Kakkutupa Mian tarina alkoi 1980 luvulla pienessä maalaispitäjässä ja sen tarina on kulkenut mukanani kasvaen harrastukseksi joka vaatii kädentaitoja sekä luovuutta.
Sinänsä hassua, sillä ala- ja yläasteen opettajani olivat vakaasti sitä mieltä että minusta ei saa irti kädentaitoja sitten millään. Olin aina niiden viimeisien joukossa kudottujen sukkieni tai ommeltujen flanellipaitojeni kera. Uskoinkin siihen, mitä minulle koko kouluikäni sanottiin, ja siksi oli todella vaikeaa käsittää että kakkujen, ja etenkin niiden koristeiden, teko olisi käsityötä. Sitähän se kuitenkin on, olen käsittänyt sen vasta aikuisiällä, yli nelikymppisenä. Koululla, korjaan opettajilla, on osaltaan vastuu nuoren kasvatuksesta. Kun nuori hakee itseään etsien omia rajojaan/kykyjään niin on äärimmäisen tärkeää, että sille annetaan mahdollisuus, sekä annetaan vahva perusta, jonka päälle on hyvä rakentaa uutta. Toki ensisijainen vastuu on vanhemmilla, mutta omien kokemuksien myötä huomaan että opettajillakin on uskomattoman paljon vastuuta nuorista ja sitä vastuuta voi sitten käyttää joko oikein tai väärin.
Mutta miksi juuri kakut?
Lapsieni syntymän myötä innostuin suunnattomasti leipomaan täytekakkuja sillä halusin leipoa esikoiselleni hänen toiveidensa mukaisia kakkuja. Ensimmäinen ns. toivekakku oli tyttäreni lempi muumihahmon mukainen kakku, Niiskuneidin kakku. Siihen taiteilin marsipaanista Niiskuneidin ja reunoille komeat kermapursotukset. Toisen tyttäreni ristiäisiin leivoin kaikki kakut ja näin kakut veivät ikäänkuin mennessään. Ja sillä tiellä olen edelleen.
Vaikka kakkujeni ulkomuoto on käsityötä, ja usein se rakentuu jonkin teeman ympärille, niin pyrin aina siihen että kaikki kakkuni valmistetaan parhaista mahdollisista raaka-aineista käyttäen kotimaisia marjoja sekä luomua mahdollisuuksien mukaan. Osa marjoista, ja omenista, tulee omalta pihamaaltani ja loput ostan lähituottajilta. Uskon muutenkin arjessani puhtaan ja terveellisen ruoan nimeen, joten on luonnollinen jatkumo, että myös kakkuni noudattavat samaa linjaa. Ehkä terveellinen ei niin päde tässä, mutta kun herkutellaan, niin silloin ei lasketa voin tai sokerin määrää.
Pohdintaa työstäni
En tiedä olisiko Kakkutupa Mialla blogia, saatikka omaa kotisivua, jos en olisi päässyt töihin Confettiin, Raision toimipisteeseen. Confetin myötä side harrastukseeni lujittui ja tieto/taito lisääntyi työn kautta sekä ehdottomasti myös tekemisen kautta.
Olen osallistunut Confetin järjestämiin kursseihin sekä samalla koulutin työn ohessa itseäni omakustanteisesti käymällä useita erityyppisiä kursseja, mm. kuppikakku-, fantasiakakku- ja piparkakkukurssin. Mutta on toisaalta vaikeaa sanoa että "työn ohessa", sillä työ on ollut samalla harrastus, joten en oikeastaan koskaan ole kokenut työtä työksi Confetissa, vaikka sitä se tietysti oli. Silloin ymmärsin ensimmäistä kertaa mitä tarkoittaa rakastaa työtään, tai työ ja harrastus yhdessä.
Mitä teen jatkossa?
Teen edelleen Confettiin tilauksesta kakkukoristeita sekä mallikakkuja mutta kassan takana minua ei enää nähdä. Kaiken kaikkiaan ihania vuosia takana, enkä päivääkään vaihtaisi pois, ja niin mahdottoman monta upeaa kohtaamista asiakkaiden kanssa, onnistumisen iloa ja pohdintoja kakkujen/leivonnaisten mystisestä maailmasta. Että mikä meni pieleen ja miksi, mutta eniten kuitenkin niitä onnistumisia ja ajatuksien vaihtoja. Juhlien ja tarjoilujen suunnittelua. Kaikkea sitä, yhtä juhlaa.
Kaikkea ihanaa on ehdottomasti myös edessä ja leivonkin tällä hetkellä kotileipomossani, harrastepainoitteisesti, tilauksesta kakkuja ym. makeaa jotta saan edelleen tehdä sitä mitä rakastan. Syksyllä aikomukseni on työnsaralla kokeilla jotain ihan muuta, mutta kakut on ja pysyy pienimuotoisena harrastuksena tulevan työni ohessa. Hyvänä tasapainottajana. Koska kakut ovat ❤️
Ja kiitos vielä Kiiralle tätäkin kautta mukavasta iltapäivästä haastattelun merkeissä. Toivottavasti kakku maistui!
