maanantai 14. marraskuuta 2016

Gluteenitonta Isänpäivää

vietettiin mieheni vanhempien kotona.




Ehdotin anopilleni että jaetaan "työtaakkaa" isänpäivän tarjottavien osalta niin että minä tekisin kakun ja tarvittaessa jotain muutakin leivonnaista kahvipöytään. Kakku oli kuitenkin se mitä kaivattiin joten kakkua uuniin ja isänpäivään.

Sain itse päättää miten kakun toteutan joten tein perunajauhopohjaisen kakun jonka täytteeksi laitoin makeaa kinuskia ja raikasta vadelmaa, täydellinen liitto. Kakun pinnoitin kermalla ja päälle valutin herkullisen samettisen suklaahunnun. Oman pienen juttunsa kakkuun toivat vielä Salted Caramel marengit (resepti marenkeihin tästä) sekä isänpäivään hauskasti sopivat viikset. 




Kakun toteutin gluteenittomana ja se tuo oman haasteensa leivontaan. Gluteeniton leivonta ei ole kuitenkaan yhtään sen hankalampaa kuin voisi ajatella, kunhan vain muistaa pitää huolta siitä että leivonnainen on täysin gluteenivapaa. Ja mikä parasta, gluteenittoman leivonnaisen ei tarvitse olla yhtään sen kuivempaa, tai muutoinkaan vähemmän herkullista, kuin vehnäpitoisen leivonnaisen.



Tässä pieni muistilista gluteenittomaan leivontaan

* säilytä gluteenittomat jauhot erillään gluteenipitoisista. Mielellään kokonaan eri kaapissa.
* käytä aina puhtaita, gluteenittomaan leivontaan varattuja leivontatarvikkeita.
* mikäli sinulla on samalle päivälle luvassa myös gluteentipitoista leivontaa niin leivo gluteenittomat versiot ensimmäisenä. Tämä siksi jotta vältytään tavallisen jauhon pölyn pääsyä gluteenittomaan leivonnaiseen.
* laita gluteenittomat leivonnaiset tarjolle omaan tarjottimeensa ja aseta leivonnaisille oma otin.
* muista että osa gluteenittommista jauhoseoksista ei välttämättä sovi kaikille keliaakikoille. Tämä siksi koska osa gluteenittomista jauhoseoksista sisältää vehnätärkkelystä; -tarkista paketista/pussista tuotteen ainesosaluettelo sillä vehnätärkkelys saattaa aiheuttaa oireita herkille keliaakikoille ja tätähän ei tietenkään haluta. 
* useat nonparellit ja koristerakeet sisältävät vehnätärkkelystä; -tarkista ainesosaluettelo.
* ohratärkkelys ei sovellu gluteenittomaan ruokavalioon




Brunbergin tumma suklaa on gluteeniton ja laktoositon joten käytän sitä hyvin paljon leivonnassa. Olen myös huomannut että tänä päivänä suurin osa leivonnaisista toivotaan nimenomaan laktoosittomana joten tämä suklaa kuuluu vakiovarusteena tupani kaappiin.

Mainittakoon tähän loppuun vielä että oma keittiöni ei ole täysin gluteenivapaa sillä meillä leivotaan, ja tehdään ruokia, myös gluteenipitoisista ainesosista. Olen kuitenkin pitänyt huolta, niissä puitteissa mitä kotikeittiössä voi ja on mahdollista, että tarvittavat pinnat, työvälineet sekä ainesosat ovat puhtaita gluteenittomaan leivontaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti