lauantai 9. heinäkuuta 2016

KESÄINEN KAKKU KAKSOSILLE

toteutettiin pastellinsävyisissä tunnelmissa ja kesän makujen siivittämänä.




Kakku toivottiin kaksikerroksisena ja niin että kakku olisi värimaailmaltaan puoliksi vaaleanpunaista, puoliksi vaaleansinistä. Koristeina jotain kesään liittyvää, perhosia ja kukkasia ym. Ihastuin ajatukseen täysin joten kakun taikominen todeksi oli alusta alkaen yksi mieliprojekteistani ja eteni kuin itsestään. Lasten kakuissa on satumaista taikaa!

Koristeet tein pääosin vaahtokarkkimassan/sokerimassan sekoituksesta. Ainoastaan numero 5 on tehty kukka- ja muotoilumassasta jotta se pysyisi muodossaan hyvin. Kuorrutteen, eli vaahtokarkkimassan, värjäsin Wiltonin pastaväreillä (pinkki ja sky blue). Päädyin värjäämään massan koska vaahtokarkkimassan maku on mielestäni parempi kuin sokerimassan (makuasia tietenkin tämäkin) ja se on myös huomattavasti parempi käsitellä, niin kuorruttaessa kuin koristeidenkin teossa.

Makumaailmat valittiin kesäisissä tunnelmissa joten kakku täytettiin mansikka- ja valkosuklaamoussella. Täydellinen liitto jossa kaikki elementit ovat tasapainossa.

Jälkikäteen kuultuna kakku oli lunastanut kaikki sille asetetut odotukset, niin ulkonäön kuin makumaailman suhteen.


Hetket varhaat, hetket parhaat, 

hetket lapsuusaikojen, muistoissa 

ne säilykööt kuin sadut taruaikojen!

 

Onnea synttärisankareille, 

Ella & Eino!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti