maanantai 20. kesäkuuta 2016

LAPSET KORISTELEE


kaverikyläilyä oli odotettu jo pitkään ja olikin suunnattoman kivaa kun kumpikin tyttö sattui saamaan oman kaverinsa kylälle samana päivänä!

Kaverikyläilyyn kuuluu tietysti leikkiä (etenkin pienemmillä) ja tabletilla kuvaamista/videoiden tekoa (kouluikäiset), ulkoilua sekä herkuttelua. Unohtamatta ruokailua :)  Ruoan lapset toki jättäisivät väliin mutta kerroin että ruokailun jälkeen meillä on mahdollisuus tehdä jälkkäriksi lettuja taikka leipoa muffineita (näin saatiin yllättävän paljon lisäpotkua spagetin syömiseen).  Kyläilijät päätyivät muffineihin ja omat lapsoseni lettuihin. Kuinka yllättävää :) Omat lapseni ovat varmaankin saaneet niin paljon muffineita syötäväkseen että vaihtelu olisi virkistänyt. Lupasinkin siinä lapsilleni että tehdään nyt ne muffinit ja illalla sitten paistetaan lettuja. Lopputulema, johon kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä.

Lapset saivat valita muffinien makumaailman sekä muffinivuoat. Pienemmät päätyivät heti herkulliseen suklaaseen ja minion sekä frozen vuokiin! Isommat puolestaan valitsivat pehmeän vaniljan ja slyni lähettämät suloiset muffiniaiheiset vuoat. Niin tehtiin kaksi erää muffineita, eri taikinoilla ja eri vuoilla. Leivonnan lapset halusivat jättää minulle ja koristelu olisi sitten heidän heiniään. Tällä kertaa olikin hyvä että sain leivonnan itselleni sillä olin päättänyt leipoa illemmalla hedelmä- ja piparminttu-suklaamuffineita. Näin niiden leipominen meni tässä samassa ja pääsisin illemmalla nopeammin siihen luvattuun letunpaistoon. Vuoat olin kylläkin ajatellut hieman erilailla, eri tyylisinä, mutta menköön näillä samoilla kuin mitä lapset jo valitsivat.

Koristelutuokio oli yhtä rakeiden ilotulitusta, suklaanpalasia, keksin murusia sekä kermaa! Hauskaa miten paljon lyhyessä tuokiossa saakaan aikaiseksi sotkua. Ei se tietenkään haitannut lainkaan sillä tämän pitikin olla hauska ohjelmanumero jolloin saa tehdä omannäköisen luomuksen ja kerätä siihen muffinin päälle kaikkea ihanaa mitä sattuu purkeista löytämään. Ei silloin mietitä että minne lensi mikäkin rae ja kenen hihat ovat kerman tuhrimat. Tällä kertaa tosin vanhempi lapsosistani ei halunnut osallistua koristeluun vaan keskittyä olennaiseen eli muffinin syömiseen mutta hauskaa oli kaikilla ja otetaan varmasti uusiksi joku kerta :)

Lasten kanssa on hauskaa leipoa, tai koristella, tai sekä että.

Tyttäreni koristelema muffini. Toiveena oli pinkki kermavaahto ja
sitähän tehtiin. Väri taiottiin Wiltonin pinkillä pastavärillä. Päälle
ripoteltu vaikka mitä!  Hopeita, pehmeitä sokerihelmiä sekä
suklaanpaloja että sydän koristerakeita.

Kaverin koristelemaa. Päällä kermavaahtoa sekä paljon pehmeitä
sokerihelmiä, eri väreissä. Mukana myös ihania sydän koristerakeita
sekä suklaanpaloja.  Piilossa kermakätkön alla pieniä keksinpalasia. 

Kaverin koristelemaa lisää. Vaniljaisten muffinien päällä sirot
kermakierteet joiden päälle on lisätty pehmeitä sokerihelmiä, 
eri väreissä, sekä pieniä suklaan- ja keksinpaloja. Lisäherkkuna 
vielä tähti koristerakeita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti