tiistai 15. toukokuuta 2018

Pieni tiikerikakku

pukeutuu parhaimpiinsa eli Nordic Waren Heritage kakkuvuokaan.




Sanomatta lienee selvää että kuvassa on kahvikakkujen klassikko. Sitä ei varmasti kukaan kiistä.

Minä olen aina ollut suuri tiikerikakkufani enkä luultavasti koskaan kyllästy sen hurmaavaan makuun. Tämä resepti on varmasti sen vuoksi ollutkin useasti näkyvillä kahvikakku osiossani mutta miksipä ei, sen maku on vain niin taivaallinen. Kakku on koostumukseltaan juuri sopiva, ei lainkaan kuiva. Se on helppo leikata annospaloiksi niin että se ei murene käsiin, tai tarjoiltavaan lautaseen. Pitää kuitenkin muistaa että paistoajalla on suuri merkitys kakun onnistumiseen. Liian kauan uunissa ollut kakku on kuivaa, siitä ei pääse mihinkään. Sama pätee ihan jokaiseen leivonnaiseen. Tämän vuoksi laitankin ohjeistuksiini aina noin ajan mitä tulee paistoaikaan. Jokainen uuni on myös erilainen joten jopa paistolämpötilakin saattaa olla muuttuva tekijä joka tulee ottaa huomioon. Ja jotta tästä tulisi astetta monimutkaisempaa niin kerron että mikäli käytät kahvikakkuvuokana Nordic Waren vuokia niin paistolämpötilan tulee olla hieman alhaisempi kuin normaalisti.

Tiikerikakun voit halutessasi myös tuunata sillä nykyään klassikotkin taipuu uusiin muotoihin ja makuihin. Minä olen kuitenkin niin perinteinen että mikään muu ei maistu siltä oikealta tiikerikakulta kuin kakku jossa on ne perus kaakaoraidat ja vaalea kakkupohja. Parasta ♥

Mikä on sinun suosikkiversiosi tiikerikakusta?




Tiikerikakku
(n. 1,4 l vuoka)

aineet
200 g voita (laktoositon)
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa (laktoositon)
2 rkl kaakaojauhetta

kahvikuorrute
2 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
2 rkl vahvaa kahvia
25 g margariinia tai voita


Ohje

Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen joukkoon voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään, lukuunottamatta kaakaojauhetta. Lisää kerma, sekoita varovaisesti seos sekaisin. Ota massasta 1/3 erilleen ja sekoita siihen kaakaojauhe. 

Laita puolet vaaleasta massasta voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan, lisää päälle tumma massa ja loput vaaleasta massasta. 

Paista kakku uunin alatasolla 175 asteessa, noin 45-50 minuuttia. Varmista kakun kypsyys cocktail- tai hammastikulla. Kun tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on valmis.

Kumoa kakku vuoastaan hieman jäähtyneenä ja anna kakun jäähtyä kunnolla ennenkuin lusikoit kuorrutteen kakun päälle. Mikäli haluat koristella kakun (niinkuin itse tein) niin ripottele nonparellit, suklaarakeet tms. heti kun olet saanut kakun kuorrutettua. Tämä siksi koska kuivuneen kuorrutteen pinnalle ei enää tartu mikään.

Valmista kuorrute sulattamalla margariini, tai voi, kattilassa ja lisää kuorrutukseen muut aineet. Jäähdytä hetki. Lusikoi kuorrutus kakun päälle. Leikkaa palasiksi, kun kuorrutus on jäähtynyt.







2 kommenttia: