy. Mansikkakakku ja kyllä, ehdottomasti kermakuorrutteella.

Mansikoista riittää puhetta ja kerrottakoon heti että meillä ei ole mansikkamaata kotipihalla vaikka tilaa olisikin riittämiin. Jotenkin ajatus mansikkamaasta ja sen alulle laitosta on jäänyt taka-alalle vaikka se useasti on ollut mielessä, etenkin kesällä. Ehkä se on tyssännyt siihen että sen eteen pitää tehdä töitä ja sanottakoon heti että ei, en ole laiskuuttani jättänyt mokomaa tekemättä. Kun päällä on ne kuuluisat ruuhkavuodet ja talon isäntä asuu työssään niin remonttikuntoisessa talossa tapahtuva elämä, ja muu arki, on harteillani. Siihen en ole ottanut muuta.




Nyt tuntuu kuitenkin siltä että aika voisi pikku hiljaa olla kypsä. Ehkä ensikesänä meidän pihamaalle tulee mansikkamaa. Siihen saakka mansikat poimitaan paikallisen lähituottajan, Ollin tilan, mansikkapelloilta Nousiaisissa. Ollin tilalla mansikat viljellään ilman kemiallisia lannoitteita ja torjunta-aineita joten se tukee hyvin omaa ajatusmaailmaani puhtaan ja kotimaisten marjojen puolesta.

Samalla kun suosin kotimaista, puhdasta, mansikkaa tulee myös lapset mukaan pellolle. Pidän siitä ajatuksesta että lapset osallistuu ja näkee miten, ja mistä, ne mansikat siihen lautaselle tupsahtaa. Että kaiken eteen on tehtävä töitä ja loppujen lopuksi mansikoiden poimiminen on siitäkin kiitollista, sekä palkitsevaa, että lapsi näkee konkreettisesti oman työnsä jäljen ja saa palkkansakin samalla. Joka toinen mansikka suuhun ja joka toinen sinne astiaan.




Meidän perhe ei siis osta kaupasta pakastemarjoja lainkaan joten käytän kaikessa, mm. leivonnassa, ainoastaan oman pihan, taikka sitten lähituottajien marjoja ym. Omalla pihallamme kasvaa tälläkin hetkellä iso rivi punaherukkapensaita sekä muutamia karvaispuskia. Pihalta löytyy myös luumu-, kirsikka- sekä omenapuita, unohtamatta raparperimaata.  Mutta toisaalta, vanhojen 50 -luvun talojen pihoilla tämä "omavaraisuus" tuppaa olla ihan perusarkea.

Tässä postauksessa tuli paasattua oman pihamaan mansikoiden puolesta mutta kerrottakoon että vaikka sitä mansikkapeltoa ei ole näkynyt niin olen muutamana vuonna istuttanut takapihamme pienen pieneen "koepeltoon" (niinkuin sitä nimitän) pientä vihreää. Pellossa on kasvanut loistavasti niin hernettä, sipulia, salaattia, porkkanaa kuin tomaattiakin.

Meillä on se onni, että maa on hyvin ravinnepitoista eli emme ole tarvinneet mitään sen kummempia apuja. Sanottakoon kuitenkin että jos tästä jonkinmoinen "ura" urkenee, niin onhan se selvää että ei maa itse itseään hoida. Silloin kääritään hihat ylös ja ruvetaan töihin.







Vanhojen talojen pihapiirit ovat siitä rikkaita että sieltä löytyy kaikenlaisia aarteita, niin hyvässä kuin pahassa. Meidän onneksi oma pihamme sisältää ehkä enemmän sitä hyvää nyt kun kaikki "paha" on kitketty pois. Silloin kun muutimme tänne, n. 13 vuotta sitten, piha oli pahuuden vallassa sillä se oli ollut vuosikaudet täysin hoitamatta. Taloa ympäröivä pihamaa kasvoi polven korkeuteen saakka kaikenlaista rikkaruohoa ym josta ei ottanut mitään selvää. Rikkaruohokansan keskeltä löytyi sitten kaikkea arvokasta eli ne pensaat karviaspuskineen.

Meidän pihapiiriin on siis aikoinaan istutettu monenlaista pensasta, ja puuta, kuten tuolla yllä jo mainitsinkin. Omenapuista on jäljellä enää kolmisen kappaletta ja nekin ovat kaikki sattumalta eri lajiketta. Nuo jäljelle jääneet puut täyttävät tarpeemme vallan hyvin eikä sitä yhtä ukkosen kaatamaa puutakaan ole tullut ikävä. Näistä valmistuu niin hillot kuin tykötarpeet omenaisiin leivonnaisiin. Saapa omenista osansa suku, kaverit ja tarvittaessa naapuritkin.

Omenista intoutuneena päätimme edellisvuonna antaa hyvän matkaa eläneet puumme, ja pensaamme, ammattilaisen hoidettavaksi ja saimme sen myötä ohjeistuksia miten jatkossa tulisimme hoitamaan puita ja pensaita niin, että ne säilyvät elinvoimaisena tuottaen jatkossakin hyvää satoa.













Omenoista leivotaan yksi syksyn suosikeista eli omenapiirakkaa.

Tämä piirakka on valloittanut kaikki jotka ovat päässeet sitä maistelemaan. Täydellisen pehmeä pohja johon viipaloidaan ohuen ohuita omenanviipaleita. Eipä pohja muuta päälle kaipaakaan, paitsi jos pitää hienoisesta murukerroksesta. Ja sitä paitsi, taikinaan voi upottaa vallan hyvin myös marjoja! 
Vinkkinä vielä että taikina on helppo puolittaa piirakka kokoon vähentämällä aineksia puolet ohjeessa annetusta.  Ohje -> Omenapiirakka




Vuodenajat ovat siitä ihania että etenkin täällä maaseudulla näkee hyvin miten maa elää ja taipuu vuodenaikojen mukaan. Sitä oppii huomaamaan, ja odottamaankin, että mitkä istutukset pihamaalla nostavat päätään ensimmäisten joukossa. Sen arvaa että keväällä ensimmäisenä nousee tietenkin raparperien punaiset päät. Siitä tietää että kevät on saapunut. Ja jos ei muuten tiedä kevään saapumisesta mitään niin pellon yli lentävät kurkiaurat kertovat sen takuuvarmasti.

Meillä raparperia on todellakin riittämiin. Niinkin paljon, että lähipiiri on saanut tulla kaivaamaan maasta itselleen raparperia kotiin istutettavaksi. Kunpa tietäsinkin mikä lajike tämä on sillä kaikki hillot, sekä keitot, mitä olen näistä valmistanut ovat syötävän herkullisia. Sanomatta selvää lienee että raparperipiirakat ja juustokakut ovat sitten se oma lukunsa!











Minä rakastan kevään ensimmäistä rapaperikiisseliä joka maistuu ihanan raikkaalta. Kiisselit ovat siitäkin kiitollisia että niitä voi hyvin tuunata. Kokeile lisätä raparperikiisseliin esim. mansikoita! Ohje -> Raparperikiisseli

Ja jotta ei unohtuisi se sokeri pohjalla, niin pihamaan aarteisiin lukeutuu ehdottomasti useat punaherukkapensaamme jotka tuottavat vuodesta toiseen mielettömät määrät mehukkaita, punaposkisia punaherukoita.

Asuttuamme täällä ensimmäiset vuodet en olevinani osannut hyötykäyttää punaherukoita mitenkään mutta lasten syntymän jälkeen herukoiden arvo nousi yllättäen mittaamattomaksi. Viime vuosina näistä on valmistunut niin mehut, puurot kuin leivonnaiset, useissa eri muodoissa. Ja ne punaherukat mitkä jäävät yli omien tarpeiden, myydään pois. Pihalla oli  myös musta- ja valkoherukoita mutta ne olivat niin kitukasvuisia ettei niitä pelastanut edes tahdonvoima. Todella harmi sillä rakastan mustaherukoita. Ehkä niitäkin jonain vuonna istutetaan punaisien kaveriksi.







Herkulliset punaherukkamuffinit maistuvat aina! Ohje -> Punaherukkamuffinit


Vaikka meillä lapset osallistuu arkisiin asioihin, ainakin talon ulkopuolella, niin onhan meillä vapaatakin.

Pääsääntöisesti lapset kuitenkin tykkäävät osallistua kaikkeen puuhaan kunhan vain muistaa antaa mahdollisuuden. Välillä se tuppaa unohtumaan ja itsellä on olevinaan niin kiire että mieli kertoo tekevänsä itse nopeammin kuin opastaen lapsia. Onneksi on näitäkin hetkiä, näitä kullanarvoisia, kun tehdään yhdessä. Yhdessä tekien kotityötkin sujuvat nopeammin ja päästään vapaalle. Vaikka liottamaan varpaita järvessä.


Kesämuistoin,

-Mia








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti