sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Uunidonitsit

ovat lasteni ehdottomia suosikkeja.




Ensimmäiset versiot donitseista herätti lapsissa kysymyksiä kuten seuraavaa eli äiti, miksi näissä ei ole reikää keskellä... no, koska äiti laittoi liikaa taikinaa vuoan koloihin vaikka ohjeessa selvästi luki että täytä kolo puoleenväliin asti, niin minähän en uskonut, vaan täytin kolon melkein koko syvyydeltään ☺  Tekevälle siis sattuu ja kaikesti oppii mutta niinkuin näette, nyt meidän donitseissa on todistettavasti reiät keskellä, kuten kuuluu!!!

En oikeasti voi olla kehumatta kuinka mielettömän hyviä donitseja tällä ohjeella tulee, eikä näitä todellakaan saata vastustaa ♥  Ohjeen löysin Emma Iivanaisen leivontakirjasta joten ohjeen "kunniaa" en voi ottaa itselleni. Muokkasin ohjetta hieman omaan makuuni jättämällä kardemumman pois kokonaan ja mielestäni donitsit eivät edes kaivanneet kardemummaa joten sen voi halutessaan jättää aivan hyvin pois.




Donitsit
(12 kpl)

aineosat
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
1 kananmuna
1 1/2 dl maitoa
1/2 dl rypsiöljyä

Voiteluun
50 g voita

kuorrute
200 g tummaa suklaata

koristelu
nonparelleja ja sokerimassakukkia


ohje

Sekoita keskenään vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, kardemumma ja suola. Sekoita toisessa kulhossa kananmuna, maito sekä rypsiöljy. Lisää kuivat aineet nesteisiin ja sekoita taikinaa. Siirrä taikina pursotinpussiin ja pursota donitsit vuokaan täyttäen kolot puoleen väliin asti. Mikäli käytössäsi ei ole pursotinpusseja niin voit lusikoida taikinan vuoan koloihin.

Paista 200 asteessa,  n. 8 minuuttia.

Sulata tällä välin voi mikrossa tai liedellä. Anna donitsien jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa ne sitten leivinpaperin päälle jäähtymään. Voitele donitsit pullasudin avulla heti paiston jälkeen sulatetulla voilla.

Sulata suklaa varovasti mikrossa tai liedellä. Värjää suklaata halutessasi jauhemaisilla elintarvikeväreillä. Kasta donitsit kuorrutteeseen ja koristele esim. nonparelleilla, erilaisilla sokerimassakukkasilla tai kookoshiutaleilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti