torstai 7. heinäkuuta 2016

Heinäkuun SLY paketti

niin on taas kulunut kolme kuukautta ja tämän kierroksen viimeinen paketti piippasi tietoa siitä että noudettavissa ollaan! Kuinka jännää, sillä nyt selviää se että kuka siellä pakettieni takana on ollut ja mitä kaikkea tästä paketista löytyykään!


Meillä osataan jo odottaa pakettia koko tyttötrion voimalla ja tämä oli ensimmäinen kerta kun tytötkin olivat innolla avaamassa pakettia. Yleensä kun ovat katselleet silmät suurena vieressäni paketin sisällön purkaantumista pirttipöydälle. Riemu oli suuri kun paketista paljastui jotain ihanaa ja niin kesäistä tytöillekin! Kiitos ystäväni, jäätelömuotit olivat tytöille ihan extra kivaa :)  Viikonloppuna tehdään ensimmäiset mehujäät. Maut ovat vielä päättämättä.


Eli tässä esimakua mitä kaikkea ihanaa paketissa oli. Tässä kuvassa esittäytyy lasten mieleen olevat jäätelömuotit sekä suloiset nonparelleilla koristellut jäätelöpurkit. Mukana oli vielä aivan ihana Mansikka kirjanen. Kyllä nyt saadaan makeaa mansikkaa massujen täydeltä. Tutustuin jo yön pikkutunteina tuohon kirjaan ja voi mitä herkkuja siellä onkaan! Kirjasen johdattamana kävin jääkaapilla ja mussutin illalla poimimiamme mansikoita suuhuni. Makeaa yöpalaa :)


Pakettiin oli laitettu mukaan myös jauhoja jotka menevät varmasti käyttöön. Nämä salaiset leivontaystävät ovat siitä erikoisia että heillä on oikeasti telepaattisia kykyjä! Olen siitä melko varma sillä aika usein pakettiin ilmestyy ainesosa joka on joko loppumaisillaan kaapista taikka sitten sitä on miettinyt ostavansa. Kuivahiivaa, kiitos :) Kaappi kiittää, ja pizza, joka olisi jäänyt muuten leipomatta.


Mukana tuli kanelisokeria, kardemummaa ja Ikean valikoimasta maitosuklaata joka sisältää puolukkaa sekä tummaa suklaata mustikoilla. Erikoinen makuyhdistelmä joka ei varmasti petä suklaan ystävää :) Meillä ei olekaan koskaan ollut kaapissa kanelisokeria joten tämä oli tervetullut tuttavuus. Kanelia toki käytän, pullissa sekä riisipuuron päälle ripottaen pieneksi hunnuksi. Ei kaneli sinällään ole siis mitenkään vieras ainesosa tuvassamme. Suklaata pitänee maistaa mutta yritän hillitä itseni ja pidän pussin vielä suljettuna. Säästäen sitä jotain parempaa hetkeä odottamaan. Mitäköhän siitä sitten leipoisinkaan vai syömmekö ihan ohimennen suklaat suihimme....


Tässä kuussa oli tarkoitus tarjota parille oman lapsuuden makumuistoja ja sainkin muutamia reseptejä "muistoista". Mustikkapiirakka, pullataikinaan leivottuna, kuulosti niin hyvältä että sitä leivotaan varmasti kunhan tämän kesän ensimmäiset mustikat rantautuvat lähimetsästä tupaamme.


Tässä vielä koko ihana paketti! 

Kanelisokeri
Suklaa, -makuna puolukka ja tumma suklaa mustikoilla
Kardemumma
Kuivahiiva
Karkea vehnäjauho
Perunajauho
Jäätelökupit
Jäätelömuotit
Mansikka kirjanen



Suuri kiitos kierroksen nro35 ystävälle. Niin, ja se paljastus.....

.... Pakettien takana toimi Helena! Helenan löydät blogista http://otetaanpuolikiloavoita.blogspot.fi/. Ihanan aurinkoista kesää sinulle Helena ja kiitos tästä huippuihanasta kierroksesta! Oli mahtavaa saada taas näin loistava pari kierrokselle. Kaikkea kivaa, ja uutta, tuli taas tietooni sekä kaappiini :)


10 kommenttia:

  1. Ihana kesäinen teemapaketti!
    n-h
    http://originaalisly.vuodatus.net

    VastaaPoista
  2. Voi kun kiva paketti ja ihana kirja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketti oli kyllä niin ihana ja kirja kruunasi koko ihanuuden :)

      Poista
  3. Kiva, että pidit paketista :) Yritin tällä kerralla erityisesti ajatella tyttöjäsi ja yhdessä tekemsistä ja heinäkuuta ja jotenkin ajatukset lähtivät tuonne jäätelön ja mansikoiden suuntaan vaikka ne vähän kuukauden teemasta ulkona olivatkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pidin, kiitos vielä. Tytöt ihastuivat tähän pakettiin heti kun saatiin paketti auki. Loistava idea sinulta Helena. Kiitos tuhannesti tyttöjenikin puolesta.

      Poista
  4. Kesää täynnä oleva paketti. Itsetehdyt jäädytykset olivat omassa lapsuudessa pop ja toimii myös pojille.Anne(npuuhat)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan kesäinen paketti kyllä. Muistan että lapsena meilläkin tehtiin mehujäitä ja olivat niin hyviä! Tänä päivänä tosin minulle maistuu enemmänkin vaniljajäätelöt mutta nuorin tyttäreni on ihan intona mehujäihin. Niitä ostetaan kaupasta useasti mutta nyt voidaan tehdä niitä kotonakin! On taas yksi kierros mehujäätä pakastimessa....

      Poista
  5. Ihana kesäinen paketti on sinulle saapunut ja ihana tuo mansikka-kirja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kesää täynnä koko paketti ja mansikka-kirjanen on aivan ihana!

      Poista