maanantai 4. huhtikuuta 2016

SUKLAAMUFFINIT

kruunasivat nyt jo virallisesti alkaneen kevään.




Kevät näkyy pikkuhiljaa kaikkialla sillä kurkiaurat ovat jo useana päivänä lentäneet pellon yli uljaina airueina ja muutamissa puissa näkyy jo pienen pieniä vihertäviä silmuja. Takapihalla raparperit heräilevät hiljalleen talviunilta, kohottaen pieniä punaisia päitään mullan alta esiin. Kellot tikittävät jo kesäaikaa. Kesä on pian täällä, lintujen laulun saattelemana.

Mikä mahtava vuodenaika ja mikä ihana syy leipoa jotain suklaista. Tyttöjen kanssa päädyttiin tällä kertaa leipomaan yksimielisesti suklaamuffineja, alla olevan ohjeen mukaisesti.




Suklaamuffinit
(n. 14 kpl)

aineosat
115 g jauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 1/2 rkl kaakaojauhetta
115 g pehmeää voita tai margariinia
115 g sokeria
2 kananmunaa 
55 g tummaa suklaata sulatettuna

Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe kulhoon. Lisää voi, sokeri ja munat ja vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi. Kääntele sekaan sulatettu suklaa. Aseta muffinipellille n. 14 paperivuokaa ja lusikoi taikina paperivuokiin. 

Paista 180 asteessa, noin 15-20 minuuttia.

Koristele muffinit haluamallasi tavalla.



VINKKEJÄ

- muffinien ollessa uunissa, älä kurkista sisään liian aikaisin. Uunin luukun avaamisen seurauksena sisään pääsee viileää ilmaa, mikä saa muffinit painumaan keskeltä.

- kun kokeilet ovatko muffinit valmiita, paina niitä kevyesti päältä sormenpäälläsi. Muffinin rakenteen tulisi tuntua juuri ja juuri kiinteältä ja kohota takaisin jäämättä painaumalle. 

- muffinit ovat parhaimmillaan valmistuspäivänä. Koristelemattomia muffineja voi säilyttää ilmatiiviissä rasiassa n. 2-3 pv. Koristellut muffinit säilyvät ilmatiiviissä rasiassa kuorrutteesta riippuen 1-2 pv. Muffineja ei kannata säilyttää jääkaapissa, ellei niissä ole suklaa- tai kermapohjaista kuorrutetta. Nosta kuppikakut huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua. Koristelemattomat ja voikreemillä kuorrutetut muffinit säilyvät pakastimessa kuukauden verran.








3 kommenttia:

  1. Hei! Suuri kiitos paketeistasi! Noudin tänään viimeisen ja kerkiän sen vasta huomenna julkaisemaan, mutta halusin kuitenkin tulla huikkaamaan että perillä on. :) Muistan oman ekan kierrokseni, toivottavasti on ollut sinulle yhtä mukava kokemus kuin minulle silloin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Katos vaan kun onnistuin poistamaan vastaukseni! Kiva kuulla että paketit löysivät tiensä perille. Kokemus on ollut mitä mahtavin joten olen tyytyväinen että lähdin mukaan.

      Poista