sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Suklaakakku

aloitti terassikauden!




Suklaakakku sai olla ensimmäinen leivonnainen jonka kuvasin pitkän tauon jälkeen ulkona, leikkimökin terassilla.

En muistanutkaan että ulkona kuvaaminen on näin viihdyttävää joten miten ihanaa onkaan kun voi pitkästä aikaa, toppatakki päällä tosin, kantaa herkkuja luonnon omaan valoon. Samalla todeten että luonto on käsinkosketeltavissa ja kevät astuu iholle pitkin kotipellon yli lentävää kurkiauraa. Silloin tuntuu että kaikki on tässä, että juuri tässä on hyvä olla ja elämä on joka lailla hyvää näin. Pala suklaakakkua kruunaa tämän kaiken. Ole hyvä.




Suklaakakku
(8-10 annosta)
2 kananmunaa
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
2 dl kermaviiliä (laktoositon)
1 dl rapsiöljyä

Vatkaa kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri keskenään vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään jauhoseokseksi. Lisää jauhoseos, kermaviili ja öljy vuorotellen munasokerivaahdon joukkoon sähkövatkaimen avulla sekoittaen.

Kaada taikina vuokaan.

Paista uunissa 175 asteessa, n. 50-60 minuuttia. Tarkista kypsyys pistämällä tikku kakun keskelle - kakku on valmis, jos siihen ei tartu taikinaa.

Nosta kakku jäähtymään.



VINKKI!
* Olen leiponut tämän kakun useaan ja voin kertoa että se maistuu joka kerta liian herkulliselta. Mikäli haluat kakkuun lisää makusteltavaa niin voit kuorruttaa kakun ihanalla kahvikuorrutteella, tai valkosuklaakuorrutteella, joiden reseptin löydät tästä aikaisemmasta Suklaakakku postauksesta *








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti